Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

SUURI TISKIHARJATESTI


Nyt ollaan taas käytännöllisyyden ja estetiikan yhdistämisen äärellä. Olen testaillut erilaisia tiskiharjoja vuosien saatossa, ja olen nyt löytänyt mielestäni parhaan vaihtoehdon. Meillä ei ole tiskikonetta (valitettavasti), joten tiskailu on ihan jokapäiväistä puuhaa. Yllä riippuu kolme erilaista tiskiharjaa, joista tällä hetkellä kaksi on viskattu allaskaapin nurkkaan. Lähtekäämme liikkeelle vasemmalta.

1. Hayn tiskiharja on nätti, josta syystä hommasin sen noin vuosi sitten Pinosta (muistaakseni 8e). Siinä on kuitenkin pari vikaa. Puinen varsi tippuu helposti metallisesta pidikkeestä, joka kannattelee harjaa kuivauskaapin alareunassa. Asian voisi korjata mahdollisesti käyttämällä liimaa, mutta kyllä sen pitäisi pysyä ilman omia tuunailujakin. Toinen miinuspuoli on vähän turhan pehmeä harja, jolla ei saa irti esim makaronilaatikon jämiä vuoasta. Itse tykkäsin pehmeällä harjalla tiskailla esim. herkkiä laseja, mutta poikaystävä ei ole tajunnut hienosäätää harjaustekniikkaansa astiasta riippuen, joten tiskiharjaan kului painauma nopeasti. Hinta on myös turhan korkea, varsinkin jos ottaa huomioon että samanlaisia myydään Ruohonjuuressa kolmella eurolla. Niitä en ole testannut. Haylla on myös paksummasta harjaksesta tullut samanlainen harja, mutta en ole kiinnostunut sitä testaamaan enää.

2. Musta 5101 -merkkinen tiskiharja taisi sekin lähteä mukaani Pinosta vajaalla kympillä. Aika kova hinta tiskiharjalle, mutta tämä on tehty kierrätetystä muovista, ja harjan saa palautettua kierrätykseen mukana tulevien ohjeiden avulla. Harjaosa on keskipehmeää, eli ei ihan niin kova kuin perusmarkettiharjat, eikä niin pehmeä kuin Hayn harja. Se on kestänyt käytössä nyt muutaman kuukauden tosi hyvänä, ja näyttää edelleen upouudelta. Luulen siis että se tulee kestämään vielä monta kuukautta lisää, jolloin hintakaan ei niin paljoa päätä huimaa. Sillä saa myös hyvin pestyä astiat. Jos on joku ihan superpinttynyt astia kyseessä, niin silloin kaivan valkoisen harjan ja patapadan kaapista, mutta muuten tällä pärjää hyvin. Plussaa kauniista ja huomiota herättämättömästä muotoilusta sekä mustasta väristä.

3. Valkoinen tiskiharja on ihan tavallinen ruokakaupasta ostettu tiskiharja, joka on tosiaankin kova kuin juuriharja. Sillä saa hyvin puhtaaksi kattilan reunoille palaneet maidot, mutta sillä on ikävä tiskata ohkaisempia astioita. Ulkonäkö ei silmää hivele, ja hetkessä likaiseksi menevä harja näyttää epäsiistiltä lavuaarin päällä roikkuessaan.


Harjoissa huomioonotettavaa on mielestäni myös harjaosien siisteys. Se kun näkyy silmiin hyvin. Valkoinen harja värjäytyy heti ensimmäistä tomaattikastiketta hinkatessa punaiseksi, ja on sen jälkeen tosi epäsiisti näky. Mustassa harjassa ei näy lika. Tässä näkyy miten hyvässä kunnossa keskimmäinen harja on säilynyt, samaa ei voi sanoa Hayn painuneesta harjasta.


Käytössä meillä on siis tuo musta tiskiharja, johon voi olla vain ja ainoastaan tyytyväinen. Jack Daniel's -tiskiainepullosta olen ottanut etiketit pois hiljattain, sillä eihän ne paperisina kovin hyvin kestäneet märkää tiskailua. Yllättävän monta kuukautta kuitenkin! Liimatahrat sai kunnolla poistettua kynsilakan poistoaineella ja pumpulilla, joten pullo on edellen käytössä hieman vähäeleisempänä. Toiminut hyvin.

Ps. Lisäsin tuonne blogin sivupalkkiin lukijakyselyn, johon toivoisin teiltä vastauksia. Joku saattaakin arvata mihin tämä liittyy, mutta kerron tästä lisää hieman myöhemmin! Sitä odotellessa voitte kuitenkin vastailla kysymyksiin. :) Kiitos!

*Alimman kuvan Menun juomalasit saatu blogin kautta.

This text is all about dishwashing brushes. We don't have a dishwashing machine at home so I have been using all these three different brushes for so many hours. And this black Musta5010 brush is definitely the best one I've used. It is made of recycled plastic, the colour is perfect and dirt won't be seen from the black brush. Brush feels soft AND hard enough to wash the dishes, and after few months it still looks like brand new.
The basic white dishwashing brush is from grocery store and it has got too hard brush. And when you wash the first tomate sauce from pot, the brush will be all red. And that's not looking tidy.
HAY brush has been quite popular in decoration blogs lately, but my opinion is that it's not that good. Parts fall apart and the brush is too soft.
So outcome is: simple design with a real thought of users is always the best design!

35 kommenttia

  1. Mulla on tollainen puinen Ruohonjuuren versio. Se on nätti ja niin edelleen, mutta tosiaan pehmeä ja vielä ärsyttävämpää on että sillä ei mahdu sisään kapeista kauloista. Jos vaikka jotain pulloa tai kapeampia laseja tms. haluaa tiskata niin tuolla ei pysty. On tietenkin olemassa pulloharjat, mutta kun tollasella basic-harjallakin pääsee kapeisiin paikkoihin, niin on sellainen paljon moni- ja helppokäyttöisempi. Toi musta mua kiinnostais kans, mutta siinä kai ei ole vaihdettavaa harjaosaa, joten tulee aika kalliiksi jos pitää aina ostaa kokonaan uusi harja. Perus marketista ostetuissa on se hyvä puoli että niihin ei tarvi ostaa kun uusi harjaosa, joka on edullisempi kuin hela hoito.Tosin en oo huomannut valkoisissa sitä ominaisuutta, taitaa olla niitä rumia värikkäitä vaan.. Ärsyttävää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan totta muuten, enpäs muistanutkaan mainita tuota mahtumisongelmaa kun pyöreän tiskiharjan käytöstä on jo aikaa. Muistan kyllä että se ei mahdu kaikkialle minne tavallinen. Itse olen kyllä ostanut ihan tavallisista kaupoista täysin valkoisia vaihtopäitä joskus. Mun mielestä tuo mustan tiskiharjan hinta ei ole kauhean kova, koska se kestää varmaan ainakin puoli vuotta käytössä, veikkaan että pidempäänkin. Ja sitä ei tosiaan kannata heittää roskiin vaan palauttaa kierrätykseen ohjeen mukaisesti! :)

      Poista
    2. Mä joskus etsin valkoisia mutta en löytänyt, tarvii varmaan katella vähän uudestaan :) Ja joo tottakai kierrätykseen, mut koen kans ekologisena sen ettei tarvi vaihtaa koko harjaa vaan vain osan siitä :) Mutta ehkä sitä voisi jossain vaiheessa satsata tommoseen mustaan.

      Poista
  2. Vinkkinä tohon tiskiainepulloon, et ite ainakin tein niin että päällystin pullon erikeepperi kerroksella joka kuivuu läpinäkyväks eikä se melkein ees näy. Siitä tulee sellanen vähän niinku muovinen pinta siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, no eipä ole tuollainen tullut mieleen! Miten se on kestänyt käytössä?

      Poista
  3. Meillä on myös käytössä tuo tuollainen musta, ja sen lisäksi markettitasoa oleva ikealainen. Ikealainen saa plussaa vielä markettiharjojakin kapeammasta harjasosasta, (ja euron per kaks harjaa hinnasta) joka mahtuu vielä moneen paikkaan, mihin ei markettiharjat kykene. Lisäksi tuntuu että ikealainen kestää ikuisuuksia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Ikeassa on tiskiharjojakin, minkähän näköisiä lienevät.. Kaikkea sieltä kyllä saa :D Tulee aika harvoin itseasiassa käytyä siellä joten taidan olla vähän pihalla.

      Poista
  4. Mä oon nuo tiskiharjat heivannut jo joitakin aikoja sitten metsään. Mun mielestä kun parasta jälkeä saa aikaiseksi pesusienellä. Hinta ei päätä huimaa, kuivatuksen kanssa ei yleensä ole ongelmaa ja jotenkin se vaan tuntuu hygieenisemmalta (harhaluulo?!).

    Tai hei, on mulla tiskiharja, mutta se on vain altaan pesua varten ja toinen ihan omansa sitten kissan hiekkalaatikon pesuun. Niitä ei parane sekoittaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, joo se taitaakin olla yleisempi tapa ulkomailla! Ite oon niin tottunut tiskiharjaan etten kyllä heti lähtis sieneen vaihtamaan :) Tossa on toi kätevä varsikin.

      Muistan vaan kuulleeni hupaisia tarinoita eräältä tutulta, jolla oli ulkomaisia vieraita suomessa. Vieraat olivat yllättäneet hänet pesemällä astiat ystävällisesti - mutta tarjolla olleen harjan sijaan olivat käyttäneet jotain likaista pesusientä jota ei todellakaan olisi haluttu astioiden lähelle :D Haha.

      Poista
    2. Hahhaa... ihanat vieraat! :)

      Mulle tuo sienen käyttö on varmaan periytynyt äidiltä, joka on pesusientä käyttänyt jo varmaan parikymmentä vuotta. Sillä saa vaan puhtaampaa jälkeä aikaiseksi. Tosin, meillä on miehen kanssa asiasta aina melkoiset väännöt, hän kun tahtoisi aina sen harjan. ;)

      Poista
    3. Ääni sienille. Suomesta on kyllä vaikea löytää niin hyviä kuin Keski-Euroopasta, mä tuonkin niitä aina tuliaisina itselleni. Sieni kätevä pestä laittamalla se (ja tiskirätti) pieneen altaaseen ja kaatamalla kiehuvaa vettä päälle. Sekä sieni että rätti raikastuvat. On meillä tavallisharjakin ja Ikea-harja (ja tiskikone), eri välineillä tulee pestyä eri astioita.

      Poista
    4. Eri välineitä meilläkin on eri astioiden pesuun, mutta tuo musta soveltuu parhaiten vähän kaikkeen :)

      Poista
  5. Pakko sanoa että toi Jack Daniels tiskiaine pullo on hieno. Karmistus sentään niitä kaupanh pulloja. Pitää itsellekin tuollainen kehitellä, tosin lantrailen pesuaineen varmaan jo valmiiksi, kun meillä on niin erikoinen tiskauspaikka ja -taktiikka. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo ei ne muoviset saippuaputelit kyllä silmiä hivele, kivempi kaataa saippuat johonkin toiseen annostelijaan :)

      Poista
  6. Heeii onko sulta tulossa vielä toinen postaus viime vuodesta siihen what i did in- tyyliin?? olen ootellu täällä sitä ja lupailit vielä toteuttavasi. Mutta en siis halua mitenkään painostaa tai muuta, mutta niin mielelläni lukisin ;) kiitos ihanasta blogista Peeta!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se on suunnitteilla! Viimeksi sen tekemiseen meni about 4-5 tuntia joten en oo ihan heti ruvennut siihen urakkaan uudelleen :D Mutta tulossa on, lupaan sen. Kiva kuulla että se kiinnostaa :) Kesäjuttuja olis kyllä varmaan hauska nyt muistella. Hei kiitos paljon!

      Poista
  7. Olipas ajankohtainen ja hyvä postaus. Ja vielä hienompaa, että suosikiksi nousi harja jonka itse juuri netistä muun sisustustavaran mukana itselleni tilasin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin valittu! Toivottavasti se toimii sullakin hyvin =)

      Poista
  8. mulla on kanssa kokemusta kaikista näistä kolmesta, ja olen ehdottoman samaa mieltä lempparista :-) mustan harjan plussalistaan voi myös lisätä sen että se ei tapa kynsinauhoja ruokailuvälineitä pestessä niinkun tollanen normaali kaupan tiskiharja! en varmaan oo vihannut mitään niin paljoa kun sitä että tökkää tollasella perusharjalla tuonne kynsinauhan rajaan/alle..... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, sen täytyy siis olla hyvä harja! :) Auts, sulla on sit herkät kynsinauhat.. Hyvä että pääsit siitä piinasta eroon haha.

      Poista
  9. Heh mahtava idea tämä tiskiainepullo! Tars vaan ensin kai saada juotua pullo tyhjäksi. Yhh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, ei mikään herkullisin alkoholi :D Mutta meneehän tuo minkä tahansa pullon kanssa :)

      Poista
  10. Mä taas en ymmärrä miksi sitä harjaa pitäis pitää roikkumassa siinä paraatipaikalla. Tai tiskiainepulloa. Molemmat vaan sinne kuivauskaapin alimmalle hyllylle silloin kun ei käytetä ja ovi kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, ovat kätevästi siinä. Me säilytetään astioita siinä kuivauskaapissa, ei siirretä niitä erikseen toiseen kaappiin. Alin taso on aina täynnä edellisen tiskauksen astioita, jotka sitten siinä vaiheessa laitetaan paikoilleen kun uudet tiskit tulee sisään. Lisäksi meidän kuivauskaapin alin hylly on lautasten säilyttämiseen tarkoitetun muotoinen, ei mikään perushylly. Ei tulisi mieleenkään sinne lykätä ylimääräistä sälää :)

      Poista
    2. Minäkin olen tottunut säilyttämään niin tiskiharjan kuin tiskirätin kuivauskaapissa. Tiskiharja riippuu kuten kuvassa, mutta toiseksi alimmaisessa hyllyssä. Samassa kohdassa on tiskirätille kätevä pidike, jossa rätti pääsee kuivumaan vapaasti riippuen. Roikkuvat harja ja rätti vievät aika vähän tilaa, vaikka kyllä meilläkin kuivauskaappi on etenkin tiskaamisen jälkeen täynnä. Mutta kukin tekee tyylillään, saattaisin minäkin roikottaa näkyvillä tuollaista kaunista mustaa tiskiharjaa :)

      T

      Poista
    3. Taitaa siis tämäkin juttu olla omista tottumuksista riippuvainen :) Meillä on porukoilla aina roikotettu tiskiharjaa tuossa, joten ei ole tullut mieleenkään muu! Heh

      Poista
  11. Tuo Hayn:n harja oli 6e Pinossa. Ja joo sama juttu on tullu todettua, toi musta on liian pehmeä ja menee nopeesti huono näköiseksi :( Ajattelin seuraavaksi kokeilla valkosta versiota mutta ehkä pitääkin kokeilla tota musta-sarjan harjaa. Siinä taitaa ohjeissa lukee vielä että kannattaa silloin tällöin pestä pesukoneessa niin rasvat irtoaa harjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei muistin hinnan väärin, on siitä jo sen verran aikaa kun sen hommasin :) Suosittelen kyllä testaamaan tuota mustaa! Joo pesukone olis kyllä kiva muutenkin, ihan astioiden pesemiseenkin haha :D Varmaan sitä tiskiharjaa voi liottaa myös kattilassa kiehautetussa vedessä.

      Poista
  12. Tämä postaus jotenkin kiteyttää sen, miksi sun blogi on niin kiva. Oot niin viimesen päälle omistautunut sisustamiselle ja musta on aina ihanaa kun ihmiset on omistautunueita omille jutuilleen! Vaikka mä en itse jaksakaan miettiä sitä, että kaikki tiskiharjoista lähtien mätsäisi sisustukseen, on kiva lukea, kuinka sekin on mahdollista. Extraplussa vielä siitäkin, että sä olet osoittanut, miten kaunis koti ei vaadi megapaksua lompakkoa, jos on vain kekseliäs ja viitsii nähdä vaivaa.

    Kiitos blogistasi ja hyvää talvea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos paljon! :) Heheh no mähän elän sisustamista... En mitenkään erikseen ajattele sitä, vaan se tapahtuu automaattisesti haha. Se aiheuttaa mulle enemmän harmaita hiuksia kun joku juttu EI mätsää tai toimi sisustuksessa! Ja onneks edullisesti saa paljon toteutettua, mutta meillä isoja probleemia onkin matto- ja lamppuasiat, ne kun on niin hemmetin kalliita. Mutta hauska kuulla että sua kiinnostaa seurailla mun pilkun viilausta vaikka ite otatkin vähän rennommin!

      Poista
  13. Meillä on tuollainen samanlainen puinen harja ja ostin sen Bauhausista. Olisikohan ollut pari euroa ja siihen sain vaihto-osana tuon harjaosan, joka oli sitten vielä vähemmän. Ja hyvin on harja pysynyt kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmaan niitä samoja mitä siell Ruohonjuuressakin myydään :)

      Poista
  14. mitä ihmettä just vähä aikaa sitte mietin että millasiahan tiskiharjoja teidän taloudessa käytetään (veikkasin kokomustia) ja nyt teit tällasen :D

    VastaaPoista
  15. http://kauppa.ruohonjuuri.fi/tiskiharja-vaalea/REDECK-4037892225408/dp?openGroup=674 tossa on tommonen halpis versio tosta hayn tiskiharjasta! vois kyllä ostaa tommosen kotiin edes koristeeksi keittiöön kun on niin nätti :) tai voishan noita ostaa vaikka kaksikin kun hinta on niin halpa, ja pääsis sit ite testaamaan tota toimivuutta!

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall