Tietoa mainostajalle ›

IKEA PS 2014


Yhteistyössä Ikean ja Suomen Blogimedian kanssa


Ikea on julkaissut upouuden PS 2014-malliston, joka on suunniteltu nuorten ja pienissä asunnoissa asuvien tarpeisiin. Monikäyttöiset ja helposti liikuteltavat kalusteet ovat hauskoja ja ronskeja. Tykkään malliston teollisesta fiiliksestä, ja tuntuu että tämä on kahdeksasta PS-mallistosta eniten omaan makuuni uppoava. Kuvatkin on stailattu upeassa lokaatiossa, joten olin tosi iloinen että Ikea halusi tehdä minun blogini kanssa yhteistyötä tämän malliston suhteen.

Olen itse muuttanut noin kuusi kertaa muutaman viime vuoden aikana, ja monet asunnot ovat olleet todella pieniä. Välillä on ollut vaikea saada tavaroita mahtumaan, joten monikäyttöiset kalusteet ovat ehdottomasti olleet tärkeitä. Sohvapöytä, joka toimi samalla jakkarana ja lamppuna on jäänyt erityisesti mieleen. Samantyyppinen ratkaisu löytyy tästäkin mallistosta, jonka teemana on ON THE MOVE (katso kaupungilla kuvattu symppis video). Mallistoa valittiin suunnittelemaan 14 suunnittelijaa ympäri maailmaa, ja yhteistä workshoppia Ikean suunnittelijoiden kanssa pidettiin Kööpenhaminassa. Siellä sitten paikalliset muotoilun opiskelijat pääsivät kommentoimaan ja prototyyppejä, ja jos suunnitellut tuotteet eivät tuntuneet nuorille kaupunkilaisille tarpeellisilta, ne karsittiin pois mallistosta. Jäljelle jäi viitisenkymmentä tuotetta, jotka on nyt tuotannossa.

Ikea sanoo että tämä on heidän rohkein mallistonsa tähän asti, ja täytyy sanoa että suunta on ehdottomasti oikea. Itse kaipaan innovatiivista otetta kalusteilta, sen lisäksi että niiden tulee olla hinnaltaan sopivia ja kestäviä. Näitä tuotteita tulee sekä värikkäinä että meikäläisen makuun sopivina musta-valko-puun sävyisinä ;)

Mallisto tulee kauppoihin 1.4. Mitäs tuumaatte?

Vaatekaappi liikuteltavilla väripikseleillä


Yhdisteltäviä hyllymoduuleita

Jakkara ledivalolla ja pussilakanat

Apupöytä valaisimella, matto ja tyynynpäälliset

Säilytyspöytä

Pystynaulakkoa tulee vihreän lisäksi vaalean puun värisenä

Ikea has launched a new PS 2014 collection, which is designed for young urban people. The theme is on the move and it refers easily movable furnitures with several using methods. Pretty cool I think!

32 kommenttia

  1. Kivoilta näyttävät muotoilunsa ja fiiliksensäkin mukaan, erityisesti ihastuin tohon eteispenkkilaatikkosysteemiin! Harmi ettei tällä hetkellä tarvitse hommata uusia kalusteita mihinkään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kyllä hauskan näköisiä lootia! Voin vinkata että mallistoon kuuluu monenlaista pienempääkin tavaraa kuten kello ym ;)

      Poista
  2. Tuo vaatehäkki on tosi hieno! Monet noista kyllä poikkeavat siitä tavallisesta Ikea-tyylistä, näkee monissa kodeissa. Toivottavasti ovat myös kestäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan supermakee mun mielestä! Luulisi että metallista tehty kestääkin. Ei tuosta kaapista tosiaankaan heti arvaisi että se on Ikeasta jos jollain kaverilla näkisi :)

      Poista
  3. en näe mitään rohkeaa noissa kuvissa!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on nää mun mielestä kyllä aika erilaisia kuin mitä Ikealla aiemmin on nähty. Mitä nyt kukakin pitää rohkeana :)

      Poista
  4. Vaatehäkkihäkkyrä on tosi kiva! :)

    -Satu

    VastaaPoista
  5. Ps-mallistot ovat aina tosi mielenkiintoisia! Ne ei yleensä jätä kylmäksi. Näistä hyllymoduulit ja pystynaulakko ovat makuuni. Vaatehäkkikin on visuaalisesti miellyttävä, mutta siinä on joku outo fiilis, josta tulee epämukava olo. :D Mikähän se on... Mietin myös mitä hyötyä on vaatehäkistä. Se ei ainakaan suojaa vaatteita pölyltä ja lialta, kuten vaatekaappien tarkoitus on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aina tosi odotettuja tapauksia, ja kovasti kohistuja usein. Mä tykkään tosta vaatehäkistä, mutta koska siitä näkyy läpi niin laittaisin itse sinne vain valittuja vaatekappaleita tai muita tavaroita sisään. Eli en tuppaisi täyteen, jolloin siivoaminenkin olisi hankalaa.. Mutta tulee mieleen että onhan meilläkin kotona nyt Ikean Stolmen-vaaterekissä vaatteet "pölyttymässä" ja meille se on ihan ok ratkaisu kun vaan muistaa pölytellä ja tuuletella vaatteita tasaisin väliajoin :)

      Poista
  6. No hups, nyt on kyllä taas liikaa kivaa! Nuo molemmat yöpöytä-jutut kiinnostaa kyllä kovasti hmm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ootas kun näät kaikki loput, tässä oli vasta pintaraapaisu..! Siellä on montakin pöytää tulossa, ja tota pyöreetäkin valkoisena.

      Poista
  7. oi että tuon ensimmäisen kuvan puutarhakalustesetti istuisi meidän parvekkeelle loistavasti. saisi syötyä vähän aamupalaa ja silti mahtuisi parit kasvitkin toiseen päähän. millon näiden hintoja ja muita tietoja pääsee katselemaan ikean sivuilta? tai milloin ylipäätänsä tulevat kauppoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tulevat 1.4. kauppoihin, jolloin myös nettikauppaan. Pistän sitten linkkiä ja ilmoitusta asiasta. Mulla on tässä kyllä näitä hintoja ja muita tietoja eli voin kertoa sulle tosta pöydästä: pöytä 170x55cm 99e, penkki 130x30cm 65e. :)

      Toi pöytä on semmonen että se käy myös sisään.

      Poista
  8. Oi en malta odottaa, harmi vaan kun Oulussa ei ole ikeaa (ainakaan vielä), pitänee lähteä keväämmällä reissuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siellä suunnalla ei ole Ikeaa, no mutta ainakin löytyy nettikauppa!

      Poista
    2. Sieltä on vaan törkeän kallista tilata :/

      Poista
    3. Samaa mieltä tiia ja miksi länsisuomessa pohojan maalla ei ole ikeaa :/ kyllähän haaparannassa käyt päiväseltään mutta työssä käyvä ja autoton ihminen vaatii omat järjestelyt aina isommille reissuille

      Poista
  9. Mahtavaa! Meillä valmistuu varmaan remontti juuri sopivasti silloin kun nuo tulee kauppoihin ;) Näistä etenkin nuo hyllymoduulit iskivät täysillä. Sopii muuten hyvin sun blogin tyyliin tämä Ikean esittely ja nimenomaan nämä tuotteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän sattuu sit sopivasti, jos löytyisi tästä mallitosta teille jotain uutta ja tarpeellista :) Hei kiva kuulla että sun mielestä sopii hyvin, munkin mielestä sopii ku nakutettu! Siksipä lähdinkin mukaan :) Tossa mallistossa on monta kivaa juttua, jotka kelpais meillekin kotiin.

      Poista
  10. pystynaulakko ja säilytyspöytä,aaaaaaah!!! siis aivan pakko saada!!! kiitos vinkistä ihana peeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä mitään, kiva jos oli iloa heheh :D

      Poista
  11. Oi toi pyöree säilytyspöytä näyttää kivalta! Tiiätkö mitä matskua se on? Pitää mennä katsastamaa nää paikan päälle kun tulee kauppoihin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ootas kun mä tsekkaan tuolta sähköpostin syövereistä sen tiedon sulle.. Muovia ja maalattua terästä. Hinta 59e. Löytyy värikkään lisäksi valkoisena :)

      Poista
  12. Toi häkki on jotenkin tosi hauska. Sisältö on vangittu. Klipsijuttuja en ihan tajua. Mitään noista en tosin pysty kuvittelemaan tai sijoittamaan kotiini, joten eipä ainakaan tarvitse noiden perässä lähteä Ikeaan. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kiva mun mielestä, ite myös ottaisin noi klipsit kokonaan pois. Mä ihan kuumeisesti yritin miettiä että miten saisin sen meille, mutta ei vaan mahdu. Hitto! Tässä oli tosiaan vain muutama tuote mallistosta, joten älä vielä sano.. ;)

      Poista
  13. Nyt täytyy sanoa, ettei tämä ihan täsmää omaan tyyliini. Tuo säilytyspöytä ja nuo puutarhakalusteet ehkä, mutta muuten plaah. Jotenkin liian tyypillistä Ikea-lookia. Tykkään vähän kestävämmästä ja kestävämmän näköisestä sisustuksesta. :) Tietty myös Ikean tuotanto-olosuhteet yms. arveluttaa, mutta noin pelkän estetiikan puolesta tämä mallisto ei miellytä niin paljon kuin olisin odottanut. Puutarhakuva on kyllä superihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi puutarha oli kyllä mun lemppari, oli ihan pakko alottaa postaus sillä :) Tässä ei ollut vielä ihan kaikki tuotteet (vain murto-osa itseasiassa) joten ehkä sieltä löytyy vielä jotain mistä säkin tykkäät. Muhun iski muutama tuote kyllä ihan kunnolla, mutta niistä tulee oma postaus hieman lähempänä julkaisua! Niissä on materiaalit kohdillaan.

      Poista
  14. Hei! Osaatko sanoa tuon vaatehäkin hinnan? Aivan mahatava olisi, en vain tiedä mihin saisin sen mahtumaan :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi vaan! Muistaakseni se on 120e about :) Hahah mulla on ollut samoja ajatuksia ton kaapin suhteen...

      Poista
  15. Hei, intopiukeena juoksin tänään Ikeaan hakemaan kyseisiä tuotteita blogipostauksesi innoittamana. Harmikseni kuitenkin kertoivat ettei suurinta osaa tuotteista ollut saatavilla vielä, mm. noita hyllymoduuleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Pitänee siis vielä hieman odotella..

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall