Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

JOULUSIIVOUS + ARVONTA

Yhteistyössä Suomen blogimedian ja Philipsin kanssa

Joulu lähestyy ja siivotakin pitäisi. Lattioiden pesu on tuskin kenenkään lempipuuhaa, mutta pakko sekin on silloin tällöin tehdä. Meillä on tuommoiset lattialankut joissa ei lika liiemmin näy, mutta varsinkin kun on koira taloudessa niin epäilemättä siihen jotain likaa kertyy. Sain testattavakseni Philipsin uuden AquaTrio Pro -lattianpesuimurin, ja myös yksi teistä voittaa samanlaisen itselleen.


Odotukset

Luulin aluksi että tällä voisi myös imuroida tavalliseen tapaan, mutta periaatteessa sillä vain pestään lattiat. Olisi kauhean kätevää, jos samalla laitteella voisi sekä imuroida mattoja, että sitten vesisäiliötä täyttämällä pestä lattioita. Odotin, että peseminen olisi yhtä helppoa kuin imuroiminen, ja toivoin että se ei pitäisi kovin kovaa ääntä. Vesisäiliön luvattiin pesevän noin 60m2 eli meidän kämpän verran, joten kokoaikaa ei tarvitsisi rampata säiliötä täyttämässä. 


Kokemus

Koneen käyttökuntoon laittaminen oli mukavan helppoa, ei tarvinnut tuskailla manuaalien kanssa. AquaTrio Pro painaa yllättävän paljon kun sitä kantaa, eikä se oikein mahdu meillä kotona siivouskaappiin joten sitä täytyy säilyttää kellarissa. Itse peseminen tällä meni ilman ongelmia, se oli kuin imuroimista, ja lattia kuivui nopeasti pesun jälkeen. Ei tarvinnut ravata pesemässä moppia kokoaikaa eikä lattialla valunut vesivanoja ympäriinsä. Kädetkään eivät juuri kastuneet, paitsi sitten kun huuhtelin lopuksi vesisäiliön puhtaaksi. Kaiken kaikkiaan kokemus oli mukavan helppo ja nopea, joka lienee tarkoituskin. Kaikista kiinnostavinta oli tietysti se, miten likaiseksi säiliön vesi muuttuisi, enkä joutunut pettymään. On tästä koneesta selvästi hyötyä, kun vesi oli noin tummaa kahden huoneen pesun jälkeen! Viime lattianpesusta ihan tavallisella mopilla on aikaa pari-kolme kuukautta.


Järjestän siis pikaisen arvonnan, jotta voittajakin saa lattiansa puhtaiksi ennen joulua! Osallistu jättämällä kommentti sähköpostin kera, jossa kerrot miksi juuri sinä tarvitsisit tämän masiinan siivousavuksesi.  Lisätietoja AquaTrio Prosta (arvo 399) löytyy Philipsin sivuilta. Arvonta päättyy jo ylihuomenna torstaina klo 18, jonka jälkeen toivon saavani voittajan heti kiinni sähköpostilla jotta saan hänen yhteystietonsa laitteen toimittamista varten. Onnea matkaan ja tsemppiä kaikille joulusiivouksiin, älkää ottako liikaa stressiä. Ainakaan mitään kaappien sisuksia en itse meinaa pestä, mutta olipa kiva saada raikas tuoksu kotiin lattioiden pikapesulla. :)

178 kommenttia

  1. Mie tarttisin tämän masiinan avukseni jotta saisin meän lattiat oikein syväpuhtaiksi. Niihin on joskus kaatunut mehua ja limpparia ja ompas tuo meän pieni karvaturri koirakin muutaman kerran yöllä laiskuudessaan pissata lorauttanut lattiat märiksi. Vaikka olen yrittänyt niitä kohtia jynssätä niin silti tuntuu että lattia aina vain tarttuu...

    kayperemmalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mieheni rakastaa kaikenlaisia vempeleitä, mutta ei liiemmin pidä lattioiden pesusta. Valkoiset lattiat täytyy kuitenkin puhdistaa säännöllisesti ja tarkasti. Tässä yhdistyisi siis samalla kaksi ihanaa asiaa: puhtaus ja nämä vempeleet. Josko tämän avulla saisin hänet siivoamaan herkemmin? :D

    VastaaPoista
  3. Haa! Tässähän on vastaus rukouksiini. 160 neliötä remonttipölyn peittämää betonilattiaa ja 100 epätoivoista yritystä saada likaa kuriin perinteisellä mopilla. "Siivousapu" otetaan vastaan riemusta kiljuen :D

    VastaaPoista
  4. Toihan olis kätevä kapistus :) Lapsiperheessä saa lattioita luututa viikottain, et olis kyl tarpeeseen.

    tepa_suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. EIKÄ, mun nopeamman lattianpesun puolesta tätä toivon! Joudun kolmeen kertaan moppaileen ennenkuin oon tyytyväinen tulokseen, joten tää tulis kyllä tarpeeseen, nyt kun lapsikin on talossa ja lattioita joutuu varmasti tulevaisuudessa vähän useammin pesemään! ;)

    VastaaPoista
  6. Oho, onpas upea laite. Meillä asustaa hieman sottainen taapero, joka tykkää ripotella ruokaa lattialle sekä karata maitopullon kanssa ja ravistella sen sisältö lattialle. Sanomattakin selvää, että meidän lattia on täynnä likaisia länttejä, enkä millään meinaa ehtiä niitä puhdistaa uusien tieltä. Tämä laite olisi kiireiselle mammalle todella tarpeen, ei tarvitsisi enää luututa lattiaa polvillaan ties millä räsyillä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Tulisi kyllä tarpeeseen. Ehkä talvisiivous sujuisi tuon avulla joutuisammin :)

    talvilapsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Oih! Kahden koiran talous suorastaan huutaa tuota laitetta. Olisipa onnetar suosiollinen. Mukana! viiu@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Me pääsemme muuttamaan ensimmäiseen omistusasuntoomme heti joulun jälkeen. Neliöitä on tuplaten nykyiseen verrattuna, joten tuollainen laite kyllä helpottaisi siivousurakkaa!

    riippumatonajattelija@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Tuollaisella laitteella sitä sais varmasti 100 kertaa puhtaammaksi meidänkin lattiat. Tällä hetkellä kämänen perus moppi käytössä ja sitä kun meillä ei oikein kukaan riemulla siivouskaapista esille ota. Olen ollut aina sitä mieltä, että homma kuin homma niin työvälineet pitää olla mieluisat ja hyvät, jotta ne arkisetkin jutut tuntuisivat edes murusen verran mukavimmilta tehdä/hoitaa. Imuri vähän aikaa sitten hankittiin uusi, joten seuraavaksi siivouspuuhia helpottaisi ja piristäisi tuollainen lattianpesumasiina. Tulisi kyllä niin tarpeeseen!

    suosikkimakuja@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kasvavan massun kanssa siivoilu alkaa käydä hankalaksi välillä, jatkossa hankalammaksi (ja jatkossa on lisää siivottavaa ja vähemmän aikaa!). Mies rakastaa uusia vempeleitä, ihan varmasti tätäkin, josko innostuisi auttamaan siivouksessa ;) Tämäpä on näpsän näköinenkin vielä.

    VastaaPoista
  12. No kyllä tulisi tarpeeseen, mä inhoan lattioiden pesua. Kaksi koira ja laattalattiat. Mopilla joutuu hinkaamaan lattioita viiteen kertaan, että saa puhtaaksi.
    merikukka(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Jos voittaisin antaisin lattianpesukoneen äidilleni, joka on hyvin vaatimaton ihminen, ja pesee lattiansa yhä 70 -luvun nukkavierulla ja varmasti kunnon bakteeri pesäkkeisellä mopilla. Hän todellakin tarvitsisi sitä. akuzio88@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Oi oi oi mikä helmi tuo olisi meille! Lemmikkitaloudessa likaa kertyy, puulämmitteisyydestä puhumattakaan, noki tarttuu myös lattioihin! Mukana siis!
    tiinale83@netti.fi

    VastaaPoista
  15. Vaautsi, tuo olisi kyllä hieno omistaa! :)

    VastaaPoista
  16. Näin joulumuuton keskellä olisi juhlaa kuurata uuden kämpän sekä vanhan asunnon lattiat tehokoneella puhtoisiksi! Toivotaan että onni suosii :)

    VastaaPoista
  17. Tulis koira perheeseen avuksi!=) mukana ehdottomasti! ihanaa joulun aikaa kaikille!!!
    arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Meidän talous suorastaa vaatii kyseistä vempelettä. Minä, mies ja koira - what more do I have to say? ;D
    Niin ja, imuri sanoi itsensä irti tossa toissapäivänä. Että silleen.

    milka.kosonen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Vaikuttaa näppärältä koneelta!!!mukana ollaan!
    T:JUtska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  20. Vesi näytti 'aika' likaiselta - ihan kauhulla ajattelen miltä se meillä näyttäisi.
    Moppaamisesta kun on jo tovi vierähtänyt.... Eli mä niin tarvitsen tämän laitteen :-)
    sanna.laukka@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Siksi koska mulla on stressi ja paniikki koko joulusta ja jos vaikka mies ystävällisesti siivoaisi kun minä olen töissä eikä ylimääräisiä vapaita tiedossa. Meidän superrmoderni muovimattolattia suorastaan huutaa tuota vekotinta.

    VastaaPoista
  22. Oi, tuollaisia on olemassa! Tulis kyllä tarpeeseen! T: Unikeko09

    VastaaPoista
  23. No kylläpä tuollaisella laitteella uutuuden viehätyksissään putsaisi niin omat kuin anopinkin lattiat ;)
    Eli mukana ollaan innolla!
    asta.haaranen@intersport.fi

    VastaaPoista
  24. Oon töissä siivoojana ja kotona ei yhtään huvittais enää siivota varsinki huonoilla välineillä. Tän avulla kotisiivouskin ois helpompaa. miumoomi@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Palaan 3 kuukauden ulkomaan työkomennukselta kotiini perjantaina ja epäilen vahvasti, että lattiat saattavat olla pesun tarpeessa....
    emilia.karumaa@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Voi kyllä! Vihaan lattioiden pesua, olisikohan tästä apua? Pesen lattiat meinaan rätillä lattialla konttaamalla, erityisen ergonomista :D
    Muutettiin juuri uuteen asuntoon ja jostain syystä lattiat likaantuu täällä välittömästi, johtunee siitä että takapihan kuraista sisäänkäyntiäkin tulee käytettyä. Ja oishan se tietty kiva käydä vaikka äidin lattiat pesemässä kanssa! Olis aika ässä joululahja.

    VastaaPoista
  27. Nopeasti ja helposti kuulostaa ihan mun jutulta :)
    piupau25@gmail.com

    VastaaPoista
  28. olen vähän huolissani siitä etten ole moneen aikaan osallistunut mihinkään blogi-arvontoihin ja sitten lattianpesukone innostaa näin paljon että on pakko vaivautua :D

    jemina.linnama@gmail.com

    VastaaPoista
  29. tarvetta olisi tuollaiselle masiinalle.meidän lattiat todella huutaa tuota laitetta.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  30. Selkävaivaisen suuri apu ovat kaikki sähköiset vempeleet, säästää turhalta kyykkimiseltä ja luudan varressa heilumiselta, joka rasittaa aina sen verran, että pari seuraavaa päivää menee enemmän tai vähemmän irvistellessä. Lemmikkitalous on myös meillä, joten pieni valkoinen sotkee yllättävän paljon lennätellen rasvaisia nappuloitaan ympäriinsä ja tepastellen kuratassuillaan. Lisäksi kävisin laitteen kanssa surauttamassa myös vanhempieni lattiat, jotka kaipaavat myös kunnon kuurausta.
    nialinea@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Viestini katosi jonnekin bittiavaruuteen, mutta yritetäänpä uudelleen.
    Selkävaivaiselle koiranomistajalle olisi erittäin tervetullut pieni siivousapu, nyt tulee rasituksen vuoksi mopattua liian harvoin sotkun määrään nähden. Periaatteessa meillä on siistiä, mutta kunnolla ei noita lattioita ole tullut syynättyä pitkään aikaan. Lisäksi kävisin ilahduttamassa vanhempiani puhtailla lattioilla ;)
    nialinea@gmail.com

    VastaaPoista
  32. tarvitsisin tämän vempeleen sillä olen asunut nykyisessä, ensimmäisessä omassa, kodissani reilut 3vuotta - ja pessyt lattiat tasan kerran!:D rehellisesti sanottuna en saa ikinä aikaiseksi aloittaa sitä siivousurakkaa. tämä laite varmasti helpottaisi asiaa suuresti!
    nmaria@hotmail.fi

    VastaaPoista
  33. Kolmen lapsen äitinä kotona saisi aina siivota, joten tuosta masiinasta olisi varmasti apua!

    VastaaPoista
  34. Ehkä laiskakin siivooja innostuisi tällä pesemään lattioita vähän useammin ;) anhekkal@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Olen todella tarkka siivoamisesta muutenkin, mutta lisäks mulla on astma ja pöly-yliherkkyttä, joten paikkojen oikeasti pitää olla siistit, että pystyn olemaan. Toistaiseksi homma on hoitunut vanhempien luona asuessa sujuvasti, mutta ei oo kun puoltoista vuotta lukiota enää jäljellä ja sitten on pakko muuttaa omilleen isompaan kaupunkiin, että voi jatkaa opiskelua. Erityisesti siinä kohtaa tuo tulisi tarpeeseen, sillä ison lapsiperheen opiskelijatytöllä (tai vanhemmilla) ei oo kauheesti ylimäärästä, ja omaan ensimmäiseen asuntoon muuttaessa pitää hankkia niin paljon kaikkea, että jo tälläisen saamisesta olisi paljon hyötyä. :)

    kiiainna@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Tää olisi kyllä niin näppärä, kun asun kahden kissan kanssa ja ne vähän väliä aiheuttavat ties mitä tahroja lattiaan ja sitä saakin sitten aina siivotessa olla moppailemassa useamman kerran että kaikki lähtee. :)
    janita.hautajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  37. No jotain just tuollaista meille tarvitaan!! Meillä on kaksi koiraa, joten hiekkaa ja kuraa ym. kulkeutuu tassuissa ja villakoirien ihanassa likaa imevässä turkissa ulkoa sisälle. Lisäksi, ja tärkeimpänä meillä on kissa jota nyt ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua sisäsiistiksi. Kyllä. Se pissaa matoille, sängyille, vaatekasoihin, pyykkikoriin, jopa saunan lauteille (jossa oli laudeliina). Muuton yhteydessä keväällä hankkiuduimme eroon tästä vessaksi muuttuneesta matosta ja nyt uudessa ja ensimmäisessä omassa kodissa yritän kynsin ja hampain pitää kodin siistinä ja lattiat puhtaina ja hajuttomina. Toistaiseksi vain vierashuoneen ovi on pidettävä kiinni, ettei sinne mennä sänkyyn pissille. Tuollaisen lattianpesurin avulla olisi niin paljon helpompaa ja tehokkaampaa pitää koti puhtaana ja hajuttomana, joka taas auttaa ehkäisemään kissan pissailua vääriin paikkoihin. Eli minä TARVITSEN tuon laitteen!! *Rukoilua kädet ristissä että onnetar suosisi*

    noora.k.saksa@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Tuollainen olisi niin kätevä, kun työvuorot on miten sattuu, ei tarvitsisi ylimääräistä sählätä moppien kanssa ja aikaakin säästyisi. Lisäksi meillä on kaksi kissaa ja käy koiravieraita joten pitää luututa hieman normaalia enemmän.
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Tuommoinen sopisi kyllä hienosti omaan siivouskaappiini!
    Omistan vain vanhan ja huonon mopin ja olen jo pitkään halunnut hankkia jotain parempaa siivousvälinettä kaappiini. Niinpä olisi ihana saada tuommoinen joulusiivousapuun ja lievittämään joulustressiä!
    paulakl@student.uef.fi

    VastaaPoista
  40. Meillä on kaksi ihanaa kissarouvaa, jotka valitettavasti aiheuttavat sen, että lattioita olisi pestävä useammin kuin normaalitaloudessa. Tuolla jaksaisi varmasti useammin pestä lattiat, kun ei tarvitsisi lutrata mopin kanssa joka kerta.
    janniina.heinonen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mä en ikinä pese lattioita, ellei siihen sitten suoraan esim. kaadu jotain. Ehkä tämmöinen tekninen (?) vempele innostaisi siivoamaan. Meilläkin on sellaiset lattiat, joissa lika ei näy, mutta epäilemättä tuon säilön vesi muuttuisi pikimustaksi urakan jälkeen.
    shahaa@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Vaikka rakastan siivoamista, se on minulle jopa harrastus, niin lattioiden pesua inhoan yli kaiken! Tuo vempele toisikin siihen hommaan varmasti uutta intoa :).

    blackpluswhiteisgrey ät gmail.com

    VastaaPoista
  43. Meille tuollainen vempele olis tervetullut ensinnäkin koiran takia, ja uskon, että sen myötä mekin opittais edes pikkasen useammin harrastamaan siivousta, kun kävisihän se tuollaisen laitteen kanssa ainakin vähän nopeammin.
    klemppa_@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Oi tää ois niin mun pelastus! Mun kämpässä on tosi tyhmästi sisääntulo aivan makkarin vieressä ja eteinen on mitättömän kokoinen. Niinpä se kaikki kura ja lika leviää melkosen kivasti jokapaikkaan... Ja laiska kun olen, jää lattianpesu usein tekemättä. :D mukana arvonnassa siis!
    mariee121@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. lemmikki- ja allergiatalouteen tuo olisi aivan loistava vehje! eräs perheen jäsenistä on viime aikoina saanut allergia-oireita kotona ollessaan, joten pelkona on että lemmikeistä joutuu luopumaan jos ongelma jatkuu. Ehkä tämä masiina auttaisi pitämään pölyn ja karvat pois hengitysilmasta, jolloin allergia-oireet helpottuisi :) Ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Jos arpaonni suosisi antaisin tämän laitteen anopilleni siivousta helpottamaan. Kahdensadan neliön asunto jossa asuu lisäksi vielä kaksi koiraa on kuitenkin melkoinen urakka, joten luulen, että tämä menisi enemmän kuin tarpeeseen. :-)
    t.kk8@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Meillä lähinnä imuroidaan, tällä tulisi lattiat pestyä. Käyn myös auttamassa isomummoa siivouksessa eli rupeasi sielläkin lattiat kiiltämään.
    eeva.liesirova@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Olisi kyllä aivan huikea laite. Kaksi isoa koiraa ja minä allerginen, mutta moppaaminen on liian aikaa vievää puuhaa. Viimeksi tassunjälkiä mopatessa käteen tuli rakko! :)

    suvi.valiaho@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Meillä asustaa kahden ihmisen lisäksi kaksi kissaa ja koira, eli tarvetta tällaiselle lattiapesurille olisi. Varsinkin kun koiramme on atoopikko, niin lattioita pitää pestä ja muutenkin siivoilla aika usein. Lisäksi meidän TV shopin H2O moppikin meni ja hajos muutama kuukausi sitten, et mielelläni jatkaisin koneellista lattianpesu :D jokako at utu piste fi

    VastaaPoista
  50. Ihana arvonta! Meillä on kaakelilattiaa yli 250 m2 (terassi mukaanlukien), joten passeli systeemi meille :). kotiporstua@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Tää olis kätevä meidän kaksioon, jossa ei ole kunnolla pesty lattioita sitten muuton (josta noin pari vuotta aikaa). Yksinkertaisesti lattioiden moppaus ei ole tullut kuuloon, koska en ole löytänyt sellaista lastaa, jossa olisi pitkä varsi, enkä halua sellasta "narumoppia" itselleni... Ja verukkeita myös riittäisi enemmänkin. Mutta tuo on ihan syy. Tällä varmasti nörttimiehenkin saisi innostumaan "kuuraamisesta", kun tuollaisesta "älyvempeleestä" kysymys. :D

    sposti: closedangel(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Juu, olis tarvetta masiinalle täälläkin. Lapsiperhetaloudessa lattiat ovat aina likaiset, huoh. Tällä lattioista saattas saada puhtaatkin, vähäks aikaa!
    Olispa joululahja! ;) Arpaonnen perässä Tiima, tiimant ät gmail.com

    VastaaPoista
  53. Tulis kyllä tarpeeseen lapsiperheessä! j_rantanen@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Olen aika siivousfriikki ja hifistelen usein siivousvälineillä. Tämä sopisi hyvin jatkoksi :)

    VastaaPoista
  55. Toi olisi yksinkertaisesti vaan ylikätevä!
    emmi@emmi-sofia.fi

    VastaaPoista
  56. Tarvitsen sinua, oi koneellinen moppi
    nykyinen lattianpesutyylini on floppi.

    Lattiat kahvi tahroissa,
    pinttymiä ovien kahvoissa.
    Opiskelevana äitinä siivous ei suju,
    lapsella sotkemisessa on jokin juju.

    Auta minua, laitan pyynnön tähän
    jotta pääsisin siivoamaan vähän.

    puspus

    karotikka@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Osallistun arvontaan! julfred82 (at) gmail.com :)

    VastaaPoista
  58. Meidän kämpässä on ne paljon ihaillut valkoiset lautalattiat ja kaksi maailman isointa kissaa. Siis niin isoja, että naapurit aina välillä tiedustelevat varovasti, että olikos ne nyt sitten kissoja vai koiria. Tai vaihtoehtoisesti huutavat "HERRAISÄ onpa järjettömän kokoinen!". Kisuista lähtee karvaakin sen mukaisesti ja kodin siivoaminen saa minut välillä (=aina) hermoromahduksen partaalle. Olen jopa alkanut harkitsemaan kämpän vaihtoa, eli haaveilen tällä hetkellä juurikin noista klassisista mäntylankuista. Mutta... toki ennen muuttohässäkkää voisi myös koittaa siivousvälineistön päivittämistä.

    VastaaPoista
  59. Voi miten ihana arvonta. Tämä tulisi nyt oikeaan osoitteeseen. Meillä ei selkäkivun takia varmasti pestä lattioita täksi jouluksi.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  60. Vuosi vuodelta laiskemmaksi siivoojaksi tulleelle tuo laite olisi oiva apuri.
    karppinenp(at)luukku.com

    VastaaPoista
  61. Juu mä melkein istun jo kengät jalassa, että lähen hakemaan tuollaista vempelettä.
    Neljän elukan kanssa lattiaa sais luututa muutaman kerran viikossa, mutta kuka oikeasti jaksaa.. Moppi tuntuu muutenkin vaan heiluttelevan sotkua edestakaisin. Se on kyllä paras fiilis, kun lattiat on puhtaat ja raikkaat.

    VastaaPoista
  62. Ja sähköposti manteli@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Tuolle olisi niiiin käyttöä, vähän noloa myöntää, mutta meillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista moppia ollenkaan.. Muutenkin kaikki arkiaskareet on paljon miellyttävämpiä, kun on hyvät välineet :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  64. Oi tahdon! Uuden kotimme ihana vaalea lattia ja alle vuoden ikäisen tyttäremme (ihana myös) syöntiharjoituspuuhat eivät aina oikein sovi yhteen.. ellei halua heilua parin tunnin välein luutun kanssa. Tässäpä olisikin oiva ratkaisu !
    reetta.huusko@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Meillä riittää siivoamista,toi vaikuttaa kätevältä. Hiekka piha,hoitolapset,omat lapset,koira...,siinä päälimmäiset syyt,miksi juuri meillä tarvitaan;) Anne
    annelaukkanen09@hormaul.com

    VastaaPoista
  66. Kuulostaapa vallan mainiolta siivousvehkeeltä! Tämä tulisi todelliseen tarpeeseen. Asutaan poikaystäväni kanssa tuttavan asunnossa, ja jossa on meitä ennen asunut n. viisi vuotta eri kaveri poikiamme kämppiksinä. Vanha lattia on todellakin sen näköinen! Olen sitä yrittänyt vaikka millä konsteilla pestä, mutta loppujen lopuksi luovuttanut. Tämä olis myös mahtava synttärilahja itselleni ja arjen pelastaja!
    koivuniemi.lotta@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Moppasin juuri tänään lattiat ja kyllä tuollainen laite olisi siihen paljon mukavampi siivouskaveri kuin moppi! Ehkäpä sitä tuon myötä jaksaisi myös tehdä useammin. :)
    rosakirsikka@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Oi tuollainen lattianpesulaite olisi juuri täydellinen meille, kolme lasta ja koira varmaan kertoo jo aika paljon. Lattiat on todella nopeasti pahassa kunnossa ja siivoamista riittää koko ajan. Jos noin kätevästi ilman luutun kanssa läträämistä lattian pesu onnistuu niin laite on kuin meille tehty! Toivottavasti arpaonni suosii ja saadaan puhtaat lattiat <3

    heiluvassaheinassa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  69. Kahden pienen lapsen, koiran ja kahden kissan taloudessa lattioita saa olla aika usein pesemässä. Ongelmaksi lattianpesun tekee se, että sitä lattiapinta-alaa löytyy lähes 300 neliötä, joten tälläinen helpottava apuväline olisi äidille, jolla kädet aina täynnä työtä kyllä taivaanlahja. :D

    VastaaPoista
  70. Vuokrakämpän muovimattolattiaan ilmestyy mustia rantuja huonekaluista ja kengistä tuon tuostakin. Allergisena ja atooppisen ihon omaavana veden ja pesuaineiden kanssa lutraaminen ei kuitenkaan houkuta, joten lattioita tulee pestyä aika harvoin. Tämä laite tulisi siis todella tarpeeseen.
    rintala.linda@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Kahden pienen lapsen väsyneet vanhemmat, jotka haluaisivat edes jonkin paikan joskus kiiltävän puhtauttaan. Mitä luksusta!

    VastaaPoista
  72. Jos noin paljon löytyy likaa yhden koiran jäljiltä arvaappa paljonko sitä löytyy 4 koiran jäljiltä? Neliöitäköin löytyy toki 3 kertaa enemmän. Siihen päälle vielä yläkerran valkeat lautalattiat ja lian määrä on suunnaton.
    pekkapeso@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Jos voittaisin tuon, se menisi ehdottomasti joululahjaksi äidilleni! Äitini asuu nykyään yksin meidän perheen puutalossa, kun kaikki lapset ollaan jo muutettu omiin koteihin. Äidillä on just samanlaista vanhaa puulattiaa kun teillä, ja sen peseminen on työlästä. Tietysti ison talon siivoaminen yksin on oma hommansa myös, ja olisi mahtavaa antaa äidille edes jotain apua siivoukseen - aina kun ei itse ehdi muutaman sadan kilometrin päästä auttamaan!

    Anni, salo.anni.k@student.uta.fi

    VastaaPoista
  74. Rakastan puhtaita pintoja ja siivotun ja raikkaan kodin tuoksua, mutta vihaan siivoamista. Jospa tämä helpottaisi tuota siivousta...
    riikka.helin@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  75. Koska olen varmaan maailman laiskin lattianpesijä :) johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  76. Juuri tänään oli siskon kanssa puhetta, että niide koira ei opi sisäsiistiksi ellei jynssää lattiaa jokaisen pissan jälkeen (mitä ei tietenkään aina jaksa tehdä :D). Koira haistaa huonosti pyyhityt pissat ja kuvittelee lattioita yleiseksi käymäläksi. Antaisin tämän laitteen siskolle lainaksi ainakin siihen asti että doggy oppii tavoille!
    millavuo@gmail.com

    VastaaPoista
  77. koska meillä on joku ihme parkettilattia, joka on vaan (ilmeisesti vääränlaisella maalilla) maalattu päältä valkoseks. Siihen jää ihan kaikki ja tätä pitäis olla koko ajan pesemässä, ja tosissaan ei kyllä ihan joka viik..tai siis kuukaus tuu pestyä siltikään.... :D
    snoukkaapina@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Haluaisin kyllä helpottaa tällä äitini elämää, kun olen täällä surkean elämäntilanteeni takia vielä sotkemassa hänen maksamiaan lattioita muun muassa granaattiomenan mehulla ja sen lisäksi yleisellä kuonalla. Voisin jopa käyttää tätä itse, ettei äidin tarvitsisi kuin vasta sitten kun häivyn paskomasta lattioille. En sentään kirjaimellisesti, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  79. Wautsi, osallistun! Vaikuttaa tosi kätevältä kapistukselta. Ehkäpä myös innostuisimme vähän enemmän siivouksesta, kun olisi kätevämpi imuri. Myönnän että nykyään tulee aika paljon suoritettua vain sellaisia hätäpaniikki-siivouksia ennen vieraiden tuloa..
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Meidän mid-century-modernissa on kolme ulko-oves ja erinomaisen huonot eteistilat. Pesumasiina olisi huippu! hannamably@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Koska muovimattolattiat...!

    indeterminates ät hotmail piste com

    VastaaPoista
  82. Pakko myöntää, etten ole kertaakaan pessyt asuntoni lattioita... Voisi olla jo korkea aika. Rätillä ja mopilla hinkkaaminen ei tosiaan innosta, tähän tarttuisin innolla ja kuuraisin lattia putipuhtaiksi!
    nea.nevala(at)luukkupistecom

    VastaaPoista
  83. Voi tää olis huippukiva kaveri ergorapidolle! Ergo on samanlainen vempele,paitsi et on imuri,niin tän kanssa se muodostais oivan parivaljakon. Ei tarvis ergon olla putsaus vastuussa yksin! :)

    (edellinen sama kommentti katos?)

    vilma.salminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Oi, minä niin tarvitsen tuommoisen koneen. Inhoan moppaamista eniten kaikista siivoushommissa. Onpa kiva kuulla, että muutkaan eivät moppaile joka viikko ;)

    VastaaPoista
  85. Noh, viisi pientä lasta, vanha hirsitalo ja lankkulattioita; lattioita todella olisi hyvä pestä melko usein:) tämän osan siivouksesta skippaan kuitenkin turhan usein ja kun siihen sitten ryhdyn, käy se hyvin tunnin lenkistä, sen verran hikistä puuhaa on ;) kenties tämä vekotin lisäisi innostusta lattioita kohtaan :) mukana siis oikein innokkaasti sanni.hakli@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Oih, olisipa mahtavaa saada lattiat puhtaaksi ilman että täytyy taipua lattialle konttailemaan, mitä suuresti inhoan... Olen viritellyt yhtä ja toista systeemiä konttaamisen välttämiseksi, mutta tähän asti huonolla menestyksellä...
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  87. Olen suunnattoman laiska siivoamaan, mutta silti on pakko myöntää, että välillä (okei, aina) tuskastuttaa katsella vierestä, kun puoliso moppaa lattioita. Tän masiinan kanssa näen realistisena vaihtoehtona sen, että pesen lattiat itse enkä napise puolisoni puunausta. Jeee, joo! Tämmönen! Mulle. Siis puolisolle.
    Miljaa (at) gmail . com

    VastaaPoista
  88. Hips! Meillä mies imuroi kun on ihan kikseissä ollut dysonistaan, ehkä se moppais myös jos siihen olis noin pähee koje, mulle jäis hyvää aikaa näpertää muita juttuja! :D Ei nyt ehkä ihan niin, minä sitä varmaan käyttäisin, mutta syy miksi juuri meille, koska meillä tuo vesi olis varmaan vieläkin huomattavasti paljon paljon tummempaa, sen verran harvoin tartutaan mopin varteen ;)

    VastaaPoista
  89. Oi, tuota tällä kaivataan. Meillä on vihonviimeiset vaaleat laminaattilattiat, joissa näkyy kaikki jalanjäljet ja tahrat heti siivouksen jälkeen. Juuri äsken moppasin keittiön, vaikka se oli tehty viimeksi muutama päivä sitten.

    VastaaPoista
  90. Asumme kaksiossa jossa on punertavan ruskeat lautalattiat. Pinttyneimpiä tahroja saa hinkuttaa rätillä lattialla kontaten, sillä ei ne moppaamalla irtoa. Ehkä siis tällä?
    Mukana! laura.charlottta (at) gmail.com

    VastaaPoista
  91. Yksi siivousfriikki ilmoittautuu! Tällänen vekotin perus mopin tilalle olisi mahtava.
    elisa.inkilainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  92. Voi tuollaisen minäkin tarvin! Meillä on koira ja kaksi kissaa plus tuo yksi laiska siivoaja mulla kaverina. Jos sanotaan suoraan, ollaan molemmat aika laiskoja siivoamaan. Ehkä tuollasella "työkoneella" sais miehenkin innostumaan siivoamisesta ja mulle apua siivoamiseen. :)
    katri.kurttila@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. Meillä vaan imuroidaan, kun inhotaan molemmat moppausta. Vaaleat sukat on pohjista mustat kun kotona kävelee :( Tää voisi olla pelastus, mies rakastaa kaikkea tekniikkaa, joten innostuisi varmaan tätäkin käyttelemään T:maiqqu
    maiqquu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  94. Jospa vaikka miehenikin innostuisi tuon myötä pesemään lattoita! ;)
    kkallio76@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Vau mikä härveli! Minun on saatava se ihan vaan siksi että MUSERRUN siivouksen alle!! Olen ainoa nainen tsää 5 miehen huushollissa ja tarvitsen apua! Tunnetusti miehet tekevät töitä koneella! PÄRINÄN rytmissä! Tämä voisi auttaa :))
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Moppi joka yksin kyyhöttää kaapissa, voisi korvaantua tällä. Silloin meidän lattiat voitaisiin pestä useammin kuin ehkä kerran vuodessa...

    emma
    malkki.emma(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  97. Koska tuo olisi tuikimahtava 50 neliön koiralliseen asuntoon!
    tam06@luukku.com

    VastaaPoista
  98. Itsehän pesen lattian mopeilla kerran viikossa imuroinnin jälkeen. Ja kyllä, monikossa mopeilla, sillä mua ällöttää, jos likaista moppia uitetaan jossain vedessä ja puristetaan kuivaksi ja sitten taas moppaillaan. Siksi mulla on joka huoneelle oma moppi, jotka käytön jälkeen pesen pesukoneessa. Myönnetään! Minussa asuu pieni siivousfriikki.
    Se on ehdottomasti syy, miksi meidän taloudessa olisi käyttöä tuollaiselle ihmekoneelle.

    nina_lahtinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Huusholli suuri ja koirapoika pitää huolen että lattiat kaipaavat pesua tuon tuosta.
    Riikka

    VastaaPoista
  100. Hahaa, mahtava arvonta! Omalle siivousfriikahtaneelle poikaystävälleni tuo sopisi mainiosti, meillä kun lattiat mopataan kerran viikossa, niin tuolla voisi ehkä helpottaa hommaa tai pidentää moppausväliä ;)

    VastaaPoista
  101. omaan yksiööni lattianpesulaite ei ehkä ole se kaikkein tarpeellisin, joten näin joulun alla antaisin pesurin lahjaksi veljelleni! Pienen lapsen ja kahden kissan taloudessa tälle tulisi varmasti paljon käyttöä!

    VastaaPoista
  102. edellisestä jäi tietenkin email! mutta siis itselle pienessä yksiössä ei laitteelle isoa tarvetta ole, mutaa näin joulun alla antaisin laitteen veljelleni, jonka perheestä löytyy niin pieni lapsi kuin kissojakin.

    emmi.lahteenmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  103. oon niin järkyttävän huono siivoamaan, että tää tulis tarpeeseen. en edes muista millon viimeks oon tarttunu moppiin... nyt hävettää :D kuulostaa vaan sen verran simppeliltä vehkeeltä, että itsekin jaksaisin jopa tarttua siihen!

    emmiy_90@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. Äidille omakotitaloon auttamaan siivouksessa, kun meidän koira on siellä viikonloput aina päivähoidossa :D
    pienempi@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Siksi koska vihaanvihaanvihaan lattioiden pesua (ja imurointia!). Edellisen kodin lattiat pesin muistaakseni vain kerran, silloin kun muutettiin sieltä pois! Hävettää oikein myöntää! :D Ehkä tästä laitteesta ois apua tähän inhoon?

    VastaaPoista
  106. OMG! Tää olis maailman paras joululahja ikinä!! Lapsi, kissa, hiekkapölyä ja kuraa joka paikassa joka päivä, kertonee kaiken ;)
    kitty.sitwala@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Lähtisiköhän tuolla uraisestakin lattiasta lika veks....

    VastaaPoista
  108. Ah, kolme lasta ja koira. Need I say more! Todellakin tulisi tarpeeseen 👍

    VastaaPoista
  109. Oi, tahdon ja tarvitsen! Kahden koiran taloudessa tää olisi huippu :)!
    kumpula.aino@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Joululahjaksi,sillä saisin saunan,äitini asunnon ja omani putsattua aika lailla putipuhtaaksi.Lattioihin kertyy esim.kissanruoka tähteitä. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  111. Olisipa loistovekotin tässä taloudessa. Meillä kun asuu neljä lasta ja pari karvaista lasta, jotka tuovat ulkoa kaiken lian ja kuran sisälle. Imuroin päivittäin ja joskus monestikin, mutta lattioiden pesu tulee suoritettua liian harvoin. Kohta täytyy siihenkin kiinnittää huomiota, kun pienin lapsistamme varmasti kohta oppii liikkeelle lähdön. Nyt täytyy kyllä osallistua arvontaan :)

    VastaaPoista
  112. Laiska, lapsiperheen äiti haluaa helpolla kunnon tuloksia ja näkyvää puhtautta. Vaikuttaisi helpommalta ja tehokkaammalta kuin lattian pesu konttaamalla ;)
    hammihei at gmail piste com

    VastaaPoista
  113. Siksi, että mieskin voisi pestä lattiat, moppi ja rätti ei riitä kun tarvitaan aina hienot vehkeet millä tehdään :)
    eleonoora_luoto@luukku.com

    VastaaPoista
  114. Meillä on vauvan sosetta jatkuvasti lattiat täynnä ja nuo isommatkin lapset sotkevat ihan kiitettävästi =). Ehdottomasti mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Jynssäysapuri, moppi ei riitä, eikä kaikkea vapaa-aikaa tohtisi käyttää siivoukseen. Hyvillä välineillä siivouskin on nautinto! Tahdon!

    VastaaPoista
  116. Voi, mä tarvitsen koska olen maailman laiskin siivooja!
    essiandreasen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  117. Lattioiden pesu tulee kyllä harvoin suoritettua, enkä meinaa edes uskaltaa oikein tätä moppaillakaan, samanmoinen puulattia löytyy tästäkin huushollista ! Kyseisellä masiinalla olisi varmasti helppo saada perusteellisesti puhdasta jälkeä ja eikä tarvis pelätä varmastikaan lattian pilaantumista :)

    iina.heilala@hotmail.com

    VastaaPoista
  118. Tumman laminaattilattian omistajana tuo pesuri olisi tarpeen, kun nyt lattiassa näkyy kaikki likatahrat mitä siihen tippuu. Työkaveri omistaa saman tyyppisen laitteen ja kehuu sitä oivaksi siivouskaveriksi. sanna_yy@suomi24.fi

    VastaaPoista
  119. Kuulostaa ihanan helpolta! Helppous onkin sitten arjen kiireessä se avainsana :) Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  120. Taloudesta löytyy koira, muuta kai ei tarvitse sanoa. Olen siis mukana arvonnassa. :) herrmaninget@gmail.com

    VastaaPoista
  121. haa, meillä on yläkerrassa mustat lautalattia ja luulisi, että siinä ei lika näy. kyllä muuten näkyy. vaikka en olekaan mikään masiina-lover, niin jos joku tekee siivoamisesta helpompaa, olen kiinnostunut.

    VastaaPoista
  122. Oooh! Ihana!!
    lottamakinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  123. Laittaiskohan tuo siivousta suvaitsemattomalle koiralle "luun kurkkuun"? :D siivous ja moppaus on ihan jees, mutta koen sen vastenmieliseksi, kun koira hankaloittaa operaatiota räyhäämällä mopille :( olen ihan varma, että tuollainen siivouskaveri laittaisi koiran ruotuun niin kerrankin saisi putsattua lattiat ihan kunnolla alusta loppuun :) PM hellokala at luukku piste com

    VastaaPoista
  124. Me tarvitsisimme tällaisen ihan sen vuoksi että meillä lattioita on pestävä monta kertaa viikossa ( 2-4 krt), siitä pitävät huolen 4 lasta ja koira, joten tuollaisella arki tulisi taas vähän helpommaksi :)

    VastaaPoista
  125. Mukana arvonnassa! Tällaista taitaa tarvita jokainen... Hyvää joulua! Yt. paivi.louneva@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Waude! Tollanen ois mahti mun miehelle joka jynssää nykyisin lattioita lumikki-tyyliin ;)

    T. Suvi
    suvi_rantala@hotmail.com

    VastaaPoista
  127. Mukana arvonnassa! Lattiapinta-alaa on reilu 500 m2, joten työtä riittää!, Tuon laitteen avulla saisin 7-vee poikani ihan varmasti innostumaan lattianpesusta, koska rakastaa kaikenlaisia koneita - voi miten kätevää se olisikaan.

    VastaaPoista
  128. Aslak 12-v porokoira, joka asuu sisällä, emännällä nivelreuma. Tuon paremmin en osaa perusteella lattianpesukoneen tarvetta.

    T. Sari S.

    VastaaPoista
  129. 5 pientä lasta pitää huolen siitä, että lattiat on pestävä vähintään kerran viikossa. Tuntuu, ettei tavan mopilla saa aina puhdasta jälkeä. Olisipa ihanaa saada tuo laite helpottamaan viikkosiivouksia!
    riikka_valimaki@hotmail.com

    VastaaPoista
  130. Tämä laite tulisi kyllä tarpeeseen, omalle äidilleni nimittäin! Kylläpä lattioiden pesu olisi tämän kanssa vähän miellyttävämpää :) susanna.hakkinen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  131. Tulis tarpeeseen kyllä! Moppaus ei kuulu vahvuuksiini, toisin sanoen laiskuus yllättää;)
    ia.ro@hotmail.com

    VastaaPoista
  132. Meidän 1-v poika konttaa ympäri kotiamme ja tutkii maailmaa (myös suulla). Äiti kulkee koko ajan rätti kädessä ja muuttuu kohta pesukarhuksi. Siivoukseen tarvitaan siis apuja :)
    Sanna PM

    VastaaPoista
  133. Jukra! Oon halunnut tuollaista meille ikuisuuden, mutta monesti nuo vempeleet ovat liian kalliita meidän budjetille! Meillä on kaksi kissaa, joten täällä pitää siivota useamman kerran viikossa. iina.saarinen [at] live.fi

    VastaaPoista
  134. Lattioiden pesu ei todellakaan ole mielipuuhaani, tuolla vempaimella pesu sujuisi kuin tanssi!
    sarimvee@gmail.com

    VastaaPoista
  135. Jos voitan, niin nappaan laitteen mukaan joulureissulle äidin ja isän luo ja pesen heidän lattiansa, sekä siskon tuoreen vauvaperheen kodin myös! 😊

    VastaaPoista
  136. Muutin vasta ja minulla ei ole edes tavallista moppi olemassa.. Veikkaan että kestäisi aika pikkusen kauan että sellaisen jaksiaisin hankkiakaan, tahtoo aina jäädä vain imurointiin :D Tuollaisella vois olla kiva hurruutella lattiat puhtaiksi! emjama(at)live.fi

    VastaaPoista
  137. Pienemmälle prinsessoista sattuu vielä vahinkoja ja isompi vesivärittelee ym. Lapsiperheessä varmasti kätevä peli, koska minustakin tuo rätin kuivaksi vääntäminen on ärsyttävää. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Siivous on silti mukavaa ilman noin oivaa siivouskaveria, lopputulos palkitsee aina!


    Työmatkavirkkaaja

    VastaaPoista
  138. Paljon pestävää lattiapintaa ja paljon lattioiden pesua välttelevää väkeä talossa!

    VastaaPoista
  139. No nyt olis aika lailla täydellinen masiina meidän talouteen! <3___<3 Meillä on kani, ja lattiaa saa kanssa pestä useemmin kun varmaan normaalisti tarvisi. Tällä hetkellä meillä on suunnilleen tämmöinen: http://www.harjat.com/tuotekuvat/900x600/mop1-300-lankamoppi-excel-300-g-1.jpg hieno luksuslaite suoraan 90-luvulta. Eikä ees sitä semmosta ämpäriin kiinnitettävää apuvälinettä millä tuota vois puristaa kuivaksi vedestä, apua hirveetä! :--D
    piia.poylio@windowslive.com

    VastaaPoista
  140. No nyt olis loistomasiina meidän talouteen! <3__<3 Meillä on kani, joten lattiaa tarvii pestä vähän useammin kuin varmaan normaalisti tarvitsisi. Tällä hetkellä meillä on suunnilleen tämmöinen: http://www.harjat.com/tuotekuvat/900x600/mop1-300-lankamoppi-excel-300-g-1.jpg hieno apuri suoraan 90-luvulta (en ymmärrä ton ideaa ollenkaan, semmonen lastamainenkin ois parempi...), eikä ees sitä sellaista ämpäriin kiinnitettävää välinettä millä tuota vois puristaa kuivaksi vedestä, apua hirveetä! :--D
    piia.poylio@windowslive.com

    VastaaPoista
  141. kuulostaa pätevältä apulaiselta tuo laite,ottaisin mieluusti mukaan viikkosiivoukseen;)
    elisabeth-87@luukku.com

    VastaaPoista
  142. Kaksi pitkäkarvaista koiraa ja karvanlähtö... Ei kiva :D
    eevaa--@luukku.com

    VastaaPoista
  143. olis kiva joululahja, koska mulla on niin huonot siivousvälineet että oksat pois. tolla masiinalla tulis varmasti puhtaaks ja nopeasti. enyahonkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  144. Kahden aktiivisen kissan ja tummien lattioiden vuoksi lattiapesu on jokaviikkoinen ilo! Se tosiaan on harhaa, että tumma lattia peittäisi lian... Osallistun arvontaan :)
    pinkkunen@outlook.com

    VastaaPoista
  145. Kaikki siivousta helpottavat välineet ovat tervetulleita kahden koiran perheeseen, etenkin kun nämä märät ilmat näyttävät jatkuvan kuukaudesta toiseen! sannakarjala@gmail.com

    VastaaPoista
  146. Oi, tuo laite pääsisi meillä kovaan käyttöön! Olen siivousintoilija ja asumme kaupungissa (=nokea ja pölyä) eli lattioita saa olla pesemässä alvariinsa.

    jt78574 [a] uta . fi

    VastaaPoista
  147. Tänne tarvittais sen vuoksi, että meidän kultainennoutaja sotkee niin paljon. Se kuolaa ja tiputtaa muitakin eritteitä (kyllä, hyi) joten lattioita on pakko pestä usein. Tällainen helpottais todella paljon!

    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  148. Olen aina pessyt lattiat pyyhkeellä jonka heitän sitten pesuun, mutta tämä tapa rasittaa valmiiksi ongelmaista selkää joten aika vähiin on pesut jääneet viime aikoina. Moppeja en halua kylppäsin nurkkaan seisomaan, mutta tämähän on suht tyylikkään näköinen ja varmaan selänkin mielestä mukava käyttää. Tämän tapaista vempelettä olen miettinyt monesti, mutta jostain syystä siivousvälineisiin ei tule panostettua juurikaan rahaa vaikka juuri ne tekisivät siivouksesta vähän siedettävämpää. riikka.i at icloud.com

    VastaaPoista
  149. Meidän taloudesta löytyy kaksi pikku koiraa, joten lattianpesu kuuluu viikottaisiin arkirutiineihin. Tosin toinen koirista on vielä pentu, eikä ne pissit aina iha siihen lehdelle osu. Lattian pesuri tulisi nyt enemmän kuin tarpeeseen kun päivittäin noita parketteja joudutaan jynssäämään :D
    s4nnahirvonen( a )gmail.com

    VastaaPoista
  150. no huh! mä antaisin tän vanhemmilleni joululahjaksi. ne molemmat _vihaa_ laittoiden pesua, ja omistaa vaan sellaisen pask...n ikivanhan lankamopin, jolla on ihan tuskaista koittaa pestä lattioita (tiedättekö, se moppi vaan levittää sitä likavettä ympäri lattioita). tän avulla pesisin minäkin mielelläni vanhempieni luona ne lattiat. tottakai tätä pitäisi ensin kokeilla omassa kämpässä (itsehän käytän imurinvartta lattioiden pesuun, kun mopin varsi hajosi.... )

    elisa.pehkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  151. Koirataloudessa tuollaiselle laitteelle kyllä olisi käyttöä! Varsinkin syksynä ja muina aikoina kun tuntuu että sitä kuraa ja hiekkaa saisi olla koko ajan imuroimassa ja pesemässä pois lattioista. Vaikuttaa näppärältä verrattuna isompiin kaltaisiinsa!

    katnicia@gmail.com

    VastaaPoista
  152. Heippa, hyvä arvonta!
    Meillä on myös koira ja valkoiset lattiat, kiva yhdistelmä näillä kura säillä. ;)

    VastaaPoista
  153. Joo, näppärältä vaikuttaa. Taloudessa on kolme kissaa ja siivoushommat on välillä hakusessa. Ehkäpä tuolla tulisi lattioita ahkerammin huristeltua.

    piukku112@jippii.fi

    VastaaPoista
  154. Yleensä mä vastustan kaikkia ylimääräisiä vempeleitä, mutta tämä varmasti toimisi taloudessa, jossa on valkoiset puulattiat, koira, kaksi kissaa, viisi lasta ja pari aikuista vielä lisäksi.

    VastaaPoista
  155. Kuulostaapa hyvälle! Kahden pienen lapsen äitinä kaikki helpotus arki-asioihin olis tervetullutta. Lisäksi lattianpesu ei oo mikään mun lempihommista...
    laurakallioniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  156. Meidän perheessä on arki taistelua pölyä ja kissan karvoja vastaan,koska on allergiaa kumpaakin kohtaan.Imuroin useasti viikossa ja joka viikko pesen lattiat.Lattianpesumopeista en koskaan ole pitänyt,mutta ehkä tämä olisi se miellyttävämpi tapa mopata:)
    heidivondeath@gmail.com

    VastaaPoista
  157. Vaikuttaa todella kätevältä! Olen todella huono lattioiden pesijä, joten tuo helpottaisi arkea kyllä suuresti. Meillä kun sitä likaa löytyy kun koira löytyy kotoa. june1@luukku.com

    VastaaPoista
  158. Ooooo vau! Tuo olisi täydellinen joululahja poikaystävälle, joka sattuu olemaan siivousfriikki (kaikella rakkaudella<3)! Itsekin saattaisi innostua siivoamisesta useammin, kun luuttuaminen kävisi noin kätevästi.

    Ps. Kiitoskiitos mainiosta blogista! Liian harvoin tulee kommentoitua.

    merilainen.sanna@gmail.com

    VastaaPoista
  159. Koirallinen perhe ilostuisi juuri tämmöisestä! Kiitosten kera, mersavol@gmail.com

    VastaaPoista
  160. Kaksi yli 40kg kuolaavaa, karvaista ja kuraista koiraa.
    Kaksi mustaa pitkäkarvaista rasvatassuista kissaa.
    Yksi 80kiloinen parrakas raksamies ja wannabe-viikinki yhtä siisteine tapoineen ja likaisine työvaatteineen.

    Yksi opiskelija ja samanaikaisesti kolmea duunia lastensuojelunpuolella painava tyttö.

    Arvaa kuka siivoaa ja kuka sotkee? Help me! 🙈

    Jannina.k.laakso@students.turkuamk.fi

    VastaaPoista
  161. Vaikuttaa todella mainiolta masiinalta! Tuolle olisi varmasti käyttöä meidän perhepiirissä.

    rismira at gmail.com

    VastaaPoista
  162. Tuollainen masiina saattaisi innostaa ukkonikin lattioita pesemään, hänellä kun pitäisi melkein kaikkiin toimintoihin liittyämjotain elektroniikkaa.
    Ihanhelmee1@gmail.com

    VastaaPoista
  163. Täällä taloudessa on kissa, jonka mielestä on hullun kivaa hiilata takamusta ympärikämppää, jos pyllykarvoihin on takertunut ruskea pökylä hiekkalaatikolla käydessä (tätä tapahtuu tosi harvoin, mutta ikinä se ei ole kivaa :D). Tämän ja kaiken muun lisäksi. I wanna that machine! :)

    mervi.makkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  164. Tykkään siivoilla, mutta välineet voisivat olla paremmat.. Ja tämä vekotin vaikuttaa näppärältä !
    awwi_03@hotmail.com

    VastaaPoista
  165. Vaikuttaa näppärältä vekottimelta! Tuollainen olisi loistava motivaattori viikkosiivoukseen. reetta.pentikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  166. Siivous ei ole inspiroivin lajini, kunnon välineet motivoisi enemmän ja tietysi hohtavampi lopputulos!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  167. Uskon että tuo laite helpottaisi teräsmummon lattioiden pesua kun saisi jättää raskaan mopin pois. Toisi piristystä arkielämään kun jaksaa vielä itse vähän kauemmin.
    t. Henkka
    heschoul@gmail.com

    VastaaPoista
  168. Meille pesuri olisi onnen omiaan! Meillä kaksi karvakuonoa tekee tehtävänsä ja tuovat pihalta mukanaan milloin mitäkin likaa pesureissuista huolimatta. Lattiat siis kaipaavat puhdistamista tämän tästä.

    Näppäryys siivoamisessa on kova juttu ja uskon, että tuolla laitteella sitä tulisi rutkasti lisää! Sen märän mopin kiikuttaminen ympäri huushollia, koiran roikkuessa siinä kiinni, ei aivan sitä ole...

    Nyt siis peukut pystyyn, että jouluksi kotimme lattiat olisivat puhdastakin puhtaammat! :)

    VastaaPoista
  169. Laattalattiaa on sen verran, että mielelään pesu helpottaisi pesurilla.
    //Sari

    VastaaPoista
  170. Kissan omistajana lattiaan on pinttynyt jos jonkinlaista moskaa (erityisesti keittiön lattia ruokakuppien lähistöltä omaa varmasti hyvin mielenkiintoisen bakteerikannan). Tämä vempele olisi mahtava lahja siivousavuksi näin joulukiireiden muutenkin kärkkyessä nurkan takaa! :)

    VastaaPoista
  171. Haha, ja ehkä se spostiosoitekin olisi ollut ihan tarpeellinen...
    arrrested@hotmail.com

    VastaaPoista
  172. lautalattia jäljitelmän uurteisiin kerääntyy helposti likaa, ja kipeän selän kanssa lattioilla konttaaminen ja hinkkaaminen ei oikein houkuta...
    viola-89 @ luukku.com

    VastaaPoista
  173. Villakoiran turkissa ja tassuissa kantautuu likaa sisälle, kunnon siivousväline motivoisi siivoamaan useammin!
    marvellous @ luukku.com

    VastaaPoista
  174. Kertaakaan en ole vielä saanut meidän isukkia lattoita pesemään, uusi vempain ehkä motivoisi siivouspuuhiin! :D marsut_95(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  175. heh, aloin muistelemaan millon meillä on viimeks pesty laittiat... en pysty edes muistamaan. Mä kans mietin josko tää inspirois poikaystävää kans moppailemaan ;) aliisa.salonen@me.com

    VastaaPoista
  176. tää voisi olla ihan toimiva ratkaisu kahden laiskan lattianpesijän kotiin.. :)

    VastaaPoista
  177. Tuo olisi kätevä, koska nyt kun meille tulee kissa tarvitsee lattioita pestä useammin. Lemmikeistä kun kertyy likaa ihan eri tavalla. Kissa-vastainen poikaystäkin suostui nyt ottamaan kisun, jos siivoan usein ja pystyn minimoimaan hajut. Uskon, että tämä auttaisi! roosa.hei@hotmail.com

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall