Tietoa mainostajalle ›

ARRIVING ISTANBUL


Enpä olisi vielä maanantaina arvannut että vietän tämän viikon ke-pe Istanbulissa, mutta niin tässä nyt silti pääsi käymään. Sain nimittäin alkuviikosta sähköpostin, jossa tiedusteltiin että olisinko kiinnostunut osallistumaan Istanbulin Design weekin pressimatkalle. Joku sisustustoimittaja oli syystä tai toisesta perunut lähtönsä, ja minä pääsin sitten hänen tilalleen. Ei kovin pitkään tarvinnut miettiä lähteäkö vaiko ei! Joten täällä sitä ollaan, keskiviikkona aamupäivästä meidän neljän hengen porukka lensi Istanbuliin.


Meillä on täällä omat hotellihuoneet, auto kuljettajineen, opas, valmiiksi mietitty aikataulu ja tarkoituksena tutustua Istanbulin designmaailmaan. En ole koskaan ennen ollut täällä, joten on ihan huippua päästä näkemään ihan uusi maa. Kaupunki on törkeän iso, täällä asuu 14 miljoonaa ihmistä! Ja sen todella huomaa kun liikkuu autolla, ruuhkaa on melkein kokoajan. Välimatkatkin ovat tietysti pitkiä. Euroopan sekä Aasian mantereen päällä olevan kaupungin historia ulottuu tuhansien vuosien päähän, moskeijoita ja muita historiallisia rakennuksia on siellä täällä.


Eilen saavuttuamme kävimme ensin heittämässä kamat hotellille, ja suuntasimme syömään perinteiseen ravintolaan. Siitä sitten jatkoimme Elle Decoration Awards -pippaloihin. Tänään kävimme ensi töiksemme kiertelemässä kaupunkia oppaan johdolla, hän vei meitä Topkapin palatsiin, Siniseen moskeijaan, vanhaan kaupunkiin, lihapullia syömään ja mitähän kaikkea. Shishaa kävimme toki myös polttelemassa kivassa baarissa meikäläisen toiveesta, ja iltapäiväksi sitten suuntasimme sinne Design weekin messuille. Siitä lisää myöhemmin.


Kerkesimme pikaisesti poikkeamaan muutamassa pikkuputiikissa, ja noita tyynyjä olisi ollut myynnissä noin kympillä. Ei siis kovin paha! Olivat tosian hieman liian värikkäitä minun makuuni hehe. Elättelin hieman toivoa että jonkun kivan maton löytäisin täältä halvalla, mutta eivät ne nyt niin superhalpoja täälläkään ole. Pari ihanaa pyyhettä nappasin silti jo mukaan, ja niistäkin laitan juttua erikseen.


Täällä on tapana juoda mustaa teetä pienistä lasisista kupeista, ja tuommoisen kupposen olen ehtinyt jo muutamaan otteeseen kumoamaan. Vaikka täällä onkin melkein yhtä kylmä kuin Suomessa, niin katujen varsilla pidetään ulkokahviloita ja muita safkapaikkoja auki pitkään syksyllä lämpölamppujen ja kevytrakenteisten seinämien avulla.


Eilen illalla saapuessamme oli tosi lämmin, melkein 15c, joten laitoimme kaikki tänään tosi kevyesti vaatetta päälle. Tietysti tänään sitten oli vain noin viisi astetta ja kauhea tuuli ja sade, plus paljon kävelyä ulkona. Jäädyttiin ihan kalikoiksi, joten lämmittelyhetket teen parissa olivatkin erittäin mukavia. Huomenna todellakin se villakangastakki taas päälle.


Istanbulin kerroksellisuus on ihan huikeaa, täällä on paljon mäkiä ja erikorkuisia taloja. Hulppeita palatseja ja ränsistyneitä kerrostaloja vierekkäin. Kaikki on kovin suurta.


Huomenna olisi suunnitelmissa käydä Grande basaarissa ihmettelemässä, hamamissa pikakylpemässä, modernin taiteen museossa sivistymässä ja seminaareissa Design weekillä. Vapaa-aikaakin meillä on, ja huomiselle vapaa-ajalle päätimmekin tuon basaarialueen kiertelyn sekä haman-käynnin. Aika tuntuu menevän hujauksessa, mutta silti samalla olemme tehneet jo vaikka mitä. Huhhuh.


Täytyy kyllä sanoa että tämä reissu on jotain ihan muuta, kuin mihin olen yleensä tottunut. Opiskelijabudjetin hostellit, kymmenien kilometrien vaeltelukäevlyt ja halvimpien ravintoloiden etsimiset eivät ole olleet nyt teemana, ja  olen jo ihan ehtinyt tottumaan tähän luksukseen että opas johdattaa ja auto odottaa aina nurkan takana. Hullua! Ja mahtavaa! Opas on hauska veikko, jonka kanssa tulee heitettyä läppää ja hän tuntuu ihan luonnolliselta osalta porukkaa.

Kuva: Anne-Mari Ahonen
 
No tässähän minä nyt sitten olen taas. Eikö olekin ihan epätyypillisen Turkkilaisen näköinen maisema taustalla? Täällä puiset talot ovat myöskin perinteisiä. Voisin kuvitella että noita samoja taloja olisi esimerkiksi Hangossa.


Nyt minun pitää kyllä alkaa nukkumaan, mutta oli vihdoin pakko ehtiä kirjoittelemaan blogiin tästä reissusta. Tässä alkupuraisu ja yleiskatsaus Istanbuliin, ensi kerralla sitten varmaankin jotain messuihin liittyvää. Lauantaina on tarkoitus mennä tutkimaan paikallisten nuorten suunnittelijoiden designputiikkeja, todella mielenkiintoista. Palataan siis astialle!

Matkan kustantaa Turkin valtion matkailutoimisto.

Greetings from Istanbul! I came here on wednesday with a little group of finnish journalists. We are here to participate Istanbul Design week and I am very excited. This city has been on my must-see-list and this seems to be a really versatile place. Istanbul is huge, crowded, colourful, mountaneous and definitely interesting. So far I have seen few mosques, restaurants, streets, little shops, cafes and there is much more to come. Today we entered the Design week Fair but I'm going to tell you more of it later. Here is a little overview of Istanbul and I will be updating more specific posts about the local design scene. I must first get a grip of it. :) The trip is sponsored by Turskish national travel office.

23 kommenttia

  1. No jopas oli ihana lukea blogiasi tässä aamukahvin kera...äkkiä tuntui niin pieneltä nämä ympyrät tässä :) niin parasta tuo,että maanantaina ei tiennyt...näin se on parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä mukavana yllätyksenä, onneksi pääsin lähtemään niinkin lyhyellä varotusajalla! Kiva kuulla että oli mieluisaa luettavaa :)

      Poista
  2. WAUDE! Kuulostaan tärkeen siistiltä reissulta!

    VastaaPoista
  3. WAU!
    Vitsi miten siisti juttu, noii tyynyt ja toi kahvila näyttää niin ihanalta, vaikka muuten onkin vähän harmaata, höh... Harmi että suomessa ei ole mitään tuollaisia kahviloita, mä notkuisin niissä aina! Oijoi, bazaari, muista tee! :p
    Lisää postauksia innolla odotellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paisto siellä sitten onneksi aurinkokin muina päivinä! Joten sai nähdä Istanbulin värikkäämpänäkin :) Tollaset shisha-kahvilat olis kyllä ihan loistavia, olihan täällä se joku jossa ne oli sikakalliita.. Mutta voit tulla meille polttelee makutupakkaa ja teetä sekä kahviakin löytyy! Mulla on sulle hei se omenatee.

      Poista
  4. Hah, kiva pikku yllätys!! Muaki houkuttelis Istanbul kovin, kun siitä on kuullut vaan hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin se on kiinnostanut, joten olipa loistavaa päästä tutustumaan kyseiseen kaupunkiin! Aika pintaraapaisuks jäi, kun oli niin vähän aikaa, mutta tehtiin niin paljon kuin vain mahdollista :) Joten kerrottavaa kyllä löytyy.

      Poista
  5. Oi, Istanbul on ehdottomasti toivematkakohteideni listalla. Olen joskus käynyt Turkissa ihan perus turistikohteessa - ja siitäkin pidin, vaikka kaupankäyntikulttuuri on niissä suomalaiseen makuun tosi tunkeilevaa.

    Euroopan vaikutteet ja silti islamilainen kulttuuri - minusta todella kiehtova yhdistelmä tuttua ja tuhatta ja yhtä yötä. Viihdyin mainiosti myös Marokossa.

    Enemmänkin saisi pressimatkoja osua opiskelijaelämänvaiheessa oleville. Nautihan täysillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella olikin mielenkiintoinen ja vaihteleva kaupunki. Itseasiassa en kokenut ollenkaan tunkeilevaksi sitä kaupittelutyyliä, sai olla ihan rauhassa kun sanoi ettei ole ostamassa mattoa. Ehkä johtui siitä ettei ole mikään turistikausi, mutta muutenkin Grand bazaarissa oli jopa tosi väljää!

      Marokko on myös minun mielessäni kiinnostava matkakohde, jonne pitää joku päivä vielä päästä. Just se mystiikan ja arkipäivän yhdistelmä olikin kiehtova!

      Ja mitä tulee tuohon opiskelijabudjettiin, niin en voisi olla iloisempi tästä matkasta. :)

      Poista
  6. I love bloggers like you, you've taken me places I've never been to and I can't help but think when will I see it right before my senses! Istanbul is beautiful :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh thank you! It's so nice to hear that you are interested of these kind of posts :) More is coming from Istanbul! I do recommend a visit there, too. Very fascinating city, and so big!

      Poista
  7. Mukavaa, että SUT lähetettiin matkalle! Jaat niin paljon iloa kuvilla ja tarinoillasi meille muille :) /Bianca**

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla :--)) Täältä tosiaankin pesee monta Istanbul-juttua vielä! Joten toivottavasti niistä on iloa muillekin kuin vain mulle :)

      Poista
  8. Upeita kuvia! Oon kuullu paljon kehuja Istanbulista, joten toivottavasti itsekin joskus pääsen sinne matkaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kannattaa kyllä ehdottomasti mennä, oli se ihan näkemisen arvoinen paikka :) Historian havinaa ja sitä rataa.

      Poista
  9. Amazing pics Peeta!!
    You look gorgeous!
    Have an amazing time there!
    xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Mariela! :) It was really amazing, you'll see more soon =)

      Poista
  10. Ihan mahtava juttu! Pääsit noin vain yhtäkkiä reissuun - niiiin siistiä! Odotan innolla matkakertomuksen jatkoja :D Hyvää ja tietysti myös leppoisaa reissun jatkoa sulle Peeta <3 - maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tätä en osannut odottaa, mutta pakkohan se oli lähteä :D Lisää jatkoa seuraa! Paljon sain kerättyä materiaalia, ja vaikka mitä siistiä tuli nähtyä.

      Poista
  11. Kiinnostavaa! Oonkin halunnut käydä Istanbulissa. Ootan innolla muitakin postauksia.

    Autokyydeistä ja oppaista puheen ollen: Journalistissa oli vastikään tosi mielenkiintoinen juttu pressimatkoista ja nimenomaan Istanbulista. http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2013/10/artikkelit/terveisia-paratiisista/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin mielenkiintoinen artikkeli, kiitos linkistä! Tunnistan kyllä ehdottomasti tuosta montakin tuttua elementtiä tältä meidänkin reissulta. Matkanjärjestäjä on sama ja juurikin tuossa Kiva-ravintolassa tuli käytyä. Itselleni tämä oli ensimmäinen pressimatka, joten lähdin ihan ummikkona eikä journalistisia opintojakaan ole takana. Voi siis olla että olin helpommin johdateltavissa, mutta lupaan että kirjoitan vain ja ainoastaan omasta mielestäni mielenkiintoisia havaintoja tänne blogiin, mitään tiettyä minulta ei ole vaadittu postausten lukumäärän lisäksi. Minä saan itse päättää mitä kirjoitan :) Se onkin ehdottoman tärkeää, muuten ei kiinnostaisi kirjoittaa mitään.

      Nopeasti kuitenkin huomasimme matkalla että emme halunneet mennä vain sen räätälöidyn ohjelman mukaan, vaan itseasiassa muokkasimme sitä sitten aika rajustikin omien mielenkiinnon kohteidemme mukaan. Onnistuimme siis ujuttamaan mukaan matkalle montakin sellaista kohdetta, joita meille ei oltu suunniteltu ja täytyy sanoa että niistä sai sitä kiinnostavinta materiaalia irti. Opas oli tosi joustava ja vei meitä sinne minne me itse haluttiin. Eli tämä reissu taisi olla erikoisen vapaamuotoinen, josta me tietysti oltiin tosi tyytyväisiä.

      Onneksi matkan teemana oli kuitenkin tuo design, joten päästiin kyllä just sitä aihetta sivuamaan mikä meitä kiinnostikin. Saatiin tiedustelua Design weekin järjestäjiltä vinkkejä nuorten suunnittelijoiden putiikeista, ja niiden osoitteiden perusteella sitten kiiruhdettiin vapaa-aikana. Mutta meidän opas ei tiennyt designista mitään, ja hän olisi näyttänyt meille vain moskeijoita, palatseja ja perinteisiä ravintoloita. Omatoimituus siis kannatti :--) Älytön ajatus kyllä että samoihin mestoihin vietäisiin aina toimittajia, eihän siinä ole mitään järkeä.

      Poista
    2. Olipas hyvä, että tajusin vihdoin tulla lukemaan vastauksesi! Tosi mielenkiintoista kuulla, miten reissu teillä meni. Ei kuulosta huonolta diililtä ollenkaan. Kiva, että saitte itse muokata ohjelmaa.

      En epäillytkään, ettet säilyttäisi päätösvaltaa omassa blogissasi, mutta ajattelin, että vertailukohdaksi tuo juttu voisi olla kiinnostava. :)

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall