Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

WOODEN BENCHES OF EGYPT


Egyptissä kiinnitin huomioni puisiin penkkeihin, joita näkyi kaikkialla. Ulkona ja sisätiloissa. Ne olivat erivärisiä, toisiin oli kaiverrettu koristeellisia kuvioita ja toiset olivat aivan simppeleitä. Niitä oli jokien varsilla, ihmiset nukkuivat niiden päällä, joivat iltapäiväkahveja sohvaryhmissä ja vieressä saattoi hengailla sonni.


Penkeille tyypillistä tuntui olevan niiden arkipäiväisyys, ne olivat selvästi käyttöesineitä. Niitä oli heivattu roskakasoihin eikä kukaan varmasti varastellut toisten penkkejä vaikka ne taivasalla olivatkin. 


Minun mielestäni ne olivat hienoja. Hieman vänkyröitä joo, mutta silti aina kovin tukevia.


Kyselin penkeistä, ja sain kuulla että jokaisella heimolla on oma tapansa koristella penkki. Harmi etten keksinyt heti matkan alussa ideaa penkkien kuvaamisesta, joten näissä kuvissa ei ihan tule ilmi ne kaikki erilaiset variaatiot joita näin.


Jäin miettimään että miksei kukaan ole keksinyt bisnestä egyptiläisten puupenkkien myymisestä. Marokosta tuodaan vaikka miten paljon ihanaa tavaraa ja siellä alkaa olemaan vanhat berberimatot kohta vähissäkin suuren suosion takia. Täällä penkkejä tuntui riittävän vaikka muille jakaa. Nehän sopisivat hyvin vaikka käytäville, julkitiloihin, makuuhuoneeseen, kylppäriin, ruokapöydän istuimiksi tai melkein mihin vain.


Mitäs te tuumaatte näistä hauskoista puupenkeistä? Näettekö niissä samaa potentiaalia kuin minä?

Matkan tarjosi Egyptin turistiministeriö

In Egypt I started spotting these quite rough wooden benches everywhere. Local people use them a lot in outdoors and the benches are clearly the most normal thing in people's life. They come in different colours and every tribe has their own way to carve a bench. I really liked them a lot a started thinking that maybe someone could buy these benches from local people and sell them abroad. It could be a business, since we know how big market moroccoan items have. And it seemed that the have these benches plenty!

14 kommenttia

  1. Näen! Tuollainen sopisi mökille saunan kuistille. Pitäisiköhän ensi kesänä ottaa projektiksi nikkaroida moinen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan totta, mökillä vois olla ihan omiaan! Siitäpä kuule nikkaroimaan oma versio :D

      Poista
  2. Selvää potentiaalia! Tuohonhan voi heittää vielä patjan päälle niin saa vierasvuoteen vielä kaupan päälle, kätevää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niin siellä egyptissäkin taidettiin tehdä... Patjan sijasta vaan matto käytössä :)

      Poista
  3. Moi! Hienoja kuvia! Ei nyt liity tähän postaukseen, mutta oletko tehnyt heinäkuun jälkeen postauksia Berliinistä? Muistaakseni My Berlin -jutussa lupailit tarkempia juttuja suosikeistasi, mutta en nyt jälkikäteen löytänyt? Oma reissu Berliinin reissu lähenee, joten siksi kyselen. Kiitos inspiroivasta blogistasi!

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka vaan ja kiitosta :) joo itseasiassa pari postausta vois vielä tehdä sieltäkin. Muutaman tein kyllä sen My Berlinin jälkeen.

      eli täällä oli joitakin linkkejä ja paikkoja mainittuina:
      http://rawdesignblog.blogspot.fi/2014/07/my-berlin.html

      Lempihotelli, suosittelen myös kahvilana ja ehkä myös iltapaikkana ja ravintolana:
      http://rawdesignblog.blogspot.fi/2014/07/michelberger-hotel.html

      Yks makee vaatekauppa, samassa myös kahvila:
      http://rawdesignblog.blogspot.fi/2014/08/voostore.html

      Tässäkin postauksessa tuli mainittua yks kiva putiikki, josta ostin tuon koruastian:
      http://rawdesignblog.blogspot.fi/2014/07/whats-this.html

      Ja oikeastaanhan minä löysin kaikki makeimmat paikan tämän nettisivun avulla, joten sieltä ihmeessä tsekkaamaan parhaat vinkit. Me ainakin oltiin tosi tyytyväisiä:
      http://rawdesignblog.blogspot.fi/2014/07/guide-fo-design-travellers.html

      Berliini on kyllä tosi kiva paikka, hauskaa reissua! Kysy ihmeessä jos tulee jotain tarkempia kysymyksiä mieleen tjsp niin voin toki auttaa parhaani mukaan.

      Poista
  4. Kelpais - ja sopisi huvilalle kuin nenä päähän! Rosoisen kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille kyllä sopis aivan ihanasti tommonen simppeli puusohva. :) Nyt kun mietin niin tulee ihan mieleen että tommonen vois olla jossain TineK homen kuvissa mukana.

      Poista
  5. Kovin miellyttäviä omaan silmään! Näen saman potentiaalin, nyt kun näistä kerroit. Peeta sinussa on lahjakkuutta :-) t. lukija jo vuosien takaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä sultakin silmää selvästi löytyy kun näet näidenkin kauneuden ;) jee kiva kuulla lukijasta jo vuosien takaa! sinnikäs tyyppi siellä kun jaksat roikkua mukana hehe

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Vähän tollasia poloisen näköisiä, jonkun pitäis pelastaa pari

      Poista
  7. Ihania, näen noi tosi monessa paikassa saman tien. Erityisesti semi-ulkotiloissa, kuten lasikuisteilla, saunan terassilla, kesämajassa jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä sopis mainiosti noihin mainitsemiisi paikkoihin :) Olis pitänyt raahata yks penkki mukanaan..

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall