Tietoa mainostajalle ›

X-MAS INSPO FROM CPH


Tuntuu oudolta että jouluun on enää kaksi viikkoa. Ensin sitä aikaa oli marraskuun puolivälissä vielä hirveästi, ja nyt yhtäkkiä sitä ei ole enää ollenkaan. Minunhan piti tässä vielä postailla kaikessa rauhassa kaikenlaisia joulufiilistelyitä, mutta enpä tiedä. Mitään lahjoja en tietenkään ole vielä ostanut, ja tuo tylsä märkä ja pimeä ilma ei mitenkään edesauta joulufiilistä. 


Köpiksessä oli joulujuttuja tietysti esillä vähän siellä sun täällä, vaikka siellä ei juuri koskaan vietetä valkeaa joulua. Joulukuusia ja muita havukoristeita myytiin kadun kulmissa, valoja oli paljon enemmän kuin meillä Helsingissä, ja Tivolissa oli tietysti kunnon fiilistelyt meneillään. Pitäisi vain ottaa sieltä mallia koska harvoinpa täällä Etelä-Suomessakaan saa enää nauttia lumisista jouluista.


Kuumaa glögiä tuli hörpittyä Tivolissa eräänä kylmänä ja pimeänä iltana, se oli aika hauskaa. Samaa voi tänä jouluna tehdä Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla, jossa kävin avajaisiltana. Ajattelin, että sinne olisi kiva mennä uudestaan jonain lumisena päivänä, mutta eipä tuo säätiedote kovinkaan kummoiselta näytä.. Pitää siis mennä edes valoisan aikaan selaamaan läpi torikojut, koska viimeksi kerkesin vain syömään Sandron kojusta ja pakoilin vesisadetta katoksen alla. Pikkuvelikin on siellä myymässä valokuvakirjoja.

Ostin pienen 80cm korkean Cedruksen ruukussa meidän joulukuuseksemme, se on tuollainen lehtikuusen tapainen harva havupuu. Noita on näkynyt jo viime vuonna aika paljon sisustuskuvissa, mutta Suomesta niitä ei meinaa kovinkaan helpolla löytää. Plantageniin kun soitin niin sanottiin että lehtikuusta myydään vain kesän lopussa eikä mistään vastaavista oltu edes kuultu. Köpiksessä niitä oli tietysti joka kukkakaupassa myynnissa parin metrin pituisina, ja teki mieli ostaa sieltä yksi mukaan. Pitää pian laittaa kuvia siitä omasta pikku-Cedruksestani, jonka löysin Inbloom-kukkakaupasta!

 

Valot kyllä piristävät tätä vuodenaikaa huomattavasti. Oikeastaan minua nyt vähän jopa masentaa. Ehkä sekin vaikuttaa kun synttäreilläni baarissa pankkikorttini varastettiin, ja tililtä nostettiin rahat. Koita tässä nyt jotain joululahjoja ostaa. Jeejee.. Noh, shit happens. Ehkä näistä kuvista irtoaa jotain joulufiilistä, vai mikä teillä on tilanne?

12 kommenttia

  1. Ihanat kuva ainakin! Joo ei tunnu yhtään joululta, kun ulkona näyttää lähinnä lokakuulta :-O Mä olen yrittänyt kuunnella joululauluja fiiliksen nostattamiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! :) Joo miksei vois jo tulla pakkasta ja lunta, joulukuussa niitä tarvittais eikä vasta keväällä. Pitääpä laittaa nyt heti vähän joululauluja soimaan ja lämmittää mukillinen glögiä, sitä löytyy jääkaapista :) Pari kynttilää vielä niin eiköhän tämä oo ihan jees.

      Poista
  2. Voi ei, onpas sinulla epäonnisesti päättynyt syntmäpäiväsi! Toivottavasti saat kuitenkin joulufiiliksen löytymään, eikä ne lahjatkaan ole edes se tärkein, vaan yhdessäolo. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo ei kyllä ihan menny toiveiden mukaisesti :D Joo ihan totta, eipä ne lahjat se tärkein juttu olekaan. Meillä on tapana antaa aika pieniä lahjoja ja mä oon varmaan se meidän perheen pahin materialisti joten eiköhän jotain kivaa saa edullisesti tai käsin tehtyä! Kiitos ja kivaa joulunodotusta sulle.

      Poista
  3. Voi Peeta, kurja juttu tuo rosvottu pankkikortti :( Mutta kyllä se pieni joulufiilis tulee kun lähestytään aattoa ja kukin alkaa rauhottumaan tahoillaan. Kivaa loppuvuotta ja kiitos ihanista köpiskuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä harmitti viikonloppuna todella paljon, mutta onneksi pääsin siitä yli jo. Eiköhän se joulumieli sieltä vielä putkahda, kun se on jo aiemminkin ollut läsnä. Nämä on näitä hetkellisiä masiksia. Kiitos samoin sulle ihanaa loppuvuotta :)

      Poista
  4. Voi Peetuli! Kyllä se joulufiilis vielä iskee. Toki lumi ois jees. Mä voisin tulla seuraksi Tuomaan markkinoille 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot hyvä seuraneito ku aina tarjoudut mukaan <3 Markin kanssa oli tosin jo puhetta että mentäis.. :)

      Poista
  5. Voi kamala mikä mäihä tuo varkaus :( Toivottavasti ei tullut kamalan isoa vahinkoa, vaikka kyllä itseäkin vituttaisi pelkästään jo tuo "reviirille" tunkeutuminen... Itse suosittelen tunnelman nostattamiseksi leipomista, tein viime viikolla ison läjän keksejä ja onnistumisesta tuli mainio olo. Kaiken lisäksi niitä voi antaa lahjaksi, ei tarvitse ostaa kuin ainekset! Kynttilät vielä palamaan pullantuoksuun, niin avot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojooh ilmeisen yleistä noissa keskustan baareissa sekä Kaikussa, jossa me oltiin.. Siellä porukka vaanii tunnuslukuja, pistää tyrmäystippoja laseihin ja varastaa tavaroita. Näitä on kuultu niin paljon mutta silti sitä ei osaa pitää omista kamoistaan tarpeeks hyvää huolta! Ei onneks mitään hirveetä summaa viety kun rahaakaan ei liikaa sillä tilillä ollu, heh. Mutta 150e, olisin mä sille muutakin käyttöä keksinyt.

      Pitänee ottaa suunnitelmaksi toi leipominen, tortut ainakin on ihania. Itseasiassa huomenna kavereiden kanssa pidetään pienet pikkujoulut ja tehdään torttuja yms :)

      Poista
  6. Ja äh, onnistuin taas puhelimella poistamaan yhden kommentin. Enkä edes ehtinyt lukemaan sitä! :-( Tosi harmi, pahoittelut sinulle joka kommentoit... Julkaise ja Poista -napit on liian lähellä toisiaan kun koittaa nakkisormilla puhelimen kautta näprätä, eikä toi bloggerikaan oo mikään mobiilioptimoitu hallintapaneelin puolelta.

    VastaaPoista
  7. No jo on persiistä, harmillista! Mullakin rahat hävis just äsken, mutta asialla ei olleet kriminaalit vaan verottaja. Mätkyjä ei ollutkaan vähän yli 100 euroa kuten kuvittelin, vaan yksi nolla puuttui mun muististani :D Että pienillä joululahjoilla mennään myös täällä :P Onneks joulun tunnelmaa saa aikaan muillakin jutuilla kuin rahalla!

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall