Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

THE NEW COUCH

Yhteistyössä Hakolan kanssa

Olohuoneemme on kokenut uuden sohvan myötä pienen muodonmuutoksen. Sohvapostaus on antanut odottaa itseään, sillä ensin meillä oli täällä kuukauden verran kaksi sohvaa viemässä tilaa, ja sitten tuli pieniä kangasongelmia. Mutta tässä nyt vihdoin kuvia uudesta ihanasta sohvasta olohuoneen paraatipaikalla. Valitsimme Hakolan Filippa-sohvaan tumman uutuuskankaan, jonka piti olla konepestävä, mutta se ei ollutkaan ihan sitä. Tästä syystä sohvaan tulee vielä toinen päällinen, jonka tällä kertaa valitsin vaaleana koska sohva tulee seuraavaksi muuttamaan yksiöön kanssani. Tummaa kangasta valitessani muutto ei vielä ollut tiedossa, joten sinänsä olen ihan onnellinen uudestakin kankaasta.



Kävi nimittäin niin, että Lulu pissasi hammasleikkauksen jälkeisessä unilääketokkurassa uudelle sohvalle, ja kun pesin istuintyynyn päällisen niin huomasin että se  päästi väriä vähän reippaammin kuin oletettiin. Pesin sitten koneessa kaikki päälliset ohjeiden mukaan, ja koko kangas kutistui ja siitä tuli vähän läikikäs. Tykkään kyllä siitä että kankaassa on elävyyttä ja kuviollisuuskin on ihan jees, mutta jos ajattelee pidemmällä tähtäimellä kankaan kestävyyttä pesuissa, niin ei tämä sitten ollutkaan ihan toimivin vaihtoehto. Kävin vielä uudelleen siis Annaleenan kanssa valitsemassa uutta kangasta sohvaan, jolla sitä tullaan myymään, tämä oli nyt vähän niinkuin testikappale. Toki pidän myös tämän tumman päällisen, mutta odotan innolla vielä sitä uudempaakin kangasta, jonka pitäisi istua vähän rennommin sohvan rungon päällä.


No, se siitä kangasepisodista. Muuten kyllä sohva on osoittautunut moitteettomaksi. Siinä on tismalleen samat ulkomitat kuin vanhassakin sohvassa, mutta kevyiden käsinojien ja erilaisten selkätyynyjen ansiosta se näyttää ja tuntuu paljon suuremmalta ja ilmavammalta. Tuntuu että tähän mahtuu ihan kevyesti kaksi ihmistä lötköttelemään. Sohva on sopivan jämäkkä, mutta kuitenkin mukava. Tykkään siitä että sohva on suoralinjainen, eikä siinä ole mitään divaaniosaa kuten vanhassa sohvassa. Koko olohuone koki aikamoisen kasvojenkohotuksen ja on nyt yleisilmeeltään astetta tyylikkäämpi minun mielestäni.


Mietin jo että miten saan tulevaan kotiin mahtumaan sängyn, sohvan ja pöydän, mutta onneksi tässä on vuodesohva sisällytettynä, joten hätätapauksessa sitten nukun siinä ;D No mieluusti en, mutta onhan se nyt vieraidenkin kannalta kätevä juttu. Tuota sohvan etuhelmaa nostamalla saa siis sohvan alta vedettyä pyörillä liikkuvan vuoteen, jonka saa laitettua sohvan viereen niin että siitä muodostuu parisänky. Mukana tuli petauspatja.


Noin muuten kyllä tumma harmaa oli mielenkiintoinen kokeilu. Hyvin se sopii sohvan väriksi, on klassinen ja tällä hetkellä kovasti trendikäs. Tuo vähän ilmettä vaaleaan kotiin.

Matosta voisin tarinoida myöskin muutaman sanasen. Sehän on nimittäin yksi unelmamatoistani, Private 0204 -merkkinen Tanskassa uudelleenvärjätty vanha turkkilaismatto. Hamppumatto päätyi meille ihan heräteostoksena vastikään, sillä bloggaajakollega Stella tuli vinkkaamaan minulle että hän oli myymässä kyseistä mattoa. Paikkailtu ja kurtullaan oleva matto henkii rentoa fiilistä. Että mihinköhän minä senkin nyt muka kohta laitan, toivottavasti löytyy koti johon saa kaksi mattoa, tai muuten tulen vaihtelemaan mattoja fiiliksen mukaan. Yksi vaaleanpunaraidallinen kelim-matto voisi kyllä lähteä uuteen kotiin, huikatkaa jos tässä postauksessa näkyvä matto kiinnostelee. Ei kai noita ole järkeä haalia liian monia kun se betonilattiainen loft-asunto taitaa odotuttaa itseään vielä sinne asti kunnes olen 50v....

Vaan mitäs te tuumaatte sohvasta?

44 kommenttia

  1. Upea sohva! Kelpaisi kyllä meillekkin. Harmi, että värit lähti heti pesussa. Toisaalta tuo on jotenkin boheemi ja kiva tuollaisenaankin. Toivottavasti sohva pääsee uudessakin kodissa paraatipaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo enemmän mua häiritsee kankaan kutistuminen, se kun kutistui useamman sentin enemmän, kuin pitäisi. Ja jatkopesuja ajatellen tuo värin lähtö ei tunnu hyvältä ajatukselta. Mutta hieno sohvahan se on, ei siitä mitään. Heheh mun pitää rakentaa koko ens koti sohvan ympärille, mites muutenkaan..

      Poista
  2. Kiinnostaa matto! Mitkä sen mitat on? Paljonko haluaisit siitä? :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää käydä kaivamassa se matto kellarista, kun en ihan muista mittoja. Se oli tosi pitkä, varmaan 360cm ja sitten aika kapea kuitenkin. 300e olisi mielessä. Facebookissa ehdin sua ennen erään tyypin kanssa matosta jutella, joten hän on nyt ykkösenä. Mutta sitten tokana jonossa sinä, jos kiinnostaa :)

      Poista
  3. Täälläkin matto kiinnostaisi kovastikin! Jos -Piia- mattoa osta, ottaisin mielelläni myös lisäinfoa matosta.. 😊

    VastaaPoista
  4. Ihana, ihana sohva, matto ja kaikki! Mun mielestä päällinen mahtava noinkin. Voisin myös olla innostunut matosta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos! Päällinen vielä kivempi, kun ei kinnaa. Mutta muuten oikein oiva :)

      Poista
  5. Toi on kyllä nätti! Mustakin näyttää ryhdikkäämmältä kun ei ole divaania. En oo itse oikein koskaan tykännyt niistä (tai siis, mukava lököillä mutta näyttää hölmöltä). Muakin kiinnostaa kaikki myyntiin tuleva kampe ;--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ne ikinä oo hyvännäköisiä olleet, käteviä kyllä :D mutta toi on jotenkin niin tilava sohva ettei edes tarvitse divaania lisätilaksi. Rahi siihen kyllä löytyy, mutta jätin sen nyt pois kuvista kun se ei ihan istunut kuvien kannalta. Mutta joo saa nyt nähä minkä kämpän saa, että mistä kaikesta joutuu luopumaan.

      Poista
  6. Haa, ulkopuolisin silmin sohva näyttää ihanan boheemilta noin :) Mutta toki ymmärrän, että uudet päälliset ovat ihan paikallaan!
    Filipassa on erinomainen mekanismi. Harvinainen herkku vuodesohvassa, että on hyvä niin sohvana kuin vuoteenakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis kyllä, tykkään että saa olla värieroa mutta yhteen tyynyyn tuli aika paha läikkä joka ei näy näissä kuvissa. Eli pidemmän päälle jos ajattelee monia pesuja niin ei oikein toimi. Ja kankaan kutistuminen on aika iso miinus, kun kankaan olisi tarkoitus istua rennosti sohvan päällä. Mutta uskon että uusi kangas tulee olemaan just passeli! :) Tähän siis piti etsiä uutta kangasta kun vanhan hyväksi havaitun kankaan valmistus lopetettiin, ja minä pääsin sitten toimimaan koekaniinina. Tuo sänkymekanismi on kyllä ihanan helppo.

      Poista
  7. Mua kans kiinnostaa tuo Kelim ja tietenkin et mitä pyydät siitä?
    -Tintti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso vastaukseni ekalle matosta kiinnostuneelle :) Lisätietoja sitten kun olen mitannut maton.

      Poista
  8. Me taas vaihdettiin taannoin tummanharmaasta (melkein musta) jättisohvasta pienempään ja vaaleampaan harmaaseen. Olkkarimme kun on niin pimeä niin tämä muutos sai kyllä myös aikaan aikamoisen kasvojenkohotuksen! Harmi että teidän sohvakangas ei kestänyt pesua mutta toisaalta mäkin oon kyllä sitä mieltä että toi värin elävyys näyttää aika makeelta. Toivottavasti löydät kämpän johon saat kaikki mahtumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulosta huonolta tuo teidän sohvapäivitys. Molemmille sävyille on varmasti paikkansa, ja vaaleanharmaa toimii kyllä melko pomminvarmasti aina. Itse halusin päästä nyt kokeilemaan vähän tummempaa :) Jooh toivotaan että löytyisi joku kämppä etten ole kohta asunnoton.

      Poista
  9. Heippa! Pinkki matto kiinnostaa :-) Menen varausjonoon. Laita minulle sähköpostia emalikannu@luukku.com ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selviö, laitan viestiä jos matto ei mene aiemmille kiinnostuneille ! :)

      Poista
  10. Minuakin kiinnostaa matto (koko/materiaali/hinta?) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko pitää tosiaan vielä tarkistaa, mutta pituutta sillä on 360cm. Villaa se matto on, tosi ohut, niinkuin kelim-matot yleensä. Ja hinta 300e :)

      Poista
  11. Sohva on oikein hieno. Tykkään tuosta väristä ja läikätkin antavat vain pientä lisäsäväystä siihen.

    VastaaPoista
  12. On tyylikäs! Ikävä tuo ylläri kankaan värin kestävyydessä. No, koirataloudessa tuo olisi tullut testattua ennemmin tai myöhemmin, joten ehkä hyvä, että ennemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei varmaan jää kuitenkaan yhteen pesukertaan kun eka kerta tuli jo näin pian :D harmi ettei kangasta oltu testattu kunnolla vesipesulla, mutta minkäs näille voi. Onneksi sain valita uuden kankaan.

      Poista
  13. Hei! Hoksasitko pestä eeittäin väljässä vedessä, ja nurinpäin käännettynä? Raidat näyttävät samalta kuin aikoinani pilaamissa mustissa farkuissa, jotka tuli pestyä liian täydessä rummussa. Myös liian tehokas linkous jättää kyseiset rannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesin pesuohjeen mukaan kyllä, väljässä vedessä :)

      Poista
  14. Ai vitsi miten tykkään sohvan mallista ja sävystä:) Ja hyvältä näyttää tosin koko olkkari ja sisustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehusta! Joo toi sohvan malli on kyllä aivan ihana, just mun makuun tehty. :) Tumma harmaa on myös tosi tyylikäs.

      Poista
  15. Ihastuin sohvaan poiketessani pikaisesti Forma-messuilla. Parissa huonekaluliikkeessä olen sen jälkeen ehtinyt käydä samanmuotoista sohvaa etsimässä, vaan täältä sinun blogistasihan se mallitieto sitten löytyi:-) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä kävit siellä kattelemassa. Joo mä olin sinne tuon sohvan tosiaan valinnut. :) Olis löytyny kaikki tuotetiedot sieltä Trendialueelta kyltistä, ja sitten nettisivuilta myöskin. Mutta hyvä että sohvan tiedot sitten kuitenkin tuli vastaan !

      http://www.messukeskus.com/Sites2/FormaKevat/Kavijat/Ohjelma/Sivut/Trendialueenyhteisty%C3%B6kumppanit.aspx

      Poista
  16. Hei Peeta!
    Mistä tuo täydellinen mattamusta lattiavailaisin on peräisin?
    Jos kyllästyttää, olen valmis ostamaan ü
    minnakivioja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen Tapanilasta Mosa Interiorsilta, lamppu on merkkiä Watt & Veke. En ole kyllä lampusta luopumassa, sitä tuli metsästettyä kauan :)

      http://www.wattveke.se/lamps/floor-lamps/miller-floor-reading.html

      Poista
  17. Onks noi IKEan Regolit-varjostimet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeasta juu, nimeä en muista. Mutta varmaan just ne :)

      Poista
  18. Uuuu makee sohva! Ja mun mielestä toi pesukatastrofi teki siihen sellasen marmonipintafiiliksen ;---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tosta marmorifiiliksestä tykkään itekin, mutta kankaan kutistuminen oli isompi juttu. Mutta uusi kangas lienee sitten parempi!

      Poista
  19. Mistä tuo x- juliste/taulu on? Niiiin hieno! Tahdon omalle seinällekkin moisen.

    VastaaPoista
  20. Mistä tuo x- juliste/taulu on? Ihana! Tahdon moisen itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Society 6 -nettikaupasta tilasin, löytyy nimellä Nihilism :-)

      Poista
  21. Löysin juuri blogisi, täytyy sanoa että sinulla on silmää ja ihana sisustustyyli! Rakkautta ensi silmäyksellä!

    Tuo harmaa matto on t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n-! ja uskon että se on jo mennyt kun olet muuttanutkin :)

    Mukavaa kevään jatkoa ja kesän odotusta toivottelee uusi lukijasi xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, tosi kiva kuulla että tykkäilet! :) Harmaa matto on mulla edelleen ja mietin että mitä teen sen kanssa kun sen sävy ei ole ihan mieleeni eikä se edes mahdu uuden kämpän lattialle..... Tekisi mieli värjätä se tummanharmaaksi, mutta ei voi tietää että onnistuisiko se. Ja toisaalta kannattaako sitä hillota. Ehkä myyn sen.

      Mutta hei ihan mahtavaa että löysit tänne blogiin ja ihanaa kevättä sinne suuntaan myöskin!

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall