Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

UNMONDAY | KERAAMINEN KAIUTIN

Yhteistyössä Unmondayn kanssa

Sallikaa minun esitellä maailman siistein elektroninen laite: Unmondayn keraamisella ulkokuorella varustettu langaton monikanavakaiutin. Olen ollut tästä laitteesta innoissani siitä lähtien, kun näin ensimmäisiä kuvia netissä jo ennen sen myyntiin tuloa. Kaiutin on muotoilua parhaimmillaan, yksinkertaisen upeaan ulkokuoreen yhdistyy laadukas äänentoisto, jonka pitäisi kelvata vaativaankiin musahifistelyyn. Tässä tuotteessa on koko paketti mietitty ilahduttavan viimeisen päälle, niinkuin nykypäivänä ehdottomasti kuuluukin. Nettisivut hivelevät silmää, tuotteen pakkaus tekee mieli säästää, tuotekuvat ovat huippuluokkaa ja tästä hyvästä Unmonday voittikin eilen Vuoden huiput -muotoilukilpailussa Graafisen muotoilun palkinnon. Onnittelen!


Musiikin kuuntelun lisäksi kaiutin on kehitetty kotiteatterikäyttöön, jolloin näitä pitää olla useampi ympäri huonetta. Kaiuttimeen on sisään rakennettu liiketunnistin, joka tunnistaa mille kyljelle se on käännetty. Kääntelemällä kajaria se osaa ottaa oikean kanavan surround sound -äänentoistoa varten, mutta siitä minä en osaa kertoa sen enempää. Meillä on nimittäin vain yksi kappale, jota käytetään ihan vain yhdessä asennossa. Nimittäin musiikin kuuntelemiseen tietokoneelta.


Oli aika helpottavaa päästä vihdoin eroon rumista mustista Creativen möllyköistä, jotka kyllä toimivat, mutta eivät mitenkään kaunistaneet tätä työpöytää. Mustia johtoja risteili, korkean malliset kaiuttimet kaatuilivat välillä kumoon ja otin ne aina pois kuvia varten. Viimeksi ne majailivat itseasiassa kenkäkaapissa, eivätkä ollenkaan käytössä. Mutta nyt! Halleluja! Meillä on hieno kaiutin. En ole ikinä ennen tavannut hienoa kaiutinta, ne Genelecitkään eivät ole meikäläisen makuun olleet (vaikka monet sisustajat niiden nimeen vannovatkin) ja väittäisinkin että tässä on ehdottomasti markkinoiden makein masiina. Hintaa tällä on 699€ eli kajari ei ole sieltä ihan halvimmasta päästä, mutta se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä kun näin erikoisesta ja laadukkaasta tavarasta on kyse. Käsittääkseni se ei poikkea muiden laatukaiuttimien hinnasta juurikaan. Itse laskisin tämän samaan kategoriaan, kuin designvalaisimet ja -tuolit. Muutamia laadukkaita esineitä edullisempien kalusteiden lomassa, itse saa päättää mihin haluaa panostaa. Tämä on nimenomaan sellainen tuote johon itse panostaisin, ja jos en olisi tätä nyt blogiyhteistön merkeissä saanut, niin olisin säästänyt rahaa tätä varten. Toivelistalla se on ollut ensi näkemästä lähtien.


Sisustukseen saumattomasti sujahtava laite on varustettu valkoisella suojakankaalla, joka on magneeteilla kiinni kaiutinelementin päällä. Sen saa siis irti, eikä sitä välttämättä tarvitse edes pitää jos tykkää enemmän kuparisesta elementistä. Suojakankaita myydään myös erikseen, ja niitä saa muutamassa eri värissä. Muita lisävarusteita kaiuttimeen ovat nahkainen kantolaukku ja nahkainen alusta, jonka päälle kajarin voi asettaa resonoimisen hillitsemiseksi. Se voinee olla tarpeen jos pöydän pinta on lasia tai metallia, mutta meidän puisella pöydällä ei tarvitse mitään alustaa ollenkaan. Paketissa tulee aina mukana myös pyöreä huopa-alunen.


Ja tältä se näyttää takaapäin. Sieltä löytyy käynnistysnappi (oikealla harmaa), kytkentä pistorasiaan ja äänitulo. Minä siis käytän tuota virtanappia ja pistorasiajohtoa. Langattoman kaiuttimen luvataan soittavan musiikkia 8 tunnin ajan, joten lataaminen välillä on tarpeen. Sitä voi myös pitää aina seinässä kiinni mukana tulevalla valkoisella johdolla, mutta halutessaan kajarin voi myös ottaa mukaan. Itse varmaan pidän tuota johtoa kiinni normikäytössä, jotta se ei simahda yllättäen, mutta esimerkiksi bileissä usein jengi kerääntyy keittiöön ja silloin kaiuttimen saa kannettua keittiön ikkunalaudalle. Aiemmin onkin ollut vähän ongelmana saada musiikkia mukaan keittiöön.


Kajari on suunniteltu yhteensopivaksi erityisesti Applen laitteiden kanssa, mutta saa sen toimimaan pc:lläkin. Unmondayn mukana tulee selkeät asennusohjeet, mutta viimeisessä kohdassa oletetaan käyttäjällä olevan Mac joten itse olin hiukan hukassa kun Spotifystä ei löytynytkään ohjeissa mainittua Airplayta. Ongelman sain ratkaistua lataamalla koneelleni Airfoilin, joka on vastaava ohjelma. Lisenssistä piti pulittaa 25e, joka oli ihan kohtuullinen summa jotta musan sai kuulumaan langattomasti. Musiikkia saa kuunneltua monilla eri tavoilla, esim puhelimen kautta, iTunesilla, tabletilla, Spotifylla jne. Varmasti jokaisella on se oma tyylinsä, mutta meillä käytetään Spotify Premiumia.


Mielestäni on kivaa että kaiuttimia ei välttämättä tarvitse aina olla kahta isoa mötikkää pöydän kulmilla. Jos niitä olisi kaksi, niin äänen saisi kuulumaan kolmiulotteisemmin, mutta tällaiselle ihan perus musiikinkuuntelijalle yksi riittää vallan hyvin. Äänentoisto on omiin korviini ihan huippuluokkaa, ja nyt tulee kuunneltua paljon innokkaammin musaa!


Koodilla  KWW94S570V57  kaiuttimesta saa Unmondayn verkkokaupassa -10% alennusta huhtikuun loppuun saakka. Jotenkin on vaikea kuvitella että tätä uutuuslaitetta saisi ihan pian mistään muualta alennuksella, joten suosittelen käyttämään tilaisuuden hyväksi jos kaiuttimelle on tarvetta. Unmondayn nettisivuilta löytää kaiken tarvittavan teknisen tiedon ja näkee lisää kuvia tuoteperheestä. Kaiutinta saa ostettua heidän oman verkkokauppansa lisäksi mm. Artekista, Stockmannilta ja valituista Apple storeista.

25 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää! Valaisin on mun lemppari kaiuttimen lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mua huvitti kokeilla sitä tän pöydän kanssa, vaikka yleensä lamppu majaileekin sohvan vieressä :) Natsaa kyllä hyvin näinkin!

      Poista
  2. Voi jestas tuo on kaunis!
    Kelpuuttaisin. Saisi muuttaa meillekin.
    Lähes kaikki muut on meinaan ihan kamalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä on ihan omaa luokkaansa muotoilun puolesta, tykkään siitä että suunnittelijat ovat lähteneet suunnitteluprosessissa ihan alusta liikkeelle ja unohtaneet vanhat "säännöt" siitä miltä kajarin on totuttu näyttävän!

      Poista
  3. On se kyllä törkeen hieno! Fiilistelin näitä kans jo ennen lanseerausta http://minajamorris.blogspot.fi/2013/11/kaiutin-kauneutta.html
    Toivotaan että noi nähdään meilläkin vielä joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katohan vaan, ei tämmönen helmi voi kyllä jäädä huomaamatta muotoilun ystäviltä! :) Kantolaukkuun viitaten, kajarin voi ottaa kesällä esim puistoon mukaan ja pistää musat puhelimen kautta soimaan. Sillon kantolaukku on varmasti ihan kätevä!

      Poista
  4. On kyllä nätein näkemäni kaiutin, superhieno. Meidän työhuoneeseen tuollainen sopisi aika kivasti... Nettisivuilta en löytänyt tietoa valmistusmaasta, mutta kaiuttimet ilmeisesti tehdään käsityönä (mikä osaltaan selittää hintaa). Suomessako? Toivottavasti jossain lähialueilla tai valvotuissa oloissa kumminkin. :) Jos eettiset ja ekologiset seikat on huomioitu, niin en kyllä keksi, miten tuotetta voisi enää parantaa. Mahtava paketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa mieltä, yksimielisesti hienoin ikinä. Noi osat tulee ympäri maailmaa, ovat valinneet parhaat palat sieltä sun täältä. Kaiutin kootaan Suomessa.

      Poista
  5. On tuo kyllä hieno! Mutta joo, ehkä tuolla hinnalla ostelee mieluummin sarjan niitä pieniä valkoisia Genelecejä, hienoimmasta päästä nekin on kun kaiuttimista puhutaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kannattaa tietysti valita omaan makuun ja tarpeeseen sopivin vaihtoehto :)

      Poista
  6. Suomessa tehdään ainakin käsityövaltainen kokoonpano. Ehkä muutakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osat valmistetaan eri puolilla maailmaa, kootaan Suomessa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Todellakin! Vieläkin täällä hipelöin tuota sileää pintaa haltiossani ah <3

      Poista
  8. Halleluja! Kelpaiskohan toi mun musahifistelijä-miehelle. Ehkä sit joskus kun on aika vaihtaa edelliset kaappikajarit ja on tarpeeksi rahaa käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi kelpaavan, tämä kun on suunniteltu nimenomaan äänentoistoltaan superlaadukkaaksi joten paketti on täydellinen! Kelpaa musahifistelijöille ja hivelee silmää. :) Sit vaan säästämään.. Siitä kätevät ovat että yhdellä voi aloittaa ja sitten säästää toiseen jos haluaa sijoitella ympäri huonetta näitä.

      Poista
  9. hei, ei liity nyt tähän postaukseen mutta mistäköhän oot ostanut henkarit, jotka näkyy tässä: http://rawdesignblog.blogspot.fi/2013_03_01_archive.html tai siis mistä pesulasta? oon jo kauan ettiny just tollasia ihanan simppeleitä kivoja, mut en vaan löydä MISTÄÄN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi linkki ei nyt vie mihinkään tiettyyn postaukseen mutta ne pesulahenkarit on ostettu Hämeentieltä Pesu-Heikki nimisestä pesulasta. Sieltä sai ostettua kunnon kasan noita ihan uutena! Ja halvalla lähti :)

      Poista
  10. Moikka! Eka kertaa blogissasi, upealta näyttää! Varmaan aiemmissa postauksissa jo oletkin lattiavalaisimesi esitellyt, mutta kyselen silti että mistä lamppukaunottaresta on kyse ja mitä kautta moisen ihanuuden voisi hankkia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi vaan ja kiva kun oot tänne eksynyt! :) Lattiavalaisin ei itseasiassa ole saanutkaan omaa postausta ollenkaan. Se on ostettu Mosa Interiorsista Tapanilasta, ja on merkkiä Wattveke.

      http://www.mosainteriors.fi/
      http://www.wattveke.com/lamps.html/

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall