Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PEEK IN THE HALLWAY


Eteinen ei ole paljoa muuttunut sitten viime näkemän. Koitan pitää tuota naulakkoa ja kenkätelinettä siistinä, ja tähän mennessä se on osoittautunut varsin toimivaksi järjestelyksi. Kahden ihmisen (ja yhden koiran) taloudessa pieni kenkäteline ja avonaulakko riittävät vallan hyvin, mutta vain jos eteisessä on lisäksi isompi suljettava kaappi! Siellähän on sitten kaikki pursuilevat takkiröykkiöt, huiviarsenaalit ja lisää kenkiä. Itse tehty kenkätelinekin on pysynyt ehjänä käytössä, pisteet kotiin!


Kyselin hetki sitten että mistä kotimme nurkasta olisi kiva nähdä lisää kuvia, ja eteinen oli yksi toive. Siksi siis tämä kurkistus :) Eipä tässä sitten muuta kuin mukavaa viikonloppua! Huomenna on Indiedays Blog awardsit, ja ehkä hieman jännittää. Toivottavasti ette ole äänestäneet minua liikaa, koska kaikista pahinta on se lavalle nouseminen ja kuviin joutuminen haha. No ei, katsotaan mitä tuleman pitää. Ennen iltaa olen kuitenkin menossa blogikollegalle kyläilemään, sillä meillä on suunnitelmissa hauska kotien ristiinkuvaaminen. Hän tulee sitten visiitille meille parin viikon päästä, ja ideana on se että otamme toistemme kodeista sellaisia kuvia, mitä itse ei ole tullut otettua. Uusia kuvakulmia siis luvassa!

10 kommenttia

  1. Jee, mehän siis näemme huomenna! Ja ihan oikeasti kyllä toivon että pääset, et siis joudu, sinne lavalle, olisit sen ansainnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimme! Hahaa nyt meni voitto muille, mutta aivan ansaitusti :) Kivat kekkulat silti.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi vitsi, nyt taidettiin mennä ristiin.. Oli siellä sen verran paljon porukkaa. Ens kerralla sitten pitää moikkailla :)

      Poista
  3. Huomenna juhlitaan, toivottavasti tapaamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei taidettu tavata, mutta toivottavasti oli kivat kekkerit sullakin! :)

      Poista
  4. Joo kuullostaa hyvältä idealta toi ristiinkuvaus!! Voisit tehdä siitä vaikka postaussarjan ja käydä muidenkin bloggaajien koteja kuvaamassa! Sellaistenkin jotka ei varsinaisesti sisustusblogia pidä, sais vähän erilaisia koteja kans näytille? Joo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän, mutta nyt jo loppuu valo kesken ja jengi ei ihan helposti aina lämpee kuvaustiedusteluille :) Mutta suunnitelmissa kyllä on käydä aina silloin tällöin kuvailemassa kavereiden koteja, kivoja koteja löytyy tosiaan muiltakin kuin sisustusbloggaajilta. Ootappa vaan..

      Poista
  5. Odottelen jo uutta kotipostausta, sun kuvaustyyli on niin hyvä ja toisten koteja on kiva nähdä :)

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall