Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

CHRISTMAS CAME EARLY THIS YEAR


Olin eilen Varpusen ja Finnish design shopin pikkujouluissa, jotka olivat kyllä aivan loistavat. Juhlapaikkana toimi upea teollishenkinen Duotonen työhuone, joka oli laitettu jouluisaksi. Paikalla oli sisustusbloggaajia ja meitä kyllä lahjottiin ihan liikaa. En tiedä olenko ollut ihan niin kiltti tänä vuonna, mutta en pistä pahakseni. Jokainen oli myös tuonut pienen lahjan mukanaan, ja ne jaettiin satunnaisesti juhlijoiden kesken. Huippu seura, liian monta viinilasillista, kotoisa tunnelma ja illan päättänyt Putte'sin pizza kyllä tekivät näistä kekkuloista kivoimmat blogibileet vähään aikaan. Ei mitään pakollista tönöttämistä korkokengissä!


Susannan tekemän vanerikuusen alle oli kerätty lahjuksia! Kääks.


Otin kuvia tilan sisustuksellisista yksityskohdista. Ihania Hanna Perälän tauluja oli siellä täällä.


Tutustuin taas moneen uuteen kivaan tyyppiin! Etualalla näkyvä Jenni tosin on tuttu jo ennestään :)


Siis mieletön ikkunasysteemi. Saanko muuttaa tuonne heti? Ja Kaisa siellä jotain kuvaa, ei ollut kamera ihan harvinainen näky näissä juhlissa. Aina naureskellaan bloggaajien kesken että siinä seurassa on ihan ok olla puhelin toisessa kädessä ja kamera toisessa. Kuvien ottaminen on ihan luonnollista.



Illan kohokohta oli kyllä se, kun joulupukki tuli paikalle. Olisitte nähneet meidät, kaikilla oli villasukat jalassa, tonttupipot päässä ja kaikkia taisi vähän jännittää. Pari tyttöä kävi joulupukin sylissäkin! Haha oli kyllä joulupukilla vähän erilaiset jutut kuin mitä yleensä ollaan totuttu. Mainio ohjelmanumero!


Haa, sain hyvän tekosyyn ottaa kuvan uudesta hienosta karvaliivistäni. Eikö olekin makea? Jokainen sai lisäksi ottaa mukaansa yhden kuparihenkarin, joka oli aika hauska juttu koska meillä on noita jo muutamaa ennestään. Sopii hyvin niiden jatkeeksi.


Luulenpa että näitä pikkujouluja tullaan näkemään blogeissa tämän viikonlopun aikana enemmänkin, ja odotan innolla muiden kuvia! Suurkiitokset pikkujouluista järjestäjille ja seurueelle. Minä taidan nyt mennä keittelemään sitä joulukahvia ja syömään suklaita, jotka löytyivät lahjasäkistä. Nom nom.

We were celebrating yesterday at pre chirstmas party which was organized by Varpunen and Finnish design shop. The evening was great, the place was amazing, we got too many presents, and the atmosphere was so cosy and full of laugh. Thank you!

9 kommenttia

  1. Vau mitkä tilat pikkujoulujen viettämiseen! :)
    Kivaa lauantaita sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä ihan loistava paikka, oli kiva päästä käymään :) Kiitos ja sitä samaa myös sinne suuntaan!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Äläpä..! Ihan fiiliksissä edelleen :)

      Poista
    2. Haha, olipa hauskanoloinen selostus teidän juhlista! villasukkabileet on varmistanut leppoisan meiningin, luultavasti joulupukillakin oli mukavaa teidän seurassa :D

      Poista
  3. Näyttää tosi makeelta kun pitkien kynttilöiden kuvajaiset toistuu peilin kautta! Kivat pirskeet muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno oli esillepano kyllä, varmasti mietitty jokainen yksityiskohta :) Siinä oli helppo vaan napsia kuvia. Ja ehdottomasti oli kivaa!

      Poista
  4. Ihanat kuvat. Mulla olis muutama kuva sinustakin, haluatko jatkoksi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No apua, sähköpostiin saa laittaa kyllä mutta hieman pelkään että itsekritiikki iskee :D Mutta jos jaksaisit edes muistoksi pistää niin kiitos <3

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall