Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

VISIT AT FABRIKEN FURILLEN


Elossa ollaan! Palasin keskiviikkona kotiin Berliinistä ja sen jälkeen on pitänyt kiirettä. Asuntomessuilla tuli käytyä torstaina, siitä lisää pian. Reissuja tässä on nyt ollut ihan tarpeeksi, ja olen ihan hukassa että mistä sitä kertoisi blogiin kun olisi niin paljon jaettavaa. Gotlannissa kuitenkin oltiin ensin, joten palataanpa nyt sinne.


Hehkuttelin etukäteen tätä paikkaa, ja oli tosi kivaa päästä näkemään Fabriken Furillen livenä. Upeahan se todellakin oli, mutta kunnolla fiilikseen päästäkseen siellä pitäisi viettää vähän enemmän aikaa, kuin vain nopean pyrähdyksen verran. Edelleen jäi se iltanuotiolla hengailu kokematta, mutta aina ei voi kaikkea saada :)


Tuntuu ettei tästä kauheasti ole uutta kerrottavaa koska viimeksi turisin paikan historiikista. Ihastelkaamme siis vain kuvia, ehkä sain jotain uusia kuvakulmia ikuistettua! Paikka oli aika pitkälti juuri sellainen, kuin mitä odotinkin. Karulla tavalla kaunis.


Aamiainen oli katettu brunssityylisesti ja sivupöydältä sai lainata lehtiä. Oli mm. suomalainen SSAW edustettuna! Kaikki mietittiin siis yksityiskohtia myöten.


Hotellin aulatilan katossa risteilivät komeat rautapalkit ja kettingit. Seinien harmaa väri oli kuulemma maalattu usempaan kertaan, jotta saatiin oikea sävy valittua.


Hotelli sijaitsi tosiaankin keskellä ei-mitään. Sinne ajeltiin autolla mutkittelevia pikkuteitä ja muutaman pellon, vesialtaan ja metsän jälkeen putkahdettiin mestoille. Jos haluaa eristäytyä ulkomaailmasta, niin tämä on oikea paikka. Konseptiin toki kuuluu sitten puhelimen sammuttaminen ja samoilu rannalla, eikö? 


Rannan puolen hengailusalista avautuivat hyvät näkymät. Käppyrämännyt kyllä kehystävät kauniisti rantaa. Käytetäänköhän tuota tuuletinkonetta jossain kuvauksissa edelleen? Vai mikä tuo jättifööni lieneekään..



Pääsimme käymään yhdessä hotellihuoneessa. Sinne mahtui juuri tuo sänky, ja sängyn päädyn takaa löytyi kylpyhuone. Sekin oli toki samaan tyyliin tehty, valkoista neliölaattaa ja tosi teollista meininkiä. Makeet noi betoniseinät. Tyynyjen petaus oli myös omaa luokkaansa :D

Reissun tarjosi Visit Sweden

It was great to see Fabriken Furillen two weeks ago! It was just like in pictures. Unfertile ground and industrial architecture makes a perfect combo. I would love to spent few days here, but this time I only had an opportunity to make a quick visit. A good visit it was, though! I tried to capture some new angles in pictures, hope you enjoy these pics. :)

5 kommenttia

  1. Voih, tuo paikka on siintänyt myös tämän teollisen muotoilijan haaveissa. Mutta onneksi pääsee nyt ihastelemaan sitä tätä kautta, mesta on aivan huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan mahtava paikka, ja aivan varmasti vielä pääset tuonne jonain päivänä =)

      Poista
  2. Ah ja oh näitä sun kuvia. Monasti olen tuota paikkaa jälkeenpäin miettinyt, omat kuvat ovat vielä purkamatta.

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall