Tietoa mainostajalle ›

3 X RAVINTOLAVINKKI TALLINNAAN


Viime viikonloppuna vietin laatuaikaa kolmen ystäväni kanssa Tallinnassa, ja yhden yön kestävän reissun aikana ehti yllättävän paljon! Matkaseurueeseen kuuluivat Viena K -blogin Viena, Mustarttu-blogista tuttu Arttu ja PS Olen vegaani -tubekanavaa (Minnin kanssa) pitävä Paju. Lähtö oli lauantaina aamupäivästä ja perillä olimme jo puoli yhdeltä, eli sopivasti lounasaikaan. Matkamme teemana oli ruoka, joten halusimme katsastaa herkullisia, tyylikkäitä ja vegaanisia ravintoloita sekä kahviloita. 


VEGAN RESTORAN V

Olimme varanneet etukäteen pöydän kehutusta Vegan restoran V:stä, jossa tarjoillaan ainoastaan vegaanista ruokaa. Vanhassa kaupungissa sijaitseva paikka oli pieni, rustiikkinen ja tunnelmallinen paikka. Ruoka oli superhyvää, kaikki tykkäsivät tosi paljon. Maistelimme kaikki alkupalat läpi, tilasimme pullon rieslingiä sekä lasin punaviiniä ja otimme omat pääruoat kullekin. Kahveineen kaikkineen kokonaisuus kustansi noin satasen yhteensä meiltä neljältä, joten aika kiva hinta-laatu-suhde tosiaan. 



Pari tyytyväistä matkaajaa viinilasiensa äärellä siinä!


Lounaan jälkeen vasta menimme hotellille viemään matkatavarat ja hieman lepäilemään. Olen itse "nautiskellut" flunssasta jo yli kuukauden, joten minulle sopi paremmin kuin hyvin tämä reissun lupsakka luonne. Ei kiirettä, ei mitään dokaamista, vaan hengailua kahviloissa ja ravintoloissa rauhalliseen tahtiin. 


Sinä viikonloppuna talvi alkoi. Nyt muutamaa päivää myöhemmin nämä kuvat näyttävät hassun vähälumisilta kun tuota valkoista asiaa on tupruttanut kovaa tahtia sen jälkeen, mutta voin kertoa että tuolla oli jo ihan täysi talvi. Hyytävän kylmä tuuli meni luihin ja ytimiin. Ihastelimme talvisen maiseman kauneutta vanhassa kaupungissa ja fiilistelimme joulutunnelmaa. Ostettiin näköalapaikalta kuumat glögitkin lämmikkeeksi. 


F-HOONE

Illalla suuntasimme Telliskiven alueelle ja ensimmäisenä päätimme kokeilla mahtuisiko suosittuun F-Hooneen syömään. Olen pari kertaa aiemminkin käynyt siellä kääntymässä, mutta paikka on aina ollut täynnä. Nyt olimme sen verran ajoissa liikenteessä, että saimme pöydän helposti ja pääsimme illallistamaan. Alkuruoat olivat noin 4e ja pääruoatkin alle kympin. Ruoka oli ihan ok mutta ei mitenkään kovin erikoista. Tykkäsin itse kovasti tilaamastani vuohenjuusto-alkupalasta, mutta pääruokana falafelit eivät mitenkään räjäyttäneet makuhermoja. Enemmän ehkä lounasmesta ruuan puolesta. Mukava paikka istuskeluun se kyllä on! 




Sunnuntaina meillä oli vielä aikaa nukkua pitkään ja käydä hotellin aamiaisen lisäksi vielä eräässä kivassa kahvilassa vanhan kaupungin alueella. 


FRANK

Vanhan kaupungin tunnelmalliselta Sauna-sivukujalta löytyi messinkisillä yksityiskohdilla koristeltu bistro. Täällä oli kavereiden mukaan tosi hyvät safkat, mutta itse otin vain soijalaten. Hyvä kahvi se kyllä oli! Arttu kehui erityisesti juustoranskiksia, jotka todellakin olivat superherkullisia, maistoin vähän. 50-luvun henkinen sisustus oli tosi viihtyisä.


Aiempi Tallinnan reissu oli viime keväänä Music weekin aikaan, ja silloinkin tuli syötyä ja kahviteltua hyvin. Tallinnassa näitä kivoja paikkoja tuntuu riittävän joka kerralle uusia! Kiitoksia matkan järjestämisestä Viena sekä Tallink! Ekan kuvan otti Arttu.

1 kommentti

  1. Aijaijai! Nyt tekee mieli lähteä Tallinnan reissulle, ja Vegan Restaurant ihan ehdoton paikka ruokailuun :) Hyvää talven alkua :D

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall