Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

RAW DESIGN BLOG IS HERE


UUDEN ALKU

Tästä se lähtee, uusi sisustusblogi. Lupaan kuvia omasta asunnostani, DIY-tuunailuja, muotoilujuttuja, sisustusinspiraatiota, sisustuskauppavinkkejä ja virtuaalivierailuja erilaisissa paikoissa. En tiedä mitä tästä tulee, mutta lähdetään yhdessä katsomaan. Olen todella innoissani, sillä sisustusblogin perustaminen on ollut mielessäni jo pitkään. Nyt tuntui siltä että aika on oikea, ja tässä tämä nyt on.

Varmasti osa teistä tietääkin jo kuka olen, sillä pidän myös toista blogia nimeltä Cool and bored. Mutta ihan uusille lukijoille voisin kertoa hieman itsestäni. Olen Peeta, 25-vuotias muotoilun opiskelija Helsingistä. Ennen muotoiluopintoja opiskelin sisustusassistentiksi. Asun Kalliossa pienessä kaksiossa poikaystäväni kanssa, mutta tämä nykyinen asunto ei ole tarjonnut kovinkaan hyviä mahdollisuuksia sisustusvisioni toteuttamiseen. Sen takia olen erityisen iloinen siitä, että muutamme helmikuun lopussa uuteen asuntoon, jossa on tilaa ja paljon paremmat puitteet sisustamiseen.

Tulevaisuuden unelmani on työskennellä sisustuksen parissa ja asua betonisessa loftissa keskellä kaupunkia. Tykkään valkoisesta väristä, valoisuudesta, raaoista materiaaleista ja pinnoista, valaisimista, trash designista ja yllättävistä yksityiskohdista. Paheeni on pinkki väri, ja meillä onkin kotona jättimäinen vaaleanpunaraidallinen kelim-matto!

Seuraavaksi aion hieman avata sisustusmakuani inspiraatiokuvien avulla, näyttää uusimpia sisustusostoksiani, kertoa suunnitelmistani tulevaan kotiin ja vinkata Helsingin parhaat sisustuskaupat. Miltäs kuulostaa?

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/4496991/?claim=69myu2k8y4f">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Tervetuloa mukaan!

45 kommenttia

  1. Jes, mahtavalta kuulostaa! :) Uutta luettavaa listoille. On kyllä onnistunut ulkoasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla, kiitos paljon! :) Ihan eka kommentti uuteen blogiin ja eka seuraaja, jänskää. Tervetuloa seurailemaan!

      Poista
    2. Heh, satuin bongaamaan tämän heti alkuunsa Bloglovinista. Pääsen nyt antamaan saman kommentin, minkä itekin sain blogiini aikoinaan: ihana päästä seuraamaan jonkun toisen sisustusblogia ja projekteja ekasta postauksesta lähtien! Pääsee hyvin jyvälle. Tsemppiä ja onnea uuteen kotiin!

      Poista
    3. Hyvin bongattu! :--) Olipas mukava kommentti tuo tuollainen. Täällä jo kovasti odotellaan sitä muuttoa, johon on kylläkin melkein pari kuukautta vielä aikaa.. Mutta äkkiäkös tuo aika menee.

      Jos kiinnostaa, niin sieltä toisen blogini puolelta löytyy sisustusjuttuja ja projekteja aika paljonkin. Voisinpa jopa pistää suorat linkit tähän jos vaikka innostuisit :) Yhden videosarjankin kuvasin yksiön uudistamisesta.

      http://coolnbored-peeta.blogspot.fi/search/label/Yksi%C3%B6%20uusiksi

      http://coolnbored-peeta.blogspot.fi/search/label/DIY

      http://coolnbored-peeta.blogspot.fi/search/label/Sisustus

      http://coolnbored-peeta.blogspot.fi/search/label/Muotoilu

      http://coolnbored-peeta.blogspot.fi/search/label/oma%20designini

      Poista
  2. tosi hienoo, teit kuin teitkin sen!

    VastaaPoista
  3. innolla odottelen :) nyt vaan haluaisi itsekkin jo oman kodin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Omaa kotia odotellessa voinee sisustella omaa huonetta? :)

      Poista
    2. totta, jos vain intoa ja rahaa riittäisi. jotenkin mahdollinen oma koti (joskus) kuitenkin innostaisi paljon enemmän :D

      Poista
  4. Uskon, että tästä tulee jymymenestys :-) ulkoasu on kivan puhdas. Odotan jo innolla postauksia, ja mitä luultavammin inspiroidun tästäkin blogista.

    Onnea matkaan ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitosta! :) Kiva kun kommentoit ulkoasuakin. Lähdetään katsomaan että mitä tästä tulee!

      Poista
  5. No hyvältä kuulostaa :) Ehdottomasti seurantaan ja odottelemaan sisustusjuttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Ensimmäinen sisustusjuttu tulikin juuri ulos :)

      Poista
  6. Upee ulkoasu, nimi sopii kuin nenä päähän = en malta oottaa ekaa "kunnon" postausta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, itsekin olen sitä mieltä että nimi ei voisi olla osuvampi, onneksi se pompahti jostain mieleen :) Eka kunnon postaus tulikin just!

      Poista
  7. Ihanalta näyttää ! Nimi on ihan täydellinen ja samoin ulkoasu :) Varmasti tulen inspiroitumaan tästä(kin) !
    Onnea uuteen blogiin, Peeta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa Nelli että säkin löysit tiesi tänne :) Kiitos ulkoasuun liittyvästä kehusta ja onnesta!

      Poista
  8. Jes just mahtavuutta! nimi on todella passeli :)

    VastaaPoista
  9. Näyttää ja kuulostaa tosi hyvältä! Lisää odotellessa :)

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Mahtava kuulla että tämä otetaan näin hyvin vastaan :)

      Poista
  11. Kivaa, että "löysin" sisustusblogin sitä etsimättä. Toivottavasti tästä tulee hyvä! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee aivan loistava! Näin vaatimattomasti sanottuna hahah. :D

      Poista
  12. Ois kivaa kuulla lisää tosta sun opiskelusta. Mitä siellä tehdään, kauan opiskelu kestää ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä siitä voisin jotain kirjoitella.. Mutta voit ainakin mennä Metropolian sivuilta kattomaan lisätietoa :)

      http://www.metropolia.fi/haku/koulutustarjonta-nuoret-kulttuuri/muotoilu-teollinen-muotoilu/

      Poista
  13. Törkeen siisti ulkoasu ja helvetin hyvä nimi!

    VastaaPoista
  14. Ihan loistavaa Peeta! Oonkin itseasiassa odotellut sulta sisustusblogia, cool n boredissa sun sisustusjutut on ehdottomasti suosikkejani. Itselläni on jatkuvasti jotain tuunailuprojekteja meneillään ja oikein janoan lisää ideoita toteutettavaksi, joita sä varmasti tuot tämän blogin kautta esille runsain määrin! Tästä tulee varmasti mun lempparein sisustusblogi, aion siis todellakin seurata tätä aina kun ehdin, sulla on niin hyvä maku sisustamiseen liittyvissä asioissa!
    -Kitty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii kiva kuulla! :) Multa löytyy nyt kyllä kovasti intoa tähän, ja mielessä todellakin on tosi monta tuunailuprojektia uutta kotia varten. Ehkä niistä jotain inspistä sais. Hehee odotukset sulla ainakin on korkeella! :D Mä koitan täyttää ne parhaani mukaan.

      Poista
  15. Aivan mahtavaa, Peeta! Oon aina tykännyt sun blogista ja toivonut lisää sisustusjuttuja. Joten oon tosi innoissani tästä! Jesh! :)

    -Taru

    VastaaPoista
  16. Kiitos, olen varmasti Raw design virtuaalimatkoilla mukana :) Hienoa saada tällainen blogi seurattavaksi! Oot paras innoittajani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa matkaan, ihanaa kuulla että siellä ollaan! :) Koitan keksiä innoittavia juttuja tänne paljon.

      Poista
  17. Ihan mahtavaa, että sait tämänkin blogin pystyyn! Olen koittanut etsiä hyviä sisustusblogeja, mutta mikään ei ole itseäni miellyttänyt niin paljoa, että olisi jaksanut toista kertaa vilkaista. Olen vähän aikaa lukenut toista blogiasi ja pitänyt siitä joten eiköhän tämäkin ole mieleeni :) Ulkoasu vaikuttaa ainakin näin äkkiseltään tosi hyvältä~!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla! :) Toivotaan että jaksat seurailla tätä sitten enemmän kuin vain yhden postauksen verran. Kiitos ulkoasu-kehusta!

      Poista
  18. jeejee täällä puolella ollaan myös tosi innoissaan tästä uudesta blogista! :-)

    VastaaPoista
  19. Kivaa löytää uusi mainio sisustusblogi! Noille Pinterestistä poimimillesi inspiskuville ja kertomallesi nyökyttelin kovinkin innoissani :) Onnea ja intoa blogitouhuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta kovasti! :) Hauska kuulla että sama tyyli uppoaa!

      Poista
  20. Löysin blogisi etsiessäni sisustusblogeja, jotka käsittelisivät samaa "raakaa" tyyliä josta itse pidän ihan googlettamalla. Luin samalta istumalta koko RAW-blogihistorian ja RAKASTUIN! Vihdoinkin blogi jossa todella on sitä rosoista kauneutta ilman turhaa hörhöilyä! Kiitos! Minusta tuli samantien vakiolukijasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, tosi hauskaa! :) Mahtavaa että löysit tänne. Hahah nimenomaan ilman mitään turhaa hörhöilyä ;D Koitetaan pitää meininki raakana ja simppelinä!

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall