Tiiättekö, tää vessa on aika kauhee. Siellä on sinertävät ja muoviset feikki-marmorilaatat seinissä ja sininen lattialaatoitus. Leppävaaran uimahalli oli eka ajatus, kun näin tämän kylppärin. Siellä ei ollut edes suihkuverholle tankoa, peilikaappi on niin korkealle asennettu etten näe siitä omaa naamaani ja shampoopullotkin lenteli pitkin lattiaa kun niille ei ollut mitään paikkaa suihkussa. Mutta eipä auttanut itku markkinoilla, vaan tällä taas kerran mentiin kun ei parempaakaan osunut kohdalle. Kyllä tästäkin ihan kivan saa tuunaamalla ja omilla vaaleilla tavaroilla somistamalla. Kylppäri on tosi pieni, mutta tässä on sentään oikea suihku, toisin kuin viime kämpässä jossa joutui peseytymään istualtaan istuma-ammeessa. Luksusta tuommoinen suihku, jonka alla voi seistä! Ja pyykit tosiaan hoituvat taloyhtiön pyykkituvassa, joten tähän pesukoneen paikalle mahtuisi vitriinikaappi säilytystilaksi. Sitä tarvitsen.
Pikaisimmat tuunaukset
-Siirsin toiselta seinältä valkoisen metallisen ritilähyllyn suihkua eristävälle seinälle ja ripustin hyllyn S-koukuilla seinäkkeen päälle roikkumaan
-Ripustin pyyhkeet koristamaan seiniä ja tuomaan omaa fiilistä
-Meikkaan varpaillani seisten, jotta näen just ja just kasvoni, mitään lapsijakkaraa en varmasti suostu ostamaan!
-Kaivoin kaapista kuusi vuotta vanhan suihkuverhon, jota olin säästänyt jos joskus vielä tarvitsisin sitä. Nyt tarvitsin, ja kuvio on vielä ihan kivakin joten en lähtenyt ostamaan uutta. Ehkä yksivärinen valkoinen olisi voinut olla kivempi, mutta muuten en kauheasti toisi väriä tai kuvioita lisää näin pieneen tilaan jossa on jo seinälaatoissa kuviointia
-Irroitin kellastuneen muovin peilikaapin valon päältä, ja johan tuli lisää valoa kylppäriin
Mitä aion vielä tehdä
-Suunnittelen ostavani Ikeasta tummanharmaan Fabrikör-vitriinikaapin, jonka ylähyllylle saisin kivat purnukat, keskihyllylle pyyhkeitä, ja alahyllylle jonkun kivan säilytyskorin sisälle piiloon rumempia purnukoita
Hei tän ite bongasin kun mietin toimiikohan kylppärin lattiassa, ilmeisesti koettu toimivaks :) http://sisustusta.com/2014/07/22/kylpyhuoneen-pintaremontti/
VastaaPoistaJoo mäkin löysin ton jutun, näyttää hyvältä!
Poistameillä on kans peilikaappi niin korkeella, että nään ainoastaan otsani siitä! meikkaan ja laitan hiukset eteisessä, kummasti siihenkin on tottunut tässä neljässä vuodessa :D välillä on kyllä pimeinä talviaamuina meikkivoiteet miten sattuu... ja hei, ei noi laatat musta nyt niin pahat ole! :)
VastaaPoistaJoo kaikkeen sitä tottuukin :D Mä onneks just yletän tosta näkemään itteni, mutta kyllä sen olis vähän alemmas voinut asentaa... heh
PoistaMitä pahaa on sinisessä lattiassa? Ei kaiken tarvii aina olla harmaata :)
VastaaPoistaSamaa mietin, toi nyt ei kuitenkaan oo ihan hirveimmästä päästä. En tietenkään itse valitsisi remontin yhteydessä enää nykypäivänä sinistä laattaa, mutta kyllä ton kanssa hyvin kestäis elää etenkin vuokralla.
PoistaSinisessä lattiassa ei toki itsessään mitään pahaa ole, mutta sepä juuri että itse en todellakaan tuollaista valintaa tekisi. Mä kuitenkin aina ajattelen että vuokrakämpätkin on mun koteja, joista haluan tehdä mahdollisimman oman näköisiä. Ja mikäs sen mukavampaa kuin vähän tuunailla!
PoistaHei Peeta,
VastaaPoistaYritän muotoilla sanani mahdollisimman ystävällisesti, koska inhoan kommentteja, jotka pahoittavat toisen mielen. Nämä samat ajatukset heräsivät jo silloin, kun luin ensimmäisiä kirjoituksiasi uudesta kodista. Minulle koti on äärettömän tärkeä asia, joten en missään nimessä vähättele sitä, että on todella tärkeää, miltä kotona näyttää. Nyt kuitenkin alkaa pahasti särähtää korvaan kommenttisi laminaattilattioista, rumista kaapinovista, rumista laatoista ja korkealla olevista peilikaapeista. Kotisi olisi monelle aikamoinen lottovoitto. On melko kohtuutonta odottaa saavansa täydellisyyttä, kun muuttaa vuokra-asuntoon. Ja silloinkin, kun ostaa asunnon, usein joutuu remppailemaan enemmän tai vähemmän, jotta saa uudesta kodista mieleisensä. Itse kun muutin eron jälkeen omaan yksiööni, se oli niin likainen, että jynssäsin pari viikkoa nurkkia puhtaiksi. Paikkasin seinistä 76 reikää. Maalasin. Taistelin vuokranantajan kanssa, että sain toimivan uunin ja jääkaapin. Keittiön kaapit olivat siniset. Kylpyhuoneessa oli muovimatto, likainen ja heiluva kylpyamme ja pelkkä peili. Ainoa asia, josta olin iloinen, oli laminaattilattia. Lattia oli nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa muuta kuin muovia. Lisäksi jouduin elämään viisi kuukautta muovikassien ja pahvilaatikoiden keskellä, koska asunnossa oli edellisten asukkaiden tavaroita, joiden pois viemistä vuokranantaja aina vain siirsi. Tällä viestillä en siis halua sinulle pahaa mieltä vaan päinvastoin osoittaa, että vaikka kotisi ei olekaan täydellinen, on se silti aikamoisen kiva.
Aika henkilökohtaisesti olet nyt halunnut ottaa kommenttini ja pahoittaa mielesi mielestäni aivan turhaan. Kyllähän noita vuokrakämppiä oli vaikka minkälaisia muovimattolattioilla, tupakan mustaamia seiniä, keltaisia kaapin ovia keittiöissä ja ties mitä, mutta itselläni ainakin oli pari kuukautta aikaa etsiä asuntoa jotta sellaisiin ei tarvinnut tyytyä. Tämä kämppä oli hintansa, laatunsa ja sijaintinsa puolesta paras asunto johon törmäsin, ja olen toki tyytyväinen valintaani. Ei se silti sitä tarkoita että kaikki ratkaisut täällä miellyttäisivät silmääni. Blogini henkeen myös kuuluu pieni tuunailu, ja niistä kirjoituksista lukijat tykkäävät kaikista eniten. Moni maalaa ja paikkaa mielellään myös vuokra-asuntoja kuntoon, ihan niinkuin sinäkin olet tehnyt. Joten mitäs pahaa siinä on, jos pohdin mitä täällä tekisin itse toisin? Minulla ei ole vielä varaa ostaa omaa kämppää, jossa tietysti remontoisin kaiken just itseäni varten. :)
PoistaSe on varmaan tää mun suorasanainen kirjoitustyyli, joka ärsyttää. En mä täällä ole hiuksiani repimässä kaakeleiden tai keittiön ovien takia, kunhan vaan tuon asiani esille kaunistelematta. Joku muu varmasti esittäisi saman asian aivan erilaisin sanankääntein.
PoistaTosi kivan näköiseksi oot saanu jo noilla jo tehdyillä jutuilla. Mut ymmärrän niin täysin tunteesi jos joku pinta tai materiaali ei oo omanlainen tai miellytä muuten. Tuo Ikean kaappi on minunkin makuun, passaa täydellisesti tuohon sinun tilaasi. Dc-fiksistä ei ole mitään kokemusta mutta uskoisin että onnistuu. Sillä luot kyllä täydellisen lopputuloksen vessaasi...työntäyteinen rupeama varmasti on mutta takuulla palkitsee kun työ valmis :)
VastaaPoistaSari
Heheh kiitti, filtterit tekee kyllä tässä tilanteessa puolet kuvasta ;D Ja eniten tykkään tietysti tämän kodin vanhoista peiliovista, ja messinkisistä ovenkahvoista. Jotenkin en ole ikinä tykännyt sinisistä kaakeleista, ja tuo laatan kuviointikin on niin auttamattoman vanhanaikainen että ei siitä kyllä saa kivaa kuvittelemallakaan. Oma fiilis ratkaisee, joten täytyy varmaan pian ostaa sitä teippiä ja alkaa mittailemaan paloja laattojen päälle. Mietin vaan miten se kestää koiran kynsien kanssa, mutta sittenhän sen näkee. Ikean kaappi pitäisi kyllä pian käydä myös hommaamassa, niin saisi purnukat hyllyille pölyyntymästä !
PoistaPsst. mä en jotenkin usko, että DC-fix kävisi lattiaan. Luulisin, että lähtee veke samantien. Mä maalasin keittiön kaakelit kaakelimaalilla ja on pysynyt tosi hyvin. Sitä ei suositella lattioihin, mutta eräs ystäväni uhmasi ohjeita ja maalasi. Pari vuotta nyt ollut samat maalit lattiassa ja hyvin on pysynyt. (Tosin keittiössä.) Tai miten olis BETONIC -pinnoitteet. Niillä tulisi super magee lattia ;).
VastaaPoistaMä olen varmaan viisi eri ehdotusta antanut vuokraisännälle mun mintunvihreän wc:n lattian tuunaamisesta, mutta ei anna tehdä mitään! Pöh. Oh well ja onneksi sain sentään keittiön maalata :).
Joo mä kans vähän epäilen että kestäiskö se.. Sen takia koitinkin vähän kysellä kokemuksia, mutta ei tunnu löytyvän :) Ei viittis nähdä turhaan kauheeta vaivaa. No joku betonic-pinnoitehan olis tosi makee, mutta ei tähän vuokrakämppään mitään sellaista saa tehdä. Toi kaakelimaali on kyllä ollut tosi hyvä idea joltain, sillä on monet kaakelit pelastettu hehe.
PoistaMarkkinoille on tullut nyt ihan kaakelilattioiden maalaukseen tarkoitettu maali. Kyselen lisää miekkoseltani kun hän tulee kotiin. Mutta jos saat luvat maalailla lattian niin se on ainakin koiruuden kynsien pitävää kamaa!
PoistaMä tykkään kovasti näistä sun tuunauksista. <3
Liityn epäilevien koulukuntaan. Mä vedin kylpärin laattalattian eka praimerilla ja sitte Betoluxulla. Pelittää! Tein sellasen mattapintasen, oli aika kiva rouhee lopputulos...
PoistaMoikka, Itse olen fixannut aika paljon kalusteitani. Itsellä aika huonoja kokemuksia. Kyllä on minun kalusteideni kulmat alkaneet hapsottamaan vaikkei päällä kävellä ja ihan pienimmästäkin kolauksesta tule reikä fixiin. Lisäksi kun fixi poistetaan niin sanotaan ettei vahingoita mtn vaan lähtee helposti pois. Iskun työpöydästäni lähti kyllä pinta dc fixin mukana pois.... Itse en kyllä kehuja anna fixille. Mutta toisaalta pieni neliö fixi lattiassa on kyllä helppo vaihtaa sen "vanhetessa"
VastaaPoistaOkei, kiitos kokemuksen jakamisesta! Harmi ettei ole pysynyt, mä taas olen lukenut paljon netistä että kestää kalusteissa tosi hyvin, mutta ite en oo kokeillu sitä vielä mihinkään.
PoistaLaitoshuoltajana sanoisin, että fixi lattiassa haittaa siivoamista. Kylppärin lattiat kun saa puhtaaksi kunnolla vain hankaavalla pesimellä, jota fixi ei varmaan kestä. Epäilen myös ettei fixi kestä pesuaineita. Uskoisin sinun arvostavan siistiä lattiaa kylpyhuoneessa. Saumat väkisinkin keräävät pesuainejäämiä ja ihon rasvaa, jos niille ei näytä satunnaisesti harjaa. :)
VastaaPoistaNiin mä kans vähän arvelen että se ei oikeen juuriharjaa kestäis, ja ite todellakin tykkään pitää paikat siistinä! :) Tuolla ylempänä oli linkki yhteen postaukseen, jossa oli kylppärin lattia päällystetty tolla dc-fixillä just niinku itekin meinasin, ja heillä oli pysynyt pari vuotta se hyvänä. Mutta lattiaa ei ilmeisesti ole harjattu kunnolla kertaakaan, joten siitä ei ole käyttökokemusta.. Varmaan siihen on silti jotain pesuaineita käytetty kuitenkin, ja pyyhitty.
PoistaNää tuunailupostaukset ovat kyllä parhaita! Ja kerrankin kohteena ei ole tuhannen neliön unelmaomakotitalo, vaan yksiö, joka on aika lailla realistisempi vaihtoehto näin parikymppisen lukijan näkökulmasta. Etköhän sä sen oman unelmakotisi vielä saa (niin ainakin toivon), mutta nyt otan salaa ilon irti siitä, että pääsen näkemään sun ideoita yksiön sisustamiseen. Itselläkin se ihastuttava 60-luvun vessa, jonka nurkkiin on kertynyt vuosien ja vuokralaisten saatossa sitä mystistä ikipaskaa, jota saa hiki päässä hinkata irti :D
VastaaPoistaNo kiva että tykkäät! :) Joo nää on vähän tämmösiä budjettituunailuja, tai oikeastaan vasta suunnitelmia kun mitään en ole vielä toteutukseen asti saanut hehe. Tällä viikolla voisin oikeasti maalata ainakin keittiöstä ne tikkaat ja pöydän reunat, niin saisi jotain hommaa eteenpäin. Tsemppiä sinne sun vessaan, puhtaus kyllä tekee jo paljon!
PoistaJa kyllä mä jaksan uskoa että jonain päivänä mä vielä asun loftissa, pakko :D
Hei meillä oli samanlaiset tekomarmorilaatat alakerran wc:ssä kun tähän muutettiin, mutta vaaleanpunaisena. Pöntön kansi oli sininen ja lattiaa en totta puhuen edes muista. Jotain yhtä järkyttävää varmasti. Yli vuosi sitä katseltiin ennen kuin se remontoitiin. Se oli listalla viimeisenä koska ensin tehtiin pinnat jotta päästiin muuttamaan nopeasti ja seuraava etappi oli valtava keittiöremontti. Ymmärrän kyllä täysin että se korpeaa katsella rumia pintoja. Itsestänikin tuntui etten pysty elämään sen vessan kanssa vuotta mutta niin se vaan aika kului ja vessa toimi. Saat varmasti pienellä fiksailulla tilasta vähän kivemman itsellesi ja kyllä se vaiva aina palkitsee.
VastaaPoista-Tintti-
Hahha voin kuvitella.. Teillä on kyllä ollut kunnon remppa, olisipa ihana päästä joskus laittamaan oman maun mukaisesti kotia. Visuaalisena ihmisenä kun vielä tekee töitä näiden sisustusjuttujen parissa, niin silmä on niin tottunut kaikkiin kauniisiin laatoituksiin, että kyllä pikkuisen kirveltää silmiä tämmöiset vanhanaikaiset ratkaisut.
PoistaTaitaa mulla nyt kyllä jäädä noi siniset lattialaatat tuollaisinaan esille, mutta ei mahda mitään. :) Kaappi varmasti jo tekee paljon.
Hei! Jos peilikaappisi on Polaria-merkkinen, on kellastuneen valosuojan paikalle saatavissa uusi varaosana rautakaupasta.
VastaaPoistaT. Peilikaappeja viime aikoina googlaillut
Okei, kiitti vinkistä :)
PoistaHei miten tää kylppärin sisustaminen sujuu? Olisin todella kiinnostunut, jos kokeilit fixiä laattoihin. Itse olen sillä tuunannut kellon ja kukkaruuku sekä säilytyslaatikon. On kestäneet vaikka mitä. Ainoa ongelma vain siinä, jos pitää taivuttaa muovia reunan yli, silloin ei meinaa oikein pysyä.
VastaaPoistaNäihin kuittaileviin kommentteihin voisin sanoa, että jotkut ihmiset välittää siitä, minkä värinen lattia on. Tärkeää on viihtyä omassa kodissa. En lukisi blogeja, jos kirjoittajat eivät olisi tarkkoja kodeistaan kuten minäkin. Toivottavasti kommentit eivät lannista sinua. Itse kärvistelen sinisen muovimaton (kylppärissä) kanssa vain siksi, että sitten jää enemmän rahaa itse ostetun asunnon laittoon :D On sen verran iso kylppäri että sais aika monta fixirullaa ostaa.
Ikävä alkaa jo olla sinun kivoja kotipostauksia, milloinkohan niitä olisi tulossa...? ;)
No moikka! Mä sitten päätin olla säätämättä tarrojen kanssa, siitä olisi ollut ihan liikaa vaivaa ja kun kotona on koirakin niin tuskin ne olisivat pysyneet hyvinä. Mietin että kun juuriharjallakin hinkkaa niin tarrojen reunat olisivat irtoilleet varmasti. Joten kylppärissä on edelleen sininen lattia, eikä sille oikein mitään mahda! Olkoot, onneksi en vietä siellä kauheasti aikaa :D
PoistaHeh en muistanutkaan mitä kommentteja tähän postaukseen oli tullut, eipä satunnaisilla dissauksilla minua saa lannistettua. Jos joku asia itseä kiinnostaa, niin mitenkäs se muita häiritsee? Jänniä juttuja nämä :)
Ja kiva kuulla että kotijutut kiinnostaa, olenkin tosiaan ollut turhan laiska bloggaaja.. Eilen postailin juuri kuvia kodista! :)