Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

FREESE COFFEE CO


Töölöön Freesenkadulle on avattu uusi kahvila, joka on tosin auki vain viikonloppuisin kahvilakansalle. Viikolla siellä on muuta kahviin liittyvää toimintaa. Kahvilan perustaja on Kalle Freese, vuoden barista-tittelin ansiokkaasti voittanut nuori mies. Kahvilan paikka löytyi sattumalta 1600-luvulla eläneen sukulaisen mukaan nimetyltä kadulta, aika hauska sattuma. 22-vuotias Kalle vaikuttaa melkoisen yrittäjähenkiseltä, ja kun viime viikonloppuna sitten päätettiin Markin kanssa tsekata kyseinen mesta, ei meinattu edes mahtua sisään.


Kahvila on aika pieni, se koostuu tiskistä, yhdestä isosta pöydästä, pienemmästä sohvapöydästä jonka ympärillä on muutama tuoli, sekä suuresta hyllyköstä. Sieltä saa ostaa mukaankin kahvipapua ja muuta tarviketta.


Konsepti on aika pitkälti sama kuin Kallion Good life coffeessa, mutta senpä takia tämä onkin Töölössä.


Kahvilan erikoisuutena ovat nämä Frespressot, eli suodatinkahvit, jotka valutetaan epressokoneen läpi. Otettiin maisteltavaksi tuo Jännä-niminen kahvi, ja todella jännältä se maistuikin. Hyvää, marjaisaa, erikoista. Ihan todellakin maistelumielessä hauka kokemus mutta huhhuijaa minkä hintaista. Lisäksi halusin vielä kahvin vähän enemmällä maidolla.


Näihin meni sitten rahaa yhteensä kahdeksan ja puoli euroa. Sen kyllä kieltämätä huomasi asiakaskunnastakin heh..


No, sisustuksessa oli ihan kivoja elementtejä, kuten nämä Iina Vuorivirran keraamiset valaisimet tiskin päällä. Lattia oli punavalkoruudullinen alkuperäinen laattalattia, tiski ja hylly komeaa puuta, kahvikone simppelisti esillä, taidetta seinällä ja tuoreita kukkiakin pöydässä. Tämän kummoisempia kuvia en saanut otettua kun jengia oli tosiaan sen verran paljon.


Kahvipavut mitataan aina ennen avaamisaikaa tarkasti purkkeihin, joista on sitten nopea tehdä tasalaatuista kahvia asiakkaille. Aika tarkkaa puuhaa siis.

Sitten se henkilökohtainen arvio: 
Hyvästä kahvista, kotoisasta kahvilasta ja yritteliäisyydestä plussaa. Hinnoista, aukioloajoista ja tungoksesta (sekä pöytien vähyydestä, matalan pöydän tilalla voisi olla muutama pieni kahvittelupöytä) miinusta. Musiikkiakin voisi olla. Mutta kannattaa ehdottomasti piipahtaa ja muodostaa oma mielipide!
Minä taidan vielä jäädä odottelemaan tänne Vallilaan kotikulmilleni sitä lemppareinta paikkaa, jossa yhdistyisi hyvä kahvi ja mukava paikka. Tulis jo!

Freesenkatu 5

2 kommenttia

  1. Oon tavannut Kallen pari vuotta sitten Kaffalla ja maistanut jotain sen tekemää tosi hifisti tehtyä kahvia.. :D Hieno juttu kyllä toi kahvila kaikin puolin, kun ajattelee että hyviä oikeita pikkukahviloita on aika vähän, kun taas noita ketjuja valitettavan paljon. A kävi kanssa testaamassa Freesen avajaisissa, mä en päässy mukaan. Näyttää kivalta!
    Mä luulen että se Suvanto vois olla aika kiva paikka, se viinibaari/kahvila, jos se nyt vaan joskus aukeaisi tohon Mäkelänkadulle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo se on ollut sielläkin duunissa, mä en muista oonko siellä törmännyt Kalleen. Hmm.. Nojoo noi ketjukahvilat ei kyllä kiinnosta ollenkaan, niistä saa ihan pahaa kahvia :( Onneksi näitä pikkukahviloita alkaa olemaan jo aika hyvin mun mielestä! Voisikin tehdä ihan kahvilapostauksen, johon keräisin vaikka kymmenen lemppariani Helsingistä.
      Mitäs A tykkäsi?

      Suvanto vois joo aukasta jo. Tosin en ole välttämättä ihan supervakuuttunut nettisivujen puolesta siitä, mutta katsotaan.. :) Mä ite odotan että Helsingin kahvipaahtimo puu-Vallilassa laajentais kahvilaa jo.

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall