Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

UUTTA SOHVAA ETSIMÄSSÄ


Yhteistyössä Hakolan kanssa

Sohva on tärkeä osa kotia. Me vietetään sohvalla kohtalaisen paljon aikaa, ja sen pitää olla paitsi mukava, myös kestävä. Kaksi ihmistä ja koira, joista eniten tuntuu tilaa vievän se pienin. Meillä on ollut käytössä harmaalla pellavalla itse päällystetty sohva, jonka ostin käytettynä neljä vuotta sitten. Sohva on toiminut hyvin, mutta nyt sen on aika lähteä uuteen kotiin (laita viestiä jos vanha sohvamme kiinnostaa). Meille tulee nimittäin uusi sohva kotimaiselta Hakolalta. Tyyliltään uusi sohva on juuri sellainen, mitä olen etsinyt. Rento ja mutkailemattomalla tavalla kaunis Filippa sopii meille varmasti erittäin hyvin.


Ensimmäisessä kuvassa näkyy sohvaan ennen kuulunut kangas, mutta meille ei tule valkoista sohvaa. Ei koiran kanssa, ei sohvalla naposteleville ihmisille, eikä punaviiniläikkiä pelkääville. Valkoinen olisi kyllä aivan ihana, mutta pysytään nyt mieluummin turvallisella harmaan akselilla kuitenkin.


Hakola on perheyritys, jonka yhtenä suunnittelijana toimii Annaleena Hämäläinen. Olen tässä viime aikoina päässyt tutustumaan Annaleenaan, ja hän on kertonut minulle opinnoistaan Aalto-yliopistossa, perheyrityksen haasteista Suomessa sekä Hakolan suunnittelemista uudistuksista. Hän on suunnitellut mm. tämän Filippa-sohvan, jota myytiin ennen pellavakankaalla. Kankaan valmistus kuitenkin lopetettiin, ja uutta kangasta piti lähteä etsimään. Annaleena pyysi minua mukaan kangaskaupoille, sillä hän halusi kuulla minun mielipiteeni siitä millainen kangas sohvaan istuisi. Kuulosti jännittävältä, ja lähdin mieluusti kangasta metsästämään. Sain itse päästä vahvasti vaikuttamaan siihen, millainen kangas meidän uuteen sohvaan tulisi.


Meillä oli onneksi hyvin samankaltainen mielikuva kankaasta. Sen piti olla jotain kohtalaisen ohutta, ehkä pellavaista, ehkä puuvillaa. Kauniita harmaan sävyjä. Kivipestyä, ryppyistä, rentoa, mutta kuitenkin käytön kestävää. Sohvakankailla on paljon erilaisia kriteereitä Martindaleilla mitattavasta hankauksenkestosta budjettiin. Kankaan pitää tietysti pysyä tarpeeksi edullisena, jotta sohva menee hyvin kaupaksi.



Sohvan verhoilussa pitää ottaa myös huomioon ompelutekniikka. Rentona ja ryppyisenä laskeutuva kangas ommellaan pari senttiä väljemmin, ja kovin paksu kangas ei tuo tätä ominaisuutta kovin hyvin esille. Olen ollut töissä eräässä sisustuskaupassa, jossa myytiin italialaisia Gervasonin sohvia. Siellä oli juurikin sellaisia ohuen ohuesta pellavakankaasta ommeltuja sohvahuppuja, ja ne mielessä siintäen etsimme parasta vaihtoehtoa.



Mietin että mikä olisi meille se sopiva harmaan sävy, sillä niitäkin on satoja erilaisia.. Päädyimme lopulta yhteen kangasmalliin, ja otin kangasmallihenkarin kotiin testattavaksi. Kangasta piti katsoa luonnonvalossa ja vertailla meiltä jo löytyviin huonekaluihin. Vaaleanharmaa sohvahan meillä on tällä hetkellä, joten ajattelin että olisi kiva saada hieman vaihtelua. Tummemmista taas kutkutteli siniseen taittuva, mutta Mark tykkäsi ruskeaan taittavasta harmaasta. 


Sohva on tulossa meille jo kovaa vauhtia, ja valokuvaaja on käynyt Hakolan tehtaalla ottamassa kuvia sohvan valmistusprosessista. Mielenkiintoista nähdä miten se syntyy, ja erityisen jänittävältä tuntuu se että meille tulee periaatteessa ihan yllätyssohva, kun sitä kangasvalintaa ei ole voinut nähdä etukäteen sohvan päällä edes kuvassa. Paljastan ensi kerralla mihin kankaaseen päädyin ja kerron meidän tulevasta sohvasta lisää!

8 kommenttia

  1. Mä tykkään myös Filipasta! Hamppu voisi olla kanssa mainio kangasvaihtoehto tuolle sohvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta muuten, hamppu voisi varmasti myös sopia tuohon. Sitä ei kuitenkaan tainnut olla niissä paikoissa edes tarjolla, joissa me käytiin. Hamppu taitaa olla vasta vähän tuloillaan oleva materiaali. Meidän makkarin uudet Saana ja Olli -tyynyt on hamppua, ja tykkään kyllä. =)

      Poista
    2. Lauritzonilla on mun mielestä kiva hamppukangas eli periaatteessa pitäisi olla lähes "kaikkialla" saatavilla. Tiedä sitten onko liikkeet ottaneet sitä ja miten on esillä.

      Poista
    3. Ah nyt muistankin, sitä Hemp-kangasta on kokeiltu tuohon sohvaan, mutta se ei sopinut siihen. Oli liian paksua.

      Poista
  2. Ihana sohva teille tulossa. Meillä oli ennen 50-luvun ihana pikku sohva, minun aarteeni. Mutta perheen kasvaessa mies vaati ison löhöilysohvan. Ja onhan tämä mukava. Mutta nyt ottaisin jonkun muun värin kuin tumman harmaan, se vei kaiken valon meidän olohoneesta. Meillä kun on niin pikkuiset ikkunatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä uskon myös että siitä tulee ihana. Voi harmi kun jouduit luopumaan siitä aarteesta, miehet usein vaatii löhösohvia ;D Onneks mä itekin tykkään löhöillä, joten meillä ei tuu semmosesta vääntöä. Ai se tummanharmaa on teillä osoittautunut pimentäväksi, saapa nähdä miten meillä käy.

      Poista
  3. Ihana tämä sohva! Kelpuuttaisin meillekkin! Tosin kelpuuttaisin meille melkein minkä tahansa sohvan tuon nykyisen tilalle. Se on kuitenkin mun avomiehen prescious, josta ei luovuta ennen kuin se on niin rikki, ettei siinä voi enää istua. Ei välttämättä silloinkaan -_-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva kuulostaa tän ja edellisen kommentin perusteella olevan sitä osaa kodista, josta mies ei ole valmis neuvottelemaan :) Meillä onneksi mies on tämän sohvan kanssa ihan messissä. Kivan näköinen se teidänkin sohva on!

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall