Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MOKO KALLION KULMILLE


Kuva lainattu Mokon blogista
Yksi lemppareimmista sisustuskaupoistani, Moko, on ihan näillä näppäimillä aukaisemassa uuden myymälän Sörnäisiin. Eli ihan tänne meikäläisen kulmille! Olen siitä innoissani, sillä nyt voin piipahdella siellä paljon useammin, ja mennä vaikka viikonloppuna brunsseilemaan sinne kavereiden kanssa. Uudet tilat aukaistaan Sörnäisiin vanhaan hattutehtaaseen, joka kuulostaa ja näyttää näiden kuvien perusteella ainakin loistopaikalta. Ihan jo tilojenkin takia haluan mennä paikan päälle pällistelemään. Jos Moko on jollekin ihan uusi tuttavuus, niin kannattanee piipahtaa heidän nettisivuillaan, jossa on nykyään myös nettikauppa. Itse olen käynyt Mokon toisissa tiloissa Perämiehenkadulla aika paljonkin, varsinkin kaksi vuotta sitten kesällä kun suoritin työharjoitteluani Innossa. Moko sijaitsi samassa rakennuksessa kuin tuotantoyhtiön toimistotilat, joten siellä tuli pyörittyä ja lounastettua aika usein. 

Mokon sivuilla kerrotaan että uusi Market & Cafe aukaistaan huhtikuussa, mutta sen tarkempaa päivämäärää ei ole tiedossani. Ehkä se onkin siis jo auki heti nyt tiistaina? Kivaa että saadaan uusia sisustuskauppoja lisää, ja mitä lähempänä Vallilaa, niin sitä parempi ;)

7 kommenttia

  1. Ihana Moko! Kun olin vähän nuorempi, täällä Lahessakin oli yksi Moko, jossa kävin aina haistelemassa tuoksukynttilöitä ja näpelöimässä kaikkea pientä somaa. Sitten tulin surulliseksi kun se lopetti kokonaan täällä, enkä ole sen koommin käynyt missään muussakaan heidän liikkeessään. Mutta kaipa sitä nyt pitää käydä kun se kerta Kallio-huudeille tulee, jossa meikäläinenkin pyörii! Kiitos vinkistä!

    T. Ainon tarinatuokio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin muistan että niitä oli ennen enemmän, ja sitten kävi jotain. Onneksi Moko sinnittelee ja uudistuu! :) Käy ihmeessä, mä ainakin kävin siellä jo tänään kurkkimassa, tosin olin myöhässä kun luulin että menee kuudelta kiinni vaikka menikin jo viideltä :D pitää sit laittaa raporttia tänne kun pääsen sisään asti. Tarinatuokiot on jees!

      Poista
  2. Kävin Mokossa sillon tatuointipäivänä pyörähtämässä ja siellä sanottiin että 4.3 on avajaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi myymälä on avattu tänään eli avajaiset on menossa siis parasta aikaa :)

      Poista
    2. Noniin, kiitoksia tiedosta! :) Pitää tulla piakkoin piipahtamaan.

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall