Tietoa mainostajalle ›

UNELMAPARVEKE


1 | 2 | 3 | 4 | 5



Yhteistyössä PEFCn kanssa

Sain kivan duunikeikan taas tämän vuoden Kevätmessuihin liittyen. Minua pyydettiin suunnittelemaan PEFC Suomelle Kevätpuutarha-osaston puolelle parveke sisustuksineen, sillä ajatuksella että minkälaisen parvekkeen itselleni haluaisin. No tämähän oli siitä kiva tehtävä, että minulla ei omaa parveketta tosiaan ole. Muutamassa edellisessä vuokrakämpässä on ollut parveke, ja niitä onkin ollut kiva sisustella. Viime kämpässä otin haltuun tuuletusparvekkeen, kun teki mieli päästä nauttimaan auringon säteistä. Makuni on kuitenkin muuttunut niistä ajoista kohtalaisen paljon kun viimeksi on ollut kunnon partsi, joten tästä tulee jotain aivan uudenlaista niihin verrattuna.



Tällä kertaa pääsin luonnostelemaan parveketta rakenteista asti, ja parveke rakennetaan  PEFC-sertifioimasta puusta. PEFCistä olen viime syksynäkin täällä kirjoitellut, mutta kerrottakoon että merkki tuotteessa tarkoittaa vastuullisesti hoidetuista metsistä peräisin olevaa puutavaraa. Parvekkeen rakentavat Varian ammattikoululaiset, ja tekniset piirrokset toteutti tuntiopettaja Rami Federley.


Värimaailma tulee olemaan, yllätys yllätys, aika hillitty. Lattia, portaat ja kaide maalataan mustiksi, ja seinät harmaalla kalkkimaalilla betonimaista fiilistä tavoitellen. Seiniin tulee lisäksi hieman erikoisempi Kalusteiksi pienelle parvekkeelle ajattelin laittaa ihan perinteisesti pari tuolia ja pöydän, sekä paljon ihania viherkasveja. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan, kuin mukavan tuolin auringossa istuskelua varten sekä vähän laskutilaa aamiaiselle ja lehdelle? Sellaista minä mieluiten parvekkeella toimitan, koska unelmaparvekkeella tietysti paistaa aina aurinko. En tosiaan taida olla mikään suuri hyötyviljelijä, mutta ehkä sitä jotain pientä voisi siinä koittaa viljelläkin. Mitä teidän parvekkeilta löytyy

Tässä siis vähän luonnostelmia ja osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Lopputulos kuitenkin selviää vasta messuilla, joten kannattaa tulla kurkistamaan jos olette Kevätmessuille tulossa 26.-29.3.  Pistän toki kuvia lopputuloksesta sitten tänne blogiinkin! Ja ekan kuvan inspiraatiokollaasissa mukana ollut kukkatikku on muuten myös meikäläisen suunnittelema, niitä jaetaan sitten osastolla, joten tulkaa niitä myös hakemaan. :) Toisella puolella tikkua on PEFCn teksti, ja toiselle puolelle voi tehdä omia merkintöjä.

8 kommenttia

  1. Vau mikä projekti :) Luotan siihen että messuilla nähdään hieno parveke ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on kyllä kiva projekti! Hih eiköhän sinne jotain hauskaa keksitä :)

      Poista
  2. No meillä on unelmapartsi 20m2 mutta senkin olen jättänyt tosi väljäksi. Löytyy Fermobin ruokapöytä ja tuolit ja yksi aurinkotuoli. Lisäksi laitan kesäksi riippumaton, kasvit erilaisiin ruukkuihin ja lapsille uima-altaan ja teltan. Tärkeintä mielestäni Suomessa parvekesisustamisessa on se että materiaalivalinnat ovat sellaiset että ne kestävät vaihtuvia säitä ja/tai ovat helposti kasattavissa talvisäilytystä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se teidän parveke on niin jättimäinen! Onpas hyvin tilaa, toi on kyllä todellinen lisähuone kesällä sitten :) Ihana toi riippumatto-idea. Joo kestävät materiaalit ja säilytys on tärkeintä pointteja.

      Poista
  3. Onpa kiva projekti! Ja mainiosti sopii Kevätmessuihin, koska silloinhan sitä juuri parvekkeita laitetaan - kyllä siellä jotain vihreää voisi olla myös, kevään kunniaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Kyllä sinne vihreää tulee, mutta ei niin paljoa kuin viime vuoden Dekon terassilla, johon tuli ihan vihreät seinät :)

      Poista
  4. Meidän parvekkeella on pienet puiset laatat kesäisin (talveksi puran ne pois), naapurin ja meidän välisen seinämän vieressä on mittatilauksena, painekyllästetystä laudasta tehty kannellinen laatikko, jonka sisälle saa mullat ja kukkaruukut. Päällä voi istuskella tai käyttää kantta laskutilana ja loota estää kissan pääsemisen naapurin partsille seinän raosta. Sen lisäksi pieni pöytä ja kaksi taitettavaa tuolia. Niin ja kaikki paikat täynnä kukkia. Neliöitä on noin ruhtinaalliset neljä. Pieneen tilaan mahtuu ihmeen paljon.

    VastaaPoista
  5. Blogipolku.com tervetuloa! :)

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall