Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OUR KITCHEN IN WIDER PICTURES | LAAJEMPIA KEITTIÖKUVIA


Apua, viime kertaisten postausten jälkeen tuntuu siltä etten edes kehtaa laittaa kuvia täältä meidän kodista. Carolinan ja hänen avomiehensä asunto oli sen verran kiva, että kyllä tämä oma luukku kalpenee siinä rinnalla..! Mutta koska minulla oli lainassa Canonilta laajisobjektiivi, sain otettua meidän keittiöstä laajempia kuvia kuin koskaan aiemmin. Usein kun tulee kuvailtua vain yksityiskohtia. Olen kuitenkin kuullut jo useammalta vierailijalta että meidän koti (erityisesti keittiö) on isompi livenä kuin miltä kuvissa näyttää, joten ajattelin että tämmöiset asiaa selventävät otokset voisivat olla paikallaan.


Tämä keittiömme on siis oma erillinen huoneensa, johon saavutaan heti eteisen jälkeen. Yllä näkyvä kuva on otettu eteisen ovelta. Samassa nurkassa on myös ovi olohuoneeseen. Olen lisännyt aiemmin jo blogin sivupalkkiin pohjapiirroksen, josta näkee kämpän idean helposti. Edellisillä asukkailla oli tässä kuuden hengen pöytä, ja sellainen kyllä mahtuisi meillekin helposti. Uuden pöydän hankkiminen ei ole ollut ostoslistalla ihan ykkösenä, varsinkaan kun me ei olla mitään perhettä tässä heti perustamassa, mutta vieraiden kanssa tuo neljän hengen pöytä tuntuu nopeasti ahtaalta. Varsinkin jos siihen koittaa mahduttaa ruokia lautasten lisäksi. Isompi pöytä voisi siis olla ihan jees jossain vaiheessa.


Joissain tämän talon asunnoissa tuo oikealla näkyvä seinä on purettu keittiön ja olohuoneen välistä, ja se varmasti onkin mukavan avara ratkaisu. Me kuitenkin ollaan ihan tyytyväisiä nytkin, nuo liukuovelliset kaapit ovat olleet tärkeässä asemassa kun meillä ei ole ollut mitään lisäsäilytystiloja. Nyt vihdoin saatiin kellarikomero, joka pitäisi ottaa käyttöön. Tuo seinään nojaileva Fuck-ovi on itseasiassa pala tämän talon kellareiden historiaa, joka heivattiin kellariremontin aikaan roskalavalle.


Kokkailupuoli on ihan jees, tosin siinäkin voisi olla enemmän laskutilaa. Tämä on isoin keittiö, mikä minulla on omassa (vuokra)kodissa koskaan ollut, joten ei tässä mitään valittamista sentään ole! Hyvin mahtuu ruuat laittelemaan ja kun sai nuo kaakelitkin maalata niin kokonaisuus on ihan ok. Jos asunto sen sijaan olisi ihan oma, niin kyllä lähtisi leka heilumaan ja remontin kautta keittiö uusiksi. Ja lattiat. Ja seinät. Ja kylppäri ja noniin, kaikki tietysti. Jonain päivänä tulee kyllä olemaan ihan mahtavaa kun pääsee suunnittelemaan ikioman kodin rempan! Mutta sitä odotellessa asutaan tässä ihan mieluusti.


Some of our guests have said that our kitchen is much bigger than they thought from the pictures seen in my blog. So here are some wider pictures, maybe this helps to perceive the space. It is quite big and at some point we could fit a bigger table here. Sometimes that small table feels too small, but it is good for the two of us.  Cooking is easy with the gas stove and morning light is stronger every day towards the summer. For a rental kitchen this suites well our needs. :)

17 kommenttia

  1. Teidän keittiössänne on mahtavaa rosoa. Elämänmakuinen ja persoonallinen. Tykkään!
    Onko tuo linssi 16mm vai mikä? Minulla on 35-17mm zoomi, jossa 17mm tarjoaa jo aika laajaa kuvakulmaa, mutta olen miettinyt, tarvitsenko laajemman. Toistaiseksi on jäänyt hankkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa kiitosta! Matto eritoten on kyllä persoonallinen (heh heh).

      Toi oli EF-S 10-22mm F 3.5-4.5 USM. Tosi laaja, meinas lähtee repimään täydessä laajuudessaan. Eikä ihan niin valovoimainen ku mitä vois toivoa. Mutta kelpo laajis kyllä! Mulla itelläni on Tamronin 17-50mm f/2.8 mutta se on kyllä aika surkea.. Uus laajis olis kyllä jossain vaiheessa hankinnan alla :)

      Poista
  2. onko tossa itse keittiö seinällä olevan komeron takana huone vai ihan kaappi ? olisi kiva saada kuvaa sisällöstä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on semmoinen aika iso komero, jossa me säilytetään kaikenmaailman kattiloita, siivoustarvikkeita, baarikaappia, perunoita ja mitä lie roinaa. En varmaan tule laittamaan siitä kuitenkaan kuvia, hehe! :)

      Poista
  3. Itse kyllä tykkään enemmän teidän kodista, sillä teillä on persoonallista. En pidä siitä, että kaikki sisustushitit löytyvät kotoa. Teillä on hyvä tyyli ja esineitä, joilla on tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos, kiva kuulla että tykkäät! :) Koitan kyllä hieman välttää semmoista että olisi vain sisustushittejä, niin ei kyllästykään heti niihin. Toki jokaisella on oma makunsa ja Carolinankin esineillä oli monilla tarinansa vaikken kaikkea kertonutkaan.

      Poista
    2. Minusta tuo nimenomaan on kopiokoti. Jotenkin tosi ruotsalaista, Kaikki kama näyttää siltä, että se on haettu granitista.

      Poista
    3. Seinähyllyt ja keittiöpyyhe onkin granitista. Täytyy kyllä sen verran puolustautua että jos rahaa olisi opiskelijabudjettia enemmän niin kyllä tuo matto ja lamppu lähtisi vaihtoon ;)

      Poista
  4. Olipa kiva postaus! Heti tuli eri fiilis, kun valokuvat oli noin hyviä ja laajisobjektilla otettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! :) Joo kyllä varmasti kertoivat nämä kuvat enemmän. Nytpä ei sitten heti tarvitse uudestaan kuvailla keittiötä laajemmin, ellei jotain selkeää muutosta synny. Kyllä mä kokisin että saan pienellä Canonin 50mm f1.4:llakin ihan hyviä kuvia otettua vaikka ne tiukemmin rajattuja ovatkin.. :)

      Poista
  5. Teidän keittiö on kyllä tosi kivan näkönen! Jännä jotenkin katsoa sitä tälläsestä vinkkelistä, kun on tottunut näkemään vain yhden puolen kerrallaan. Roikkuvat lamput, tuo ovi ja hyllyt seinällä tuo särmää muuten melko valkoiseen huoneeseen. Ja tykkään ihan hirveesti sun pöytä asetelmista aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät. :) Ite kyllä en oo ihan tyytyväinen, mutta tuolta se nyt tällä hetkellä kuitenkin näyttää. Ajattelin silti ottaa noita laajoja kuvia tässä välissä vaikkei se niin sanotusti valmis olekaan.

      Poista
  6. Kaunista ja valoisaa! Tuollainen tilava keittiö on kyllä aarre, kun ei tarvitse väistellä seiniä ja kaappeja keittiössä touhutessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, viime kämpässä (ja monessa aiemmassakin) oli niin pieni keittokomero ettei sinne kahta ihmistä mahtunut kokkailemaan. Eli onhan tää nyt ihan mahtavaa :)

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall