Tietoa mainostajalle ›

GRANIT 1V + ALEKOODI

Yhteistyössä Granitin ja Suomen blogimedian kanssa

Granit on nyt ollut Suomessa vuoden verran, ja olin aivan innoissani silloin aikoinaan kun kuulin että kyseinen putiikki on tulossa meidänkin ulottuvillemme. Käyn aina silloin tällöin piipahtelemassa sisustuskaupoissa ja tsekkailen mitä uutuuksia on tullut. En aina osta välttämättä mitään, mutta tykkään pysyä ajan tasalla ja jos jollekin jutulle on tarvetta niin sitten tiedän mistä lähteä hakemaan. Teen tätä ihan työnkin kannalta. Granitillahan ei ole suomenkielisiä nettisivuja, eikä heidän sivujensa kautta näe että mitä tuotteita Suomen myymälöihin on tullut, joten ajattelin että teillekin voisi olla hyötyä siitä että kuvaisin vähän Bulevardin liikkeen sisältöä! Bulevardin liike on isompi kuin Forumin, joten käyn siellä aina mieluummin. Lienee sanomattakin selvää, että Granit on yksi lempisisustuskaupoistani, sillä sieltä löytyy juuri oikealla väriskaalalla koodatut tuotteet kohtuulliseen hintaan.


Kaikenlaisia kesäuutuuksiahan on nyt kauppaan tullut, mutta kuvasin myös muita suosikkejani. Löysin Granitista tämmöisen samantyylisen valurautaisen teepannun, kuin mitä meilläkin on.


Ihastelen aina noita katon rajassa risteileviä kupariputkia.


Nämä lasipurkit ovat käytännöllisiä ja hauskan näköisiä avohyllyssä. Meillä on yksi litran vetoinen purnukka kahvipapujen säilytystä varten, ja ne säilyvät hyvinä tiiviissä purkissa. Tein myös mysliä pikkusiskolle joululahjaksi, ja ostin tuommoisen pienemmän purkin lahjaa varten.


Oli pakko ottaa kuva noista herkullisen värisistä oliivisaippuoista! Vihreä on kyllä raikas ja luonnollinen väri. Sopisi hyvin piristämään lavuaarin reunusta. Ja noi käsirasvat on kyllä myös nättejä, ostin semmoisen vihdoin.


Jos minulla olisi mökki, niin ostaisin varmasti täältä kivat riippumatot sinne! Tuo etummainen kudottu riippis näyttää tosi houkuttelevalta.



Huomasin pari visiittiä sitten että Granitissa myydään myös nätin sävyisiä petivaatteita.


Nuo arkut ovat ihan mahtavia! Metallisia arkkuja oli mustana, valkoisena ja harmaana, sekä kolmessa eri koossa. Oikein harmittelin ettei meillä ole tuollaiselle tilaa tai tarvetta. Sohvapöydäksi, eteiseen, lisäsäilytystilaksi makkariin, tai mihin vain.


Olin etukäteen katsonut netistä noita mustia pyyhkeitä käsipyyhkeiksi meidän vessaan, mutta sitten paikan päällä huomasinkin että ne ovat tuollaisia isoja rantapyyhkeitä/pöytäliinoja. Harmi ettei niitä ollut käsipyyhekoossa ollenkaan. 


Tästä kanahäkkihyllystä innoistuin myös. Se sopisi hyvin vaikka yöpöydäksi tai keittiöönkin vaakatasoon kiinnitettynä. Näyttäisi hauskalta jos verkon alareunaan ripustaisi kauhoja ja muita keittiötarvikkeita.


Noita vohvelipyyhkeitä meillä on ollut keittiöpyyhkeinä. Mitään vaaleaa pyyhettä tai rättiä en aio enää keittiössä käyttää, kun ne värjäytyvät heti rumiksi, mutta mustaan tai harmaaseen ei tomaattikastikkeen roiskeet samalla tavalla pinty.



Uusia mattoja ja tyynynpäällisiäkin on tullut valikoimaan. Ja nuo puukorit kyllä taitavat olla jo klassikko.


Metalliset tikkaat myös miellyttävät silmää. Niitä käyttäisin joko makkarissa käytettyjen vaatteiden ripustamiseen tai jos olisi isompi kylppäri niin sinne sopisi pyyhetelineeksi.

Haluaisin vielä mainita etten ottanut ylös kaikkien kuvaamieni tuotteiden hintoja, joten en välttämättä osaa vastata hintatiedusteluihin. Mutta minun nimeni (Peeta) kassalla mainitsemalla saa yhdestä tuotteesta -20% alennuksen 8.6. asti sekä Forumin että Bulevardin liikkeistä! Voinee käyttää useampaankin kertaan jos oikein ovelaksi haluaa heittäytyä ;>

9 kommenttia

  1. AH vitsit, nuo riippumatot näyttää ihan täydellisiltä! Oispa oma takapiha.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Joku kattoterassi olis aika unelma <3___<3

      Poista
  2. Tuo kanahäkkihyllystä kehittämäsi idea oli mahtava! Minä romantikkona kiinnittäisin siihen vielä kuivakukkakimppuja roikkumaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa herkältä! :) Sopisi kyllä nekin.

      Poista
  3. Ai että mun sydäntä raastaa tämä liike! Tulis pian Tampereelle niin ois jotain mahiksia roudata noita isompia kamoja kotiin.
    -Pihla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Granit on kyllä aika huippu. Luulisi että he laajentavat Suomessa edelleen =)

      Poista
  4. Tuolta vois kyllä kantaa mitä tahansa kotiin! Kaikki sopis meidän kämppään ku nappi silmään! Harmittavaista, kun Granit ei vielä ole tajunnut laajentaa Turkuun! Houkuttais käydä hyödyntämässä tää alennuskoodi ;)

    http://muotopuoliblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall