Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

I FOUND IT


Jee, uusi koti löytyi vihdoin! Aika hilkulle se menikin, ensi viikon viikonloppuna päättyy vuokrasopimus nykyisessä kämpässä ja stressi alkoi todellakin olemaan sen mukainen. Kärkyin asuntoja netissä jokaisella mahdollisella sivustolla, kävin näytöissä ja ennakkonäytöissä, ja pistin hakemuksia menemään. Pelkäsin jo että joudun muuttamaan hetkeksi porukoiden nurkkiin, tai että joutuisin muuttamaan johonkin ihan kauheaan loukkoon. Suurin osa tarjolla olevista asunnoista on aivan ylihinnoiteltuja, eikä niiden ulkonäöstä välitetä pätkän vertaa koska asuntotilanne on semmoinen että kyllä sen joku aina kuitenkin ottaa. Laminaattilattioita, aivan jäätäviä keittiötä, väripläjäyksiä ja muita ihanuuksia tuli selattua kuukauden verran ja aina sähköpostin kilahtaessa toivoin siellä olevan sen täydellisen kämpän. Pari ihanuutta meni sivu suun, mutta luotin silti että kyllä se sieltä vielä tulee. Ja tori.fi tarjosi lopulta pelastuksen.

Kuvat Fantastic Frank
Löysin siis tulevan kotini vanhasta talosta, en olisi halunnutkaan muuttaa 40-lukua myöhemmin rakennettuun. Siellä on samanlaiset lautalattiat kuin tässä nykyisessäkin, johon olen ihan tyytyväinen. En joutunut tyytymään siihen pelkäämääni laminaattiin, mutta en myöskään saanut ihania valkoisia lattioita. Huonekorkeutta piisaa sen verran että katon rajaan on rakennettu parvi keittokomeron päälle, joka taas säästää toivotusti tilaa sohvalle ja pienelle ruokapöydälle. Asunto vaikutti kivan valoisalta ja kaunis vanha ikkuna erkkereineen avautuu semmoiseen kohtaan missä ei ole muita taloja heti vastapäätä. Saan sinne mahtumaan kaiken minkä halusinkin, otan mukaani vain tärkeimmät ja rakkaimmat tavarani. Keittiö ja kylppäri on molemmat ihan ookoon näköisiä, ei mitään hienosti rempattuja, mutta näillä mennään. Budjetissakin sain pysyttyä. Hyvä fiilis siis, vuokrasopimus on jo allekirjoitettu ja huomenna käyn pankissa aukaisemassa vuokravakuustilin. Muutto tapahtuu kuun vaihteessa, joten tässä ehtii hyvin vielä myymään ylimääräisiä kamoja ja pakkailemaan rauhassa. Uutta kohti! :) Sit mä voin kuunnella tätä Iisan biisiä.

PS. Ajattelin nyt laittaa tuonne blogini facebook-sivulle kirppistä pystyyn, olkaahan siis kuulolla siellä jos vanhat kämäset lipastot kiinnostaa. 

16 kommenttia

  1. Onnea uuteen kotiin! Kiinnostavaa päästä näkemään millaiseen päädyit, sanoin kuvailtuna kuulosti ainakin mukavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Juu pitää ottaa sieltä heti kuvia sitten :) Se on ihan kiva pikkukoti, kyllä siitä hyvä tulee. Vähän sumplimista kamojen ja järjestelyn kanssa toki..

      Poista
  2. Helsingistä hyvän ja edullisen vuokra-asunnon löytäminen on kyllä tuuripeliä, joten onnea uuteen kotiin jo näin etukäteen! Kuvien yksityiskohdat ainakin lupaavat vanhan talon persoonallista tunnelmaa, kiva päästä näkemään millaisen asunnosta laitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo ei kyllä ole ihan helpoimmasta päästä tämä yksiön metsästys! Mutta onneksi nyt löytyi joku. :) Nämä kuvat eivät siis ole sieltä talosta, vaan netistä Fantastic Frankin sivuilta.. Mutta samaa henkeä kyllä löytyy.

      Poista
  3. Minne päin muutat, jos saa kysyä? :3 ja onnea uuden kodin kanssa, ihana että löysit mieleisen! Kyllä ne asiat järjestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppilaan. :) Ja kiitos, kyllä näköjään järjestyy!

      Poista
  4. Mahtavaa, että löytyi. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  5. Voihan, omakin kotikuume alkaa kasvaa.. Onnea tulevaan kotiin! En malta odottaa, millaisen projektin sen kanssa pistät pystyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Heh musta tuntuu että siitä tulee ihan saman näköinen kun tästä, samat kamat ja tosi saman tyyppinen se kämppäkin, niinkuin tyylillisesti. Mutta eiköhän siitä jotain juttua saa aikaiseksi :)

      Poista
  6. Ihanaa, että uusi koti löytyi ajoissa! Onnea uuteen kotiin! Kuvia odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi löytyi, nyt sitten muuttohässäkkä vielä edessä uuh. Kuvia tulee sitten pian kun pääsen sinne :)

      Poista
  7. Kiva kuulla että uusi koti löytyi! Onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  8. Hienoa, että löysit kodin! Onnea uuteen kotiin ja uusia juttuja odotellaan täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta :) Kiva kuulla että jaksatte pysytellä mukana uudessa menossa!

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall