Tietoa mainostajalle ›

HERE LIVES SAARA | BEDROOM


Pääsin kuvaamaan Instagramista tutun @saara_hki:n kotia blogia varten, ja ai että kun olikin kutkuttavaa päästä näkemään tämä kaunis koti livenä. Olen tosiaan aika ahkera instagrammailija ja sitä kautta tulee jopa tutustuttua ihmisiin. Saaran kuvissa on ihastuttanut skandinaavinen tyyli ja mukava värimaailma (eli harmaa ja valkoinen, kyllä te tiedätte) sekä ahkerat diy-tuunailut. Tässä kodissa asuu Saaran lisäksi myös hänen miehensä, joka usein pääsee osallistumaan diy-projekteihin, ja uusimman tuunailun kohteena oli kalanruoto-kuvioitu eteisen lipasto. Siitä kuva täällä. Kuvissa seikkailee usein myös hurmaava mäyräkoirakaksikko, joista laitan kuvan olohuone-kuvien yhteydessä, mutta nyt tutustutaan ensin tähän seesteiseen makuuhuoneeseen.


Makkari on tosi simppeli. Sieltä löytyy sänky yöpöytineen keskeltä huonetta, iso peilikaapisto, pieni vaaterekki, säilytyslaatikoita ja kadulle avautuva ikkuna. Makuuhuone on oma huoneensa, jonne pääsee olohuoneesta vanhojen peilipariovien kautta kulkemaan. Sänky näkyy usein avonaisista ovista olohuoneen puolelle, joten petaus pidetään kunnossa. Saara on ihastunut pellavalakanoihin, ja petivaatteita on kerätty eri merkeiltä ja hän on itsekin innostunut värjäämään pellavalakanat mustiksi kun ei sopivia muuten kaupasta löytänyt. Saara itseasiassa on varmasti osaltaan saanut minut innostumaan Saana ja Olli -merkistä tykittämällä kauniita kuvia Maailman synty -mallistosta, johon tuo musta kuviotyyny kuuluu.


Puu lämmittää värimaailmaa, joka muuten koostuu hyvin pitkälti harmaasta, valkoisesta ja mustasta. Puinen sänky on ostettu Ikeasta. Kodin lankkulattiat maalattiin hiljattain valkoisiksi, ja se tuo hyvin valoa ja rauhallisuutta läpitalon kolmioon. Kuvauspäiväksi osui nyt valitettavasti erittäin pimeä ja sateinen marraskuun sunnuntai, joten valoisia ja hyvälaatuisia kuvia oli aika vaikea saada..


Yöpöytänä toimivan Aalto-jakkaran päällä on kaunis asetelma lehdistä, vaasista ja purnukoista.  


Väliseinä olohuoneen ja makuuhuoneen välillä on maalattu harmaaksi. Vanhat peiliovet kunnostettiin remontin yhteydessä. Puiset säilytyslaatikot ovat kätevä tapa piilottaa tavaraa ja metallinen tuuletin hankittiin kesän helteitä varten. Oven kahvassa roikkuu Marimekon laukku ja ikkunalautaa valaisee Jieldé.


Petauksen tekee viimeistellyn näköiseksi tuplapeite, joka löytyi h&m homesta. Yölamput taas on tuunattu itse Ikean hyllypidikkeistä ja Nudin lamppujohdoista sekeä betonikannoista. Saaran mies teki kattolampuiksi tarkoitetuista johdoista kytkimillä varustetut ja lisäsi töpselit johtojen päihin. Tuommoiset tyynyröykkiöt näyttävät aina muiden kodeissa niin mukavilta, miksiköhän meillä on vain pari lituskatyynyä sängyssä? Asialle on ehdottomasti tehtävä jotain. Tästä mallikkaasta sängystä täytyy nyt ottaa esimerkkiä, kiitos Saara inspiraatiosta!

22 kommenttia

  1. Makuuhuone on yksinkertaisuudessaan kaunis ja levollinen. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, nimenomaan oikein huokuu levollista tunnelmaa.

      Poista
  2. Tätä on odotettu! Mä niin otan huumaa Saarasta, Saaran koirista ja etenkin asunnosta! Ai että!! Ja mun mielestä on just kivan tunnelmallisia nää kuvatkin <3 I WANT MORE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäpäs otankin huumaa teidän loftista ja sun ihanista tuotteista (ja ehkä myös sun faijasta joka on maailman taitavin nikkari) joten tasoissa ollaan <3

      Poista
    2. Lisää tulossa piakkoin! Hahah ihania taitavia naisia olette kyllä molemmat :)

      Poista
  3. Kukka kaipaisi kyllä paljon enemmän tuota auringonvaloa kuin tuo lamppu :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh voi olla, olen tosin huomannut että Saaran kodissa tavarat vaihtavat tiuhasti paikkaa joten voi olla että kasvi pääsee myös ikkunalaudalle :)

      Poista
    2. Pakko todeta että nuo yöpöytien kasvithan on siis maljakoissa eli leikkokukkia - pärjäävät varmaan ilman kunnollista valoa kunnes kupsahtavat ;)

      Poista
  4. Vautsi noi sängyn lukuvalot on ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä tosi kivat, tykkään ite kans tuosta betonisesta lampunkannasta erityisesti.

      Poista
  5. Oijoi! Näitä odotettiin, toivottavasti lisää kuvia on tulossa myöskin pian. Instassa on tullut seurailtua Saaraa, aivan huippu sisustustyyli. Ja ne koirat, en kestä miten ihania! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä siis bongasit instagramista että kotikuvia oli tulossa! Joo ehdottomasti lisää kuvia on luvassa, pari muuta juttua eka väliin ja sitten taas nautitaan Saaran kodista. Kuvia tuli sen verran paljon ettei viitsi kaikkia samaan juttuun laittaa. :) Saaran kuvia on tosi kiva seurata, ja siellähän mä kysyinkin Saaralta että pääsiskö mahdollisesti kuvailemaan hihi.

      Poista
  6. Vaikea uskoa että sait yhtäkään kuvaa ilman että linssiluteet tallentui mukaan :D Kiitos kauniista kuvista :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe onnistuinpa kuitenkin! Enemmän ne koiruliinit pyöri siinä jaloissa ;) Ens juttuun laitetaan ehdottomasti mukaan nakkikaksikko myös.

      Poista
  7. Pakko toteuttaa meillekkin noi lukuvalot! Niin upeat. Onneks mulla on sähkömies, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tuuri sulla, vai sanoisinko että hyvin valittu ;D Siitä vaan toteutukseen, noi säästääkin hyvin tilaa yöpöydiltä kun ovat seinässä kiinni. Ja näyttävät tosi kivoilta.

      Poista
  8. Ihan huiput nuo sängyn vieressä olevat lamput!

    VastaaPoista
  9. Miten ihanaa tuo harmaa onkaan - ei yhtään harmaata ;)

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall