Tietoa mainostajalle ›

BRUNSSITESTISSÄ MIDHILL


Kävimme Markin kanssa lauantaina brunsseilemassa citykäytävään avatussa Hans Välimäen Midhill-ravintolassa. Olinkin ollut kiinnostunut kyseisestä paikasta jo sen avaamisesta lähtien, mutta kun en keväällä kerinnyt avajaistilaisuuteen, niin eipä senkään jälkeen vain tullut käytyä siellä. Kuukausi takaperin sain brunssikutsun kahdelle hengelle, ja sopivasti sain varattua sen Markin synttäreille.


Midhillin sisustus on sopivan raaka ja tuo mieleen Brooklynin. Ruoka risteilee siinä ranskalaisen ja amerikkalaisen välimaastossa, joka ei sekään ole hullumpi kombo. Ravintola on kaksikerroksinen, alakerrassa on ilmeisesti pikaruokatyyppisempi puoli ja baaritiski, yläkerrassa taas pidempää istahdusta varten tilat. Nämä kaikki kuvat viimeistä lukuunottamatta ovat sieltä yläkerrasta. Saimme onneksemme pöydän ikkunan äärestä, joka on aina plussaa!


Brunssi täällä oli vähän erikoisempi tapaus, yleensähän sitä käydään seisovasta pöydästä noutamassa ruokaa niin paljon kuin napa vetää, mutta täällä valittiin yksittäisiä annoksia brunssilistalta ja tilattiin tarjoilijalta. Saimme valita listalta veloituksetta ruoka-annoksia ja päätimme hieman maistella. Juhlapäivän kunniaksi oli mukavaa että settiin kuului myös cava-lasilliset, saatiin sitten kohotella maljatkin. Itse nappasin heti alkuun laten, meillä oli pöytävaraus puoli yhdeltä emmekä olleet syöneet vielä mitään siinä vaiheessa.


Valkkailimme listalta monenlaista herkkua, Mark tilasi hampurilaisen ja salaatin, ja minä sitten otin toastin pikkusalaatilla, hedelmäsalaatin ja pannukakkuja molemmille. Palan painikkeeksi vielä tuorepuristettua appelsiinimehua, ja sitten vain odoteltiin ruokia. Listalta tilaamisen lisäksi toinen erikoisuus noilla brunsseilla on live-esiintyjä, joka toi kyllä mukavaa tunnelmaa jazzillaan. Seuraavana viikonloppuna näyttäisi olevan Super Janne buukattuna!!


Pienoisen seurustelutuokion jälkeen ruoat saapuivat pöytään, ja voi pojat sitä oli kyllä paljon. Nuo annokset ovat sen verran isoja, että ei niitä kyllä kovin montaa tarvitse. Tuo toasti oli ihan sairaan iso, jaksoin syödä siitä ehkä puolet. Hedelmäsalaatti oli tosi hyvää, pannareiden kohdalla olin jo niin täynnä että Mark sai syödä ne.


Herran hampurilainen oli kuulemma sopivan lihaisa ja salaattikin maistui. Ei siis valittamista!


Sisustuskuvien ottaminen oli aika vaikeaa, kun ikkunoista tuli hyvä luonnonvalo, mutta sisällä paistoivat lamput. Mutta ehkä näistä jotain selvää saa. Teollista meininkiä, tummaa puuta, bistrohenkisiä kaakeleita seinässä, liitutaulua ja (kuvista puuttuvat) punaisia Tolix-tuoleja. Viihtyisä paikka jossa riitti mielenkiintoisia yksityiskohtia.


Suosittelisin tätä paikkaa siis hieman spesiaalimmalle brunssihetkelle, brunssin hinta nousee helposti nimittäin aika korkeaksi. On se kyllä sen arvoista, sanoisin että menee testatuista brunssipaikoista helposti ykköseksi sekä ruoan että miljöön puolesta. Henkilökuntakin oli mukavaa. Ravintolaillallisella tämän paikan voisi vielä uudelleen testata, ne hinnat näyttävät varsin kohtuullisilta. Kiitämme aterioista!


6 kommenttia

  1. Wow! Looks delicious. I love the place.

    VastaaPoista
  2. Kiva, että täältä löytyy ruoka-aiheisia postauksia, ja vielä tälläisessä muodossa. Tykkään hirveesti käydä uusissa paikoissa, ja mikäpä sen parempi innoittaja kuin hyvä arvostelu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kivaa että tykkäsit! Mun mielestä on hauska myöskin käydä uusissa paikoissa, ja toki jos sisustus on kohdillaan niin eihän sitä voi olla ottamatta kuvia :--) Huonoja paikkoja en kyllä rupeais mainostamaan.

      Poista
  3. Näyttääpä herkullisilta noi annokset ja paikkakin tosi viihtyisän oloinen. Kiitti kun vinkkasit, minusta on aina mukava käydä testailemassa uusia ravintoloita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on myös ihan mun lempipuuhaa :) Tätä paikkaa oli kyllä pakko suositella! Tosi nam.

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall