Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

RAW CHRISTMAS TIPS COMING


Yllättyisittekö jos kertoisin että aion tänä vuonna panostaa joulupostauksiin? Viime vuonna niitä ei nimittäin juurikaan ollut. En tainnut sen kummemmin koristella joulua viime talvena kotiin, koska me vietetään joulua porukoiden luona, ja muutenkin taisi koristeluinto olla aika nollissa. Tänä syksynä taas olen päässyt vastaamaan muutamiin joulusisustus-aiheisiin haastatteluihin ja vastauksia pohtiessani olen tosissani joutunut virittymään joulutunnelmaan. Siitä se sitten taisi jäädä päälle ja olen täällä jo glögiä juonut, joululauluja kuunnellut ja juossut kaupungilla etsimässä meille sopivia joulukoristeita. Voitte varmaan kuvitella että ihan ne perinteiset punaiset tonttu-ukot tai vilkkuvat valot ei meidän taloudessa ole kovaa huutoa, joten koitan keksiä simppeleitä joulufiilistelyjuttuja joita aion jakaa tässä pikkuhiljaa bloginkin puolella.


Tänä vuonna minua innostavat väreistä havunvihreä, musta, valkoinen ja harmaa. Myös kimaltavat metallivärit, kuten kupari ja messinki ovat jouluisia mielestäni. Ostin Granitista mustan adventtikynttilän, josta voi laskea päiviä jouluun. Sen polttamisen kanssa saa sitten olla tarkkana, ettei pala liikaa kerralla. Kaunis ananaksen muotoinen säilytyskippo löytyi Indiskasta. Siihen voi laittaa vaikka pähkinöitä tai muita joulukarkkeja.


Korttipakka tarttui mukaan Berliinin reissulta, ja sillä onkin tullut jo pelattua mm. seiskaa pikkuveljen kanssa.  Korttipelit sopivat mielestäni hyvin joulutunnelmaan, silloin kun pitää olla aikaa ottaa rennosti perheen kanssa ja pistää puhelimet hetkeksi syrjään. Kortinpelaaminen kynttilänvalossa glögikupposen kanssa on just hyvä ohjelmanumero.



Jouluvaloja edelleen pohdin, mutta en ole vielä mitään hankkinut. Tähdet ovat ihan kivoja, mutta mitään täydellistä vaihtoehtoa ei ole tullut vastaan. Kynttilöillä siis edelleen mennään. 


Mark haluaisi meille joulukuusen, ja olenkin alkanut vähän tsekkailemaan mitä erilaisia vaihtoehtoja sitä olisikaan. Ostin lämmittelyksi tuon havunipun Stockalta, ja aloin askartelemaan siitä erilaisia joulun koristuksia. Niitä sitten lisää myöhemmin! Mitkäs teillä on fiilikset joulun suhteen? Kiinnostaako jouluaiheiset postaukset?

PS. Olen lisännyt Joulumyyjäis-postaukseen muutaman uuden tapahtuman, kannattaa katsoa päivitetty lista läpi! Esimerkiksi X-mas Garage kuulosti erittäin mielenkiintoiselta ja entisen kouluni Metropolian Kahden neliön joulumarkkinat pidetään tänä vuonna Kampissa, joten siellä pitää ehdottomasti käydä.

11 kommenttia

  1. Oi, onpa ihanan tunnelmallista! Tässä näkee, ettei joulutunnelman luomiseen tarvita pukkeja eikä edes punaista. Mä en kauheasti joulua kotiin laita, mutta enkelikellon haluaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Hihii enkelikello, siis sellainen joka liikkuu kynttilän kuumuudesta? Ei vitsi mä olin jo ihan unohtanut sellaisen olemassaolon :) meillä olikin lapsena sellainen, ja se oli ihana.

      Poista
  2. Jeps, meidänkin joulukoti on vihreä ja perinteisestä punaisesta tunnelmasta nautitaan sitten sukulaisten luona :) Viime vuonna ihastelin mustia himmeleitä ja tuumin että teen sellaisen itse ensi jouluksi mutta kah, vielä ollaan aikomuksen asteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii hyvin askartelemaan! Meidänkin porukoilla on sitten niitä vähän perinteisempiä joulukoristeita. Pitääkin muuten kaivaa viimevuotinen himmeli esille ja laittaa se johonkin roikkumaan.

      Poista
  3. Tosi kiva asetelma, jouluista tunnelmaa saa luotua ilman kliseitäkin. Odotan innolla jouluaiheisia postauksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, mulla olis juttuja pian tulossa lisää :)

      Poista
  4. Moikka, sulla oli joskus postaus Berliinin reissusta, jossa kerroit hyviä kirppareita ja vintage
    kauppoja siellä, löytyykö sulta vielä tätä postausta mistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JJjjaaaa nyt en kyllä muista semmoista postausta tehneeni.. Olisko se ollut jossain muussa blogissa?

      Poista
    2. hmm, jotenkin muistan niin elävästi että kyse ois sun blogista... :-D tais olla joskus v. 2012 tai 2013.
      Postauksessa kerrottiin just jostain vintage kaupoista, missä yhessä myytiin jotain kaulakoruja
      ja niissä kaupoissa oli hieno sisustus. en kyllä tiiä oonks sit täysin erehtyny blogista, muistelen et se oli
      vielä sillon cool n bored nimellä... hmm

      Poista
    3. AH JOO. no nyt löytyi, tosiaan piti ihan mennä selaamaan ja kaivelemaan sitä vanhaa blogia, joka on mulla nykyään piilossa niin että vain itse pääsen siihen käsiksi. sen verran noloa matskua sieltä löytyy hahaha.

      Mutta ei ne Berliini-postaukset kovin informatiivisia näyttäneet olevan, Mauerparkia suosittelin ja suosittelen edelleen. Se on hyvä jättimäinen kirppispaikka sunnuntaisin, mutta koska se on ulkona niin en tiiä miten se on nyt talvella auki.. Noin muuten sieltä blogipostauksista ei juurikaan löytynyt paikkojen nimiä tai sellaisia eksakteja vinkkejä, kuvaryöpsähdyksiä vain. sillon tuli käveltyä aika paljon Friedrichshainissa, jossa on paljon second hand liikkeitä ja Prenzlauerbergissä myös.

      tässä tältä viime kesältä mun pari berliini-postausta, jossa vinkkejä
      http://rawdesignblog.blogspot.fi/2014/07/my-berlin.html
      http://rawdesignblog.blogspot.fi/2014/07/michelberger-hotel.html
      http://rawdesignblog.blogspot.fi/2014/08/voostore.html

      Suosittelen myös kattomaan täältä sivulta Berliini-vinkkejä, sinne on koottu kaikki makeimmat paikat :)
      http://unlike.net/berlin
      Poista

      Poista
    4. Okei, muistelinkin et kyl sen postauksen sun blogissa täytyi olla! :) mut kiitos noista linkeistä
      ja vinkeistä!

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall