Pressimatkan tarjosi Tjäreborg
Se
fiilis, kun saapuu boheemiin hotelliin joka on kuin suoraan
Pinterest-kuvista. Se oli aika kihelmöivä fiilis, kun jokainen
yksityiskohta oman huoneen saippuapulloja ja loungen taustamusiikkia
myöten oli mietitty loppuun asti, ja nimenomaan omaa makua
miellyttävästi. Pääsin käymään pressimatkalla uudessa CasaCook Kos -hotellissa Kosilla ystäväni Artun kanssa,
ja täytyy sanoa että se on kyllä yksi parhaimpia hotelleja missä
olen tähän mennessä majoittunut. Saavuimme perille juuri
auringonlaskun aikaan ja sisääntulo-loungen riippumattojen hapsut
keinuivat lempeässä tuulessa kultaisen auringon lämmittäessä
maisemaa. Meidät kuljetettiin huoneisiin golf-kärryn tyylisellä
menopelillä ja kohdeltiin kuin kuninkaallisia. Ehdoton paikka, jos
kaipaa rentoutumista ja kauniita maisemia. Auringonottoa ja omaa
rauhaa.
Olimme
perillä neljä kokonaista päivää, ja paikalla oli meidän lisäksi
muista pohjoismaista bloggaajia ja lehdistön edustajia. Oli aivan
huikeaa päästä tutustumaan mm. Residence-lehden
päätoimittajaan (mielettömän hauska ja suorapuheinen persoona!)
sekä herttaiseen Stylizimo-blogin
Ninaan. Odotin reissulta rentoutumista, sillä pidin kesällä vain
pari viikkoa lomaa ja hektisen syksyn keskelle todellakin kaipasi
viimeisiä auringon säteitä sekä kunnon koomailua.
Sain hotellista
oman huoneen terassilla, josta oli näkymät vuoristoon. En ole
mikään aamuihminen, mutta heräsin kaksi kertaa seitsemältä
todistamaan upeaa auringonnousua, joka nousi juuri sieltä
vuoristojen takaa. Hotellin ympärillä on vain tyhjää, karua
kreikkalaista luontoa. Se maisema oli ihan mieletön, ja antoi
sellaisen fiiliksen että täällä todella ollaan keskellä
ei-mitään. Pidin siitä fiiliksestä erittäin paljon, olisi aivan
eri juttu jos ympärillä olisi muita hotelleja. Sille on siis hyvä syy, miksi hotelli sijaitsee Kosin kaupungista matkan päässä, pienessä Marmarissa. Vain heinäsirkkojen
siritys ja hiljaisuus, sekä tuulessa huojuvat heinät. Keitin
espresson omassa huoneessani, ja nautin sen terassilla miettien että
tämä olisi täydellisempää vain jos poikaystäväni olisi mukana.
Täällä todella saa eksklusiivisesti rentoutua, eikä minun olisi
ollenkaan tehnyt mieli edes poistua koko hotellilta.
Hotelli on kuin
pieni kylä, boheemi ja minimalistinen samaan aikaan. Se koostuu
pienistä valkoisista taloista, karun kauniista puutarhoista, aitojen
taakse jäävistä omista uima-altaista ja yleisistä tiloista.
Hotellin alueella on yhteinen uima-allas, ravintola, baari, spa,
sisustusliike josta saa ostettua kaikkea millä hotelli on
sisustettu, sekä oma ranta noin sadan metrin kävelyn päässä.
Vaikka hotelli oli täyteen buukattu, tuntui se silti maagisen
rauhalliselta. Siellä on ilmeisen sopivasti tilaa ihmisille
jakaantua eri puolille. Sanoisin, että se on osa hyvää
suunnittelua!
Syyskuun lopussa
season oli jo lopussa, mutta pääsin nauttimaan juuri sopivasta
lämmöstä. 26c oli omaan makuuni juuri sopiva päivälämpötila,
ja merituuli vilvoitti ihanasti vaikka aurinko porotti kirkkaan
siniseltä taivaalta.
Ranta oli tietysti
yksi kohokohta, ja voin kertoa noihin pehmeisiin rantasäkkituoleihin
meinaa nukahtaa petollisen helposti..! Drinkin nauttiminen aurinkoa
ottaessa on kyllä semmoinen nautinnon hetki, että pakko se oli pari
kertaa kokea.
Aamiaisbuffet on
myös ihan mieletön, en keksi mitään mitä sieltä ei löytyisi.
Vanilla bourbonilla maustettu siirappi ja tuoreet kookoshiutaleet
juuri paistettujen pannukakkujen päällä ei ehkä ole se
rantakuntoa ylläpitävin aamiaisvaihtoehto, mutta pakkohan se
oli niitä syödä silti! Tuorepuristettu appelsiinimehu ja
minicroissantit tulevat hyvinä kakkosina suosikkilistallani.
Soijajogurttiakin toimitettiin minulle tiedustellessa.
Tuleepas kauhea
ikävä tuonne, nyt kun katselee näitä kuvia ja muistelee
kokemusta! Visuaalisena ihmisenä on todellakin tärkeää, että
millaisen majoituksen valitsen lomalla. Etsin aina semmoisen omaa
tyyliä vastaavan paikan, on se sitten airbnb-kämppä tai hotelli.
Saan ihan sairaasti kiksejä jo siitä majoituspaikasta, eikä
mielestäni todellakaan ole ihan sama millaisessa paikassa aikansa
viettää. Olen hyvin tarkka ja huomaan heti jos joku asia on vähän
sinne päin, joten nautin erittäin paljon täällä paikassa siitä
että koko konsepti oli mietitty ja toteutettu jokaista
yksityiskohtaa myöten täydellisesti loppuun saakka. Kaikki
istutetut heinät, rannalle illan tullen sytytettävät lyhdyt ja
pellavaiset kylpytakit huoneessa.
Uima-allas, ranta ja syöminen olisivat hyvin riittäneet aktiviteeteiksi, mutta teimme myös hieman muuta! Kävimme yhtenä iltana Kosin kaupungissa illallisella ja sitä ennen hieman kiertelemässä kaupunkia. Se sijaitsee 16km päässä hotellilta. Hotellin lähellä sijaitsee hevostila, jossa pääsimme ratsastamaan hevosilla. Ja sitten eräänä päivänä kävimme myös veneretkellä lähisaarilla. Kaikenlaista aktiviteettia on siis tarjolla.
Lisätietoina
kerrottakoon vielä että Tjäreborg lennättää sinne Suomesta
viikoksi, ja hinta on tasoon nähden yllättävän edullinen mielestäni. Ensi kesän matkoja pääsee
tarkastelemaan täältä,
ja paikka on jo osittain loppuunmyyty ihan hetkessä. Minulla oli
kahden hengen huone terassilla. Jos haluaa panostaa hieman enemmän niin oma uima-allas
olisi varmasti aika jees vaihtoehto myöskin! En voi olla
hehkuttamatta näin hienoa ja toimivaa kokonaisuutta, joten sana "pakettimatka" sai täällä aivan uuden merkityksen. Melkein tekisi mieli jo varata uusi reissu poikaystävän kanssa tuonne kahdestaan, mutta toisaalta on myös ihana mennä uusiin ennestään tuntemattomiin paikkoihin. Täytyy siis hieman miettiä mitä tehdään ensi kesänä!
"Syyskuun lopussa season oli jo.." Season? Eli siis sesonki tai kausi.
VastaaPoistaKiitos paljon huomiostasi :) Erittäin hyvä pointti!
PoistaNää kuvat saa kyllä kieltämättä itsekin harkitsemaan pakettimatkaa (nimenomaan tuonne), vaikka yleensä vannon rähjäisten reppureissujen nimeen :D Jonkun kunnon stressimyrskyn kourissa saattais matka hyvin mennä varaukseen!
VastaaPoista-Norppu
No jep! Mulla mennyt iän myötä yhä enemmän ja enemmän mukavuudenhaluiseksi, en todellakaan jaksaisi enää lähteä reilaamaan tai reppureissaamaan :D Ne on onneksi koettu jo. Ja kun muuten töiden kanssa on kiirettä ja stressiä niin onhan se nyt kiva lomalla sitten oikeasti rentoutua edes hetken.
Poista