Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PÄIVÄRETKI GUMBOSTRANDIIN



Kävin tänään ystäväiseni Pajun kanssa uudessa pohjoismaiseen taiteeseen, muotoiluun ja tapahtumiin keskittyvässä mestassa. Paikan nimi on Gumbostrand konst & form, ja se on rakennettu vanhaan Hartwallin tehtaaseen Sipoosen. Gumbostrand koostuu kolmesta osasta: design-myymälästä, näyttelytilasta ja ravintolapuolesta.


Kuvista kiitokset Pajulle, sillä epäonnekseni unohdin kameran laturin kotiin. Hyvin tyypillistä. Oli ihan kädetön olo kun ei voinut itse ottaa kuvia!


Myymälän puolella oli kaikkea kivaa myynnissä, tykkäsin mm. näistä pehmeistä nahkaisista puhelinkoteloista joita valmistaa ruotsalainen Gedigo.



Näyttelytilojen puolella oli meneillään monta eri näyttelyä. Maalauksien lisäksi esillä oli veistoksia ja koruja. Helmikuun lopussa näyttelytilan valtaavat palkitut Vuoden nuoret taiteilijat vuosilta 1985-2012,  ja se on varmasti mielenkiintoinen näyttely.


Söimme myös herkullisen brunssin, jota tarjoillaan viikonloppuisin. Caféssa on oma kokki, joka hyödyntää mahdollisimman paljon luomua ja lähiruokaa pohjoismaisessa menussa.



Diggailin erityisesti virolaisen Jaan Elkenin tauluista, joita huutokauppanäyttelyssä oli esillä kolme kappaletta. Meillä on hänen taulujaan myynnissä myös työpaikallani Casuarinassa. Samoin Irina Påttin lamppuja, joita bongasin myymälän puolelta. Tuli oikein kotoisa olo kun näki töistä tuttuja juttuja!


Oltiin Pajun kanssa pukeuduttu samisväreihin ja -kenkiin hih.


Koska olimme saapuneet paikalle kutsun siivittäminä, saimme lähtiessämme mukaan vielä mukavat yllätyspussukat! Pussukoista paljastui hunajaa, Gumbostrandin nimikkotiskirätti ja pieni puinen kupponen, jonka paikallinen puuseppä on tehnyt.



Olimme liikenteessä bussilla, mutta saimme kyydin pysäkiltä perille asti. Kannattaa mennä autolla, sillä muuten joutuu kävelemään 40 minuuttia päätieltä syrjempään. Autolla loppumatkan hurautti alle kymmenessä minuutissa, ja muutenkin paikka oli puolen tunnin bussimatkan päässä Kampista. Loppumatka oli söpöä maalaismaisemaa meren rannalla, siellä on varmasti kesällä aivan ihanan näköistä.

Mukava lauantaipäivän reissu, kiitos Gumbostrand! Laitan vielä pienen arvonnan pystyyn blogiin tämän tiimoilta, kunhan saan hieman lisätietoja. Joten palaamme asiaan. 

5 kommenttia

  1. Enpäs tiennytkään tämmöisestä paikasta, näyttää kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaksi laitettu vanha tehdas :) Kannattaa poiketa!

      Poista
  2. Onpas neidot olleet hauskan näköisinä liikenteessä :) Tuo kännykkäkuori kyllä kelpaisi minullekin. Pitänee piipahtaa tuolla Gumbostrandissa joskus kunhan kerkiää, asun tässä melko lähellä Keravalla joten matkakaan ei olisi liian pitkä.

    Mukavaa että tuommoisia taidekeskuksia perustetaan muuallekin kuin Helsingin keskustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitoksia! Sinne vaan kyläilemään jos aikaa löytyy. Eipä tuonne täältä keskustastakaan kestänyt kuin puoli tuntia bussilla, yllätyttiin ihan!

      Poista
  3. Hei, kiva postaus! Gedigo on kuulkaas ihan suomalainen merkki!!!
    Ja noitten kivojen poronnahka koteloiden takia ei tarvi matkustaa tonne asti, sillä posti tuone myös kotiin Gedigon nettikaupasta. Wink , Wink!

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall