Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

CHASING CHRISTMAS MOOD IN HELSINKI


Me käytiin tänään vielä Tuomaan markkinoilla hommaamassa viimeiset joululahjat ja hakemassa joulufiilistä. Vihdoin tuli sitä lunta, jee! Olinkin Markille sanonut kuun alussa että mennään käymään tuolla sitten kun tulee lunta, ja nyt sitten saatiin kuin saatiinkin se toteutettua markkinoiden viimeisenä aukiolopäivänä.


Kerettiin Senaatintorille juuri ennen pimeäntuloa. Kylmä viima tuli takin läpi ja jäinen maa sai ihmiset liukastelemaan, mutta joulufiilis oli selvästi läsnä. Käytiin samalla vielä X-mas Garagessa, ja sielläkin oli vaikka mitä ihanaa myynnissä.


Otin muutamia fiilistelykuvia ennen kuin näpit jäätyivät. Tuomaan markkinat oli tänä vuonna järjestetty erityisen hienosti, suunnittelija Linda Bergroth oli halunnut luoda nimenomaan helsinkiläiset markkinat. Kojujen värit olivat joulunpunaisen sijaan napattu senaatintoria ympäröivistä rakennuksista, ja kojut oli kaikki koristeltu havuilla.



Yritän aina ottaa kuvat ilman ihmisiä, ja se oli kyllä erityisen vaikeaa nyt kun markkinat olivat aivan täynnä porukkaa.  Tässä kuitenkin näkyy tuo kojujen pastellinen värimaailma kivasti, kun otin kuvan niiden takapuolelta.


Myynnissä oli perinteisten villasukkien ja joulukoristeiden lisäksi vähän kaikkea kaikille. Tyylikkäitä kojuja ja herkullista ruokaa. Markkinoiden avajaisten aikaan kävin maistamassa Sandron ruoka-annoksen, joka olikin taattua laatua.


On tuo meidän Tuomiokirkkomme kyllä niin ylväs ja hieno. 


Enää pari päivää jouluun!

4 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Juuri tällaista motivointia ja inspirointia kaipasinkin kun huomenna lähdettävä vielä viime hetken jouluhankinnoille ytimeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tsemppiä kaupoille, oli tänään aikamoinen ruuhka, joten toivottavasti ehdit huomenna päivällä jo ennen pahinta iltaruuhkaa :)

      Poista
  2. Oli mukavaa, että tänä vuonna Tuomaan markkinoiden ulkoasuun ja ilmeeseen oli panostettu. Hyviä kuvia sait napattua!

    VastaaPoista
  3. Joulutorit on ihania! Iloista joulun aikaa sinne :)

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall