Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

COFFEE TIME


Nyt seuraa tarpeettoman monta fiilistelykuvaa päivieni parhaasta hetkestä. Käyn tällä hetkellä vain iltakoulussa, joten aamupäivisin on hyvin aikaa puuhailla juttuja ja nautiskella ajan kanssa aamukahvista. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tästä samasta aiheesta rupattelen, ja lupaan että ei varmasti myöskään viimeinen! Mutta jos joku juttu on kivaa, niin siitä saa laittaa kuvia omaan blogiinsa ihan niin paljon kuin haluaa. Sillä siinäpä yhdistyvät lempiharrastukseni: kuvaaminen, kahvi ja bloggaaminen. Täydellistä.


Kello on noin yksitoista, aurinko paistaa keittiön ikkunasta sisään. Laitan bassoradion päälle ja sieltä tulee jotain mukavan letkeää musiikkia. Otan käteeni papupussin, ja haistelen tuoksuvia papuja. Pitäähän niitä nyt ensin vähän fiilistellä. Sitten vasta laitan kivat pienet kahvipavut myllyyn.


Jauhan pavut käsikäyttöisellä myllyllä, joka on itseasiassa aika hidasta ja ärsyttävää puuhaa pidemmän päälle, mutta sillä saa ihanan tuoretta kahvia. Välillä tulee myös käytettyä valmista jauhetta.


Sitten vaan lirautan vedet pannun alaosaan ja heitän purut sisään.




Sillä aikaa kun kahvi keittyy, siivoilen yleensä keittiötä ja laittelen aamupalaa valmiiksi. Tietysti jammaillen samalla, ja nautiskellen uudesta isosta keittiöstä. Tänään oli varsinaista sählinkiä kun piti juosta joka välissä pyykkituvassa kun en ehtinyt kahvitella ennen yhtätoista. En ole varsinaisesti mikään aamuvirkku nimittäin..


Kahvin kiehuttua keittelen vielä maidon ja vaahdotan sen. Täysmaito(juoma) on tietysti parhaan makuisin, mutta kyllä sininen maitojuoma useimmiten on käytössä meillä.


Näin voi käydä jos yrittää ottaa samalla kuvaa ja kaataa kahvia eteerisen näköisesti :D Pikkuisen vaikeaa viiskytmillisellä ja vasemmalla kädellä haha.


Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kahvi onnistui, hyvää tuli! Siitä sitten siemaisen ensimmäisen vaahtokulauksen ja lipittelen kahviani melkein tunnin verran koska tuo muki on niin iso. Hyvin lähtee päivä käyntiin. Tuolla isolla pannulla keitetään yleensä kahdelle hengelle isot kahvit, ja välillä siitä jää vähän ylikin. Mikäs on sinun päiväsi paras hetki? :)

22 kommenttia

  1. Aamukahvi on täälläkin suunnalla se päivän kohokohta ja samalla tärkein aloitus päivälle. Ilam kahvia ei vain päivä lähde rullaamaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jea :) Mä en ite tiedä että oonko niinkään riippuvainen siitä kofeiinista, se vaan on niin hyvää ja kivaa! Ja kiireaamuina en edes juo kahvia. Rupesin miettimään . :)

      Poista
  2. Mä ängen joskus teille aamukahville! Sellanen pitkä sunnuntaibrunssi olis ihana :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Voitais pitää joku mukava pääsiäisbrunssi? :)

      Poista
  3. Iltatee vie meillä voiton :) Thehuoneen ruusupueria kannussa haudutettuna. Sekin on melko seesteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltatee on kyllä toinen mukava, mutta meillä harrastetaan harvemmin. Kuulostaa todellakin paljon seesteisemmältä kun kahvin kaataminen! :D Ne vasta hienoja onkin ne teenuput jotka aukeaa vedessä, ooh.

      Poista
  4. Kaasuliedellä on ihana keitellä kahvia :) Rauhallinen aamukahvin juonti on arjen luksusta, ja nykyään luen samalla blogeja Hesarin puutteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva, tulee nopeesti! :) Luksusta tää on, kohta alkaa taas aamukoulut ja sit nää lipittleyt jää viikonlopulle .. :--) Puhelinta tulee itekin siinä pöydässä selailtua, blogeja ja muuta.

      Poista
  5. Minäkin opin nauttimaan hitaista aamuista myös arkisin tässä viime aikoina kun olin lukulomalla; ensin kunnon aamupala ja lehdenluku, sitten vasta kirjojen pariin. Ensi viikolla alkaa sitten työt, joten varmasti ainakin vähenevät nämä hitaat aamut. Täytyy siis nauttia vielä kun voi, varsinkin kun nyt ei tarvitse edes lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on vaan huono tapa jos pitäis saada jotain aikaseks :D Tuntuu etten ikinä ehdi mitään ennen koulua kun kaikki aika menee heräilyyn ja aamupalaan. Sit yhtäkkiä kello onki jo kolme. Nautiskelehan nyt kun voit! :)

      Poista
  6. Paras ja yleensä myös odotetuin hetki on lauantai-aamujen rauhallinen aamupalan valmistelu ja sen syöminen rauhassa teen kanssa:-) Harmittavaisen harvoin se vain saattaa tapahtua... Mistä muuten tuommoisen pannun voi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mukavalta :) Toi meidän pannu on tuotu Lontoosta asti mutta noita samoja myydään esim Stockalla :)

      Poista
  7. oispa mullakin aikaa tollasiin hetkiin... viikonloppuisin vaan jos silloinkaan (rimmas)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh :( Viikonloppuisin ne hetket ovatkin mukavia! Ei mullakaan enää kohta ole aikaa kun alkaa aamu- ja iltakoulu -rumba pyörimään... Saa olla 12h koululla joka päivä. Joten nyt kyllä nautin niin pitkään kun voin :)

      Poista
  8. Oi, hyvältä näyttää! Mulla on sama meininki - teen töitä kotona, joten heräilen rauhassa ja teen Bialettilla triplaespresson, johon lurautan vähän maito-kermasekoitusta. Rauhalliset aamut on parhaita. En ole ollenkaan aamuihminen, joten esimerkiksi aamuliikunta olisi täyttä tuskaa. Kerran lähdin lenkille ennen aamiaista, ja lähestulkoon oksensin ja pyörryin. En ole yrittänyt toiste...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeh! Kunnon mutteripannukahveet ja läskimaidot päälle niin kyllä kelpaa. Toi aamulenkki kuulostaa kyllä aika hasardilta, älä tee sitä enää toiste :D Itellä on vähän jääny noi liikunnat muutenkin turhan vähille viime aikoina kröhöm..

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Thank you! :) This is the best moment of my days :)

      Poista
  10. Hei mikä tuo käsikäyttöinen mylly on merkiltään ja mistä olet sen hommannut? Olen etsinyt tuollaista ikuisuuden.
    Aikamoisen satsin espressoa saat kyllä menemään :) Mulla on jalat täynnä juoksua jo kahdesta pikku kupillisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai täällä on tämmöinen kommentti johon en ole muistanut vastata.. No ehkä joku vielä eksyy lukemaan vastauksen joskus, joten tässä tulee. Ostin myllyn Good life coffeesta, en muista minkä merkkinen se on. Yleensä juodaan kahdestaan siis tuon verran kahvia =) Ja nykyään käytän pienempää kahvipannua yksin ollessani muutenkin.

      Poista
  11. Kuolen nauruun kahvin kaadon kuvaamiselle 50mm putkella, tämän myötä siirryn virallisesti lukijaksi. Sulla on kyllä älyttömän kiva postaustahti ja kuvat on aina tosi onnistuneita!

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall