Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

FLOW X HEM ARVONTA



Yhteistyössä Hemin kanssa 

Ensi viikonloppuna järjestetään Flow Festival taas Suvilahdessa, ja sehän on perinteisesti se kesän lopettava festari, johon kaikki kaverit menevät. Itsekin tottakai suuntaan paikalle, ja tällä kertaa se on jo kesäni toka Flow. Otin nämä postauksen kuvat Ljubljanan Flowsta, jossa me käytiin Pajun kanssa kesäkuun lopussa. Siellä oli ihan selvästi aistittavissa tuttu fiilis, mutta toki uudella jännällä twistillä.  Tykkäsin kovasti Ljubin juhlista, mutta Helsingin Flow on isompi, joten odotan innolla viikonlopun meininkejä. 


Lempikeikkojani Ljubljanassa olivat Bonobo, Metronome ja Caribou. Musiikin lisäksi fiilistelin toki myös festarin ulkoasua, joka aina yllättää positiivisesti. Koitan aina bongailla kivoja yksityiskohtia festareiden ilmeestä, ja Flowssa ei koskaan tarvitse pettyä. 



Festarit järkättiin Suvilahden fiilistä vastaavalla vanhalla tehdasalueella, joka oli meidän airbnb-kämpältä kävelymatkan päässä. Siellä täällä oli mukavia istuskelualueita, ruokakojuja, drinkkibaareja ja muuta oheistapahtumaa.


Tämän elokuun Flowssa on mukana tyylikäs sisustusbrändi Hem, jonka kalusteilla ja valaisimilla sisustetaan uusi ravintolateltta. Se pitää siis ehdottomasti katsastaa, ihanaa että festareilla panostetaan kunnon designiin. Mukana teltassa tulee olemaan Kuu-valaisimia, Levels-valaisimia, Pal stool -jakkaroita eri väreissä, sekä Key side ja Key coffee table -pöytiä. Pal stool -jakkarat myydään sitten festarin jälkeisenä maanantaina edullisesti (50€ kpl tai 45€ kpl jos ostaa neljä) uusiin koteihin, joten kannattaa pistää korvan taakse 17.8. klo 12-18 myyntitilaisuus ruokateltassa! 


Sain kunnian järjestää ihan huippukivan arvonnan, jossa palkintona on yksi 3 päivän Gold Area VIP- lippu Flow Festivalille (arvo 215€) sekä toisena palkintona musta L-kokoinen Kuu-valaisin. Vip Gold Area -lipulla pääsee eksklusiiviselle kutsuvierasalueelle, joka sijaitsee  festivaalialueella Lanson-shampanjabaarin  yläpuoleisella vihertasanteella. Gold arealta löytyy katettu hyvinvarusteltu baari, viihtyisiä istuskeluryhmiä sekä saniteettitilat. Aika hyvältä kuulostaa siis. Kuu-valaisinta taas fiilistelin viimeksi SOUP-ravintolassa, josta tein postauksen keväällä. 

Koska festarit ovat jo ihan pian, arvonta päättyy jo huomisiltana 12.8. klo 18. Kommentoi kumman haluaisit voittaa, ja lisää kommenttiin sähköpostiosoitteesi palkinnon toimittamista varten. Nähdään festareilla! :)

327 kommenttia

  1. Golden Area VIP-lippupaketti
    teemu_hilt@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Flow-liput TIETTY!! parkkonen.lotta(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Flow-liput ehdottomasti! lari.teittinen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  4. 3päivän gold area VIP-lippu.
    Henriko_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Haluisin voittaa valaisimen, ihana!

    veera_@windowslive.com

    VastaaPoista
  6. Flow-lipun mielelläni voittaisin!

    VastaaPoista
  7. Flow!
    annah.hanna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti kolmen päivän lippu!

    iidahaav123@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Haluaisin voittaa lipun Flow-festareille koska kaverinikin ovat menossa sinne!

    tiia.kuopusjarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  10. gold area vipit mulle tietty, kiitti!
    sukrpaa@utu.fi

    VastaaPoista
  11. Ihan ehdottomasti valitsisin Flow-lipun! Yhtenäkään vuonna en ole vielä päässyt opiskelijabudjetin takia, harmittaa ihan mielettömän paljon.

    Sähköposti: mattiina.o@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Oi, haluaisin tietysti voittaa nämä molemmat, mutta valitsen festarilipun, koska Flow on vain kerran - tai kaksi - vuodessa. ;) Ja sähköpostiosoitteenihan on l.anttonen@gmail.com :)

    VastaaPoista
  13. Flow-lipun! jkantola@gmail.com

    VastaaPoista
  14. No haluisin kyllä voittaa ihan kumman tahansa! Edelleen on Flow-lippu ostamatta ja olkkariin taas tarvitsis uuden kattolampun...

    VastaaPoista
  15. Flow-liput haluaisin voittaa!
    amanda.nousiainen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Äh mä unohdin tietysti sen sähköpostiosoitteen edellisestä kommentistani, kun niin innossaini näpyttelin... toivola piste nina ät gmail piste com

    VastaaPoista
  17. Aaah ihana arvonta ♡ En pitäis vastaan jos flow lippu olis tarjolla!
    lahteenmakipia@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Flow-lippu olisi mieluinen :--) nooramary@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Me ollaan mökillä viikonlopun yli vielä, mutta uuuh ja aaah tuo kuu-valaisin toimisi kuin unelma meidän uudessa makkarissa jossa se toisi erittäin kivan kontrastin muuten vaaleahkoon tilaan Ferm Livingin Grid tapettia vasten.
    Nyt pidän kyllä peukkuja ihan jumalattoman pystyssä ja tuskin saan ensi yönä untakaan tältä jännitykseltä. Lindusius@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Oi jee - vielä on siis mullakin mahdollisuus päästä FLOW huumaan messiin! Nyt täällä kaikki peukut pystyssä arvonta onnettaria varten. Eli valitsen siis ehdottomasti liparit! <3

    steiriva@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Flow liput!
    sannimaria92@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Flow-lippu kiitos!

    esa.laukkanen(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Haluaisin ehdottomasti voittaa lipun Flow Festivalille sillä se on jokakesäinen perinne, mutta tänä vuonna rahat ovat olleet sen verran vähissä etten ole vielä raaskinut ostaa lippua. Flowssa parasta on ilmapiiri, kavereiden kanssa juhliminen ja tietenkin keikat. Tänä vuonna eniten kiinnostaa tanssia Major Lazerin, Reinon, Lianne La Havasin, Roisin Murphyn, Todd Terjen, Florence + The Machinen ja oikeestaan vielä aika monen muunkin esiintyjän tahtiin!!! Liput ois supajepa!

    Fänkylä / flindhaman@gmail.com

    VastaaPoista
  24. valaisin! se olisi uniikki ja sopisi hienosti sisustukseeni:-)

    miikka.sankari@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Flow-lippu, ehdottomasti. Eihän Pet Shop Boysilta, Roisin Murphylta ja Florencelta vaan voi kieltäytyä. Ei vaikka joutuisi istumaan koko talven pimeässä ilman valaisinta. Heidi.valkola (@) Gmail.com

    VastaaPoista
  26. Flowflowflooooooooow

    elisa.inkilainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Flow-lippu olis mahti!

    emilia.nikkari@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Molemmat kelpaisi paremmin kuin hyvin, mutta koska on valittava, niin sanotaan sitten, että Flow-liput :---)

    susannaplane@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Äh, toi lamppu on upee, mut tällä hetkell ehdottomasti enemmän tarpeeseen tulis tuo kolmen päivän lippupaketti. Oon metskannut Venäjältä saakka, mut aina joku on mennyt metsikköön viime hetkessä.
    Pidän sormet ristissä!

    laurell.jenni@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Flow! :)

    J.morttinen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Duunissa flowssa joten ihana lamppu siis!!
    eelinakarj@gmail.com

    VastaaPoista
  32. marianna.wardi(at)gmail.com11. elokuuta 2015 klo 18.14

    Flow-liput kelpaisi kyllä! :)

    VastaaPoista
  33. Kulta houkuttelee eli liput kiitos! :) laura.alina.eskola(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. VIP-lippu olis upee :} sonya.mantere@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Lippu Flow Festivalille kiinnostaa sikana!!! 3 päivän lippu on jo loppuunvarattu ja ei ois ees varaa siihen ja kiinnostaa tosi paljo tanssia ja ois vaan pakko päästä!!! flindhaman@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Flow-liput 😊
    miunpostit(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Flow liput ehdottomasti!

    melissa.ahlberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Valaisin!

    idamaria.niskanen@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Most def, it's gonna be Flow! Vippihifistely kuulostaa aika herkulta :)

    VastaaPoista
  40. marianna.wardi(ät)gmail.com11. elokuuta 2015 klo 18.19

    Flow-liput kelpaisi kyllä! :)

    VastaaPoista
  41. Design kiinnostaa aina, mut ehkä kuitenkin flow-liput !
    aliisa.salonen@me.com

    VastaaPoista
  42. Ehdottomasti flow liput! En kyseisillä festareilla ole koskaan ollut, joten olisi aivan unelma voittaa kyseiset liput! / Aino

    aipsu@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. valaisin, tiketit löytyy jo! :) indeterminates ät hotmail piste com

    VastaaPoista
  44. Tää mama haluaa flowhun !<3 mimosaeh@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Oijoijoi! Ei tarvi tällä kertaa kahesti miettiä, flowhun totta kai :-)
    fiia.mustonen (a) gmail.com

    VastaaPoista
  46. Flow-lippu ois pähee
    petra.sipila@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Haluaisin ehdottomasti flow liput sillä kyseisillä festareilla en ole koskaan ollut, joten lippujen voittaminen olisi unelma! :) -Aino

    aipsu@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Flow-lippu!!!!!!!! (loputtomasti huutomerkkejä!!) :)

    marianna.kellokoskiATgmail.com

    VastaaPoista
  49. Liput! :-)

    mariiii@windowslive.com

    VastaaPoista
  50. Flow-liput kiinnostaa!

    victor.penttinen (a) gmail.com

    VastaaPoista
  51. Hei Peeta! Jos onni minua suosisi, niin valitsisin 3 päivän Gold Area VIP- lipun Flow Festivalille (arvo 215€).
    ps. Mä oon kans hakenu Flow -tilan Harvaluodosta.

    EMAJLO: anttisakarirantala@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Himmee arvonta!!! entten tentten mä haluan voittaa Flow-lipun!

    VastaaPoista
  53. Vau, milä arvonta! Lipun haluaisin! :)

    VastaaPoista
  54. Osallistun flow-lippusen arvontaan!!!1

    Mirettep@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Flow lippu! :)
    evetahto@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Valaisin :-) !
    Ennnim@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Flow! jaazko(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Osallistun flow-lipun arvontaan!!!1 (tovottavasti en lähettänyt tuplaviestiä.

    Mirettep@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Flow! jaazko(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Oi, flow-liput olisivat mahtavat, opiskelijana kun noista saa tyytyä vain haaveilemaan aina..

    jippurajr(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Flow lippujen voittaminen olisi ihan mieletöntä! En ole kyseisillä festareilla koskaan ollut, joten liput olisi unelmien täyttymys :) - Aino

    aipsu@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Flow lippu!
    evetahto@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Flow lippu!
    evetahto@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Olis huikeeta voittaa toi flow lippu! :)

    sähköposti: essi.tuomikoski@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Olis huikeeta voittaa toi flow lippu! :)

    Sähköposti: essi.tuomikoski@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Golden Area VIP-lippupaketti olisi ihan huippu!!

    sähköposti: matias.hietanen@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  68. Ah, anteeksi tulapostaus. Näin nyt vasta tuon ilmoituksen, että kommentti näytetään hyväksynnän jälkeen. :/

    VastaaPoista
  69. Flow olisi mahtava kokea, mutta tänäkään vuonna se ei valitettavasti ole mahdollista. Valintani olisi siis tuo ihana valaisin :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  70. Flow lipun!
    evetahto@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Oi, Flow liput lämmittäisivät mieltä todella paljon :)
    neja3810 @ student.su.se

    VastaaPoista
  72. Vaikka Kuu-valaisin onkin hieno niin kyllä tuo Flow voittaa tällä kertaa terotimantti@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Valkkaisin Flow-lipun tottakai!

    tiinarautiainen10@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Mielummin liput, vaikka valaisinkin on kaunis. :)
    laura_lahin(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Flow-liput, ai että! Ehdottomasti valitsisin liput, vaikka valaisinkin on upea. Mahtava arvonta!

    mari_s_6@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. FLOW LIPPU ! !! ! ! !
    christa.kononen(at)hotmail.fi
    !!

    VastaaPoista
  77. Flow-liput!! 🙈
    annialiisa92@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Oih kyllähän toi lippu kelpais! ellaisonfire@windowslive.com

    VastaaPoista
  79. Aika upeet on molemmat palkinnot, mutta itse metsästelen noita Flow lippuja!

    VastaaPoista
  80. Kuu valaisin!

    Maria_k@elisanet.fi

    VastaaPoista
  81. Ehdottomasti Flow liput! Kokemuksenani on ainoastaan yksi Flow sunnuntai vuodelta 2008, ja mielestäni tämä kaipaa päivitystä. Ystävä porukastani ainoana olen jäänyt ilman lippuja ja olin kovasti odottanut upeita tunnelmia musiikin parissa, ihmisiä, elämyksiä ja sitä visuaalista, tunnelmallista maailmaa, joka Flowhun kootaan. Viikonloppu on myös kesälomani päätös joten mikä sen paremmin kruunaisi kuin Flow viikonloppu. :)

    maija.kuittinen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  82. Kuu valaisin!

    Maria_k@elisanet.fi

    VastaaPoista
  83. Kuu valaisin!

    Maria_k@elisanet.fi

    VastaaPoista
  84. Flow :) susannasnellman@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Lippu Flowhun kiitos! Väsyny mama tarvii vähä meininkiä elämää! 👌

    VastaaPoista
  86. Flow-lippu olis mahtava!!!
    kauhanen.hanna@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Valaisin kelpaisi, upea! :)

    anni.muttonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  88. No flow-lippuhan ois aika kiva kun jäin myytävien lippujen kelkasta.. :D piiahonka@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Mun eka kommentti ei tainnu mennä mobiililla läpi :( Mutta siis haluaisin voittaa kummankin, tai ihan kumman vaan, mutta ehkä hitusen enemmän kuitenkin tällä hetkellä kiinnostelis Flow-liput ;) Ihania kuvia Ljubljanasta, ja Helsingissä varmasti ihan yhtä tunnelmallista!

    Sähköposti: mialavanti@gmail.com

    VastaaPoista
  90. En ole koskaan ollut kunnon festareilla ja nyt jo "festari-iän" ylittäneenä on alkanut festarit houkuttamaan. Josko nyt saisi hyvän syyn osallistua? riippumatonajattelija@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. Flow liput, vaikka valaisikin on ihan mega upea!! Kati.koskenmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  92. No Flow-lippu !!
    sara.rasila@oululainen.com

    VastaaPoista
  93. Valaisin, sillä liput löytyy jo taskusta! nina.airi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  94. Toi lamppu on ihana! Mut ehkä kuitenki pakko valita flow-liput!
    tia.saba@hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Mulle yks Flow-lippu, kiiitoooos :) sofiafagerlund@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Flow liput minulle kiitos! Anelejs2@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Flow-lippu, koskaan en ole siellä käynyt vaikka mieli on tehnyt ja mies karkaa tuona vkl mökille- mikäs olisi itselle mukavampi paikka kuin flow jonne moni ystävätärkin suuntaa!

    VastaaPoista
  98. Flow lippu ois jees !

    hannasalomaa@yahoo.com

    VastaaPoista
  99. FLOW-liput! :)

    karitanposti @ luukku.com

    VastaaPoista
  100. Flow-lippu olisi kyllä ihan mahtava!
    etunimi.sukunimi@abo.fi

    VastaaPoista
  101. Flow lippu ! Naomi.meyro@gmail.com :D

    VastaaPoista
  102. Muutto menee pahasti päällekkäin Flown kanssa, mutta toi lamppu sopis oikeinkin kivasti uuteen kotiin!!

    inna.melkko@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Flow lippu! :D Naomi.meyro@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Flow-liput maistuis! emmapeura(at)gmail.com

    VastaaPoista
  105. Flow-lippu mulle kiiiiitoooos! :) annaleena.hamalainen@aalto.fi

    VastaaPoista
  106. Oma valonsuodattaja kyllä päivittämisen tarpeessa, joten valaisinta hakemassa.
    jannematti@me.com

    VastaaPoista
  107. Flow-liput kelpaisivat!

    vilja.tukeva@hotmail.com

    VastaaPoista
  108. Flow olisi ehdottomasti täydellinen kesäloman lopetus!
    julia.toyryla@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Kyllä tuo Kuu valaisin olisi täydellinen uuteen kotiin, eli valitsen valaisimen! 👌🏻 vramsay@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. Kyllä se kesä Flowhun pitää lopetta joten kultainen lippu kiitos! tvallila@gmail.com

    VastaaPoista
  111. Wuhuu, Flow liput kelpaisi!!
    juttahellgren@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Lampun valitsisin! thebernardbianca@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Flow-lippu!
    laura.k.vare@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Lippu! Flow-neitsyys sais lähtee rytisemällä Vip Gold Areassa. hypopontus(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Flow-lippu! jkantola(a)gmail.com

    VastaaPoista
  116. Ehdottomasti flow! alina_koo@hotmail.com

    VastaaPoista
  117. Ehdottomasti flow! alina_koo@hotmail.com

    VastaaPoista
  118. Diggaan valaisimesta mutta itse meen enemmän "collect memories, not things"-mentaliteetilla. Ja mikäs ois parempi uusi kokemus kuin lähteä festareille yksin nyt kun 1 lippu enää jäljellä!
    annamari.aalto (a) hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Flow-liput kiinnostaa!
    oona.koriala(at)gmail.com

    VastaaPoista
  120. Oho, anteeksi jos tuli tuplasti vastaus! Luulin, ettei eka mennyt eteenpäin! -valpuri

    VastaaPoista
  121. No huh huuh! Liput kelpaisi tännekin.

    VastaaPoista
  122. Kyllä ne on Flow liput jotka tässä vaiheessa kesää houkuttelee enemmän! Ei huono tuo toinenkaan palkinto kyllä :)
    pauliina.karumaa@gmail.com

    VastaaPoista
  123. Valaisin!!
    miraerica at post.com

    VastaaPoista
  124. Valaisin!!
    miraerica at post.com

    VastaaPoista
  125. Valaisin ois siisti! peppi.vaananen@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Lippu 😊 stina.manninen@gmail.com

    VastaaPoista
  127. 3päivän gold area VIP-lippu.
    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  128. Wow mitkä palkinnot! Valaisin ois toiveena!
    terveys1(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  129. Kuu-valaisin olisi minulle mieluinen, se pääsisi ehdottomasti makkarin IKEA-lampun tilalle! rosakirsikka@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Olisi ihanaa yllättää poikaystävä Flow-lipulla ja mennä fiilistelemään kahdestaan Reginaa! <3
    postgigdepression(at)gmail.com

    VastaaPoista
  131. Kuu -valaisimen haluaisin. Flow:hun joutuisin menemään ihan yksinäni, ja se verottaisi fiiliksestä vaikka kuinka...
    theobold.weide@gmail.com

    VastaaPoista
  132. Täydellinen valaisin uuteen asuntoon! Sitä siis lähden mielelläni tavoittelemaan :) (toivon mukaan ei aikaisempi kommentti lähtenyt, kun puhelimella kommentoiminen on välillä turhan haastavaa)
    riikka.aurora.p@gmail.com

    VastaaPoista
  133. Molempiin osallistun jos se on mahdollista. Jollei, niin valitsen Flow-lipun :)
    ansuliini1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  134. Osallistun Flow-lipun arvontaan, mutta olisin erittäin mielissäni myös valaisimesta. :) katja(at)lehmuskallio.fi

    VastaaPoista
  135. Äääääää no Flowliput! Oon taas mattimyöhänen ja jään rannalle ruikuttaa kun kaikki kaverit menee. Kamooon arpaonni!
    salla.korhonen00(at)gmail.com

    VastaaPoista
  136. Valaisin! Asun liian kaukana päästäkseni paikalle.. Mut valaisin ois upea ja iloa irtois pitempään :) madambcblog ( at ) gmail com

    VastaaPoista
  137. Vaikka valaisin on upea niin liput vievät nyt voiton ! (ja toivottavasti minäkin) :)
    sipilatommi@gmail.com

    VastaaPoista
  138. Kyllä tuo Flow-lippu olisi ihan unelmien täyttymys!

    frisan@gmail.com

    VastaaPoista
  139. Valaisinkin erittäin upee, mutta Flow vie voiton tässä skabassa! 😎☀️

    tia.terava@hotmail.com

    VastaaPoista
  140. Flow liput!! :) mylleri89(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  141. FLOW VIP :D minttuv79@hotmail.com

    VastaaPoista
  142. Flow-liput! marielpah[at]gmail.com

    VastaaPoista
  143. Kuu! <3 piia.poylio@windowslive.com

    VastaaPoista
  144. Shampanja ja toimivat saniteettitilat kuulostaa festivaalien taivaalta, mutta silti valintani olisi Kuu.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  145. flow-liput ois tosi jees!! raisamatilda@gmail.com

    VastaaPoista
  146. Flow-liput on jo, eli valaisin kelpais!
    twicecoloured (at) gmail.com

    VastaaPoista
  147. Eroan varmaan flow-uskovaisten massasta siinä että kyllä ottaisin tuon huikean lampun! Myönnän että siihen tosin vaikuttaa myös se että en pääsisi Flow'hun perjantaina. Enkä sunnuntaina...ehkä ensi vuonna olen duunissa joka ymmärtää Flow-huuman päälle B-)

    Satu.a.koskinen@gmail.com

    VastaaPoista
  148. FLOW!
    marchina.babisova@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Flow lippu ois ihan mahtava!! Eli sen haluaisin!
    sanni.w@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. Aina Flown kuullessa tekee mieli itkeä verta koska olis niiiin u p e a a päästä niin ei vaan onnistu, joten Kuu-valaisin it is! eveliina.tikkala@gmail.com

    VastaaPoista
  151. Flow-liput! Jee! tuuliannaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  152. Flow��
    johannasavolainen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  153. Molemmat palkinnot ovat mahtavia. Flow-lipulla lähtisin kyllä fiilistelemään erittäin mieluusti. Olisi ihan eka kerta mulle noilla festareilla.

    VastaaPoista
  154. Molemmat palkinnot ovat mahtavia. Flow-lipulla lähtisin kyllä fiilistelemään erittäin mieluusti. Olisi ihan eka kerta mulle noilla festareilla.

    Ja lisään vielä emailin postit ät herttanen fi :)

    VastaaPoista
  155. Lampun tahdon! Keltarusko (a) hotmail.com

    VastaaPoista
  156. Kuu on älyhieno mutta kun valaisimia on jo koti täynnä. Osallistuisin siis Flow-arvontaan! >> petra.marttila(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  157. Koska Flowhun ei ole mahiksia lähteä, niin Kuu-valaisin on mun valinta :)

    lotta.nirkkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  158. Valaisin kyllä!
    ia.ro@hotmail.com

    VastaaPoista
  159. 3 päivän Flow-liput!

    noora.parikka@windowslive.com

    VastaaPoista
  160. Flow-liput olis ihanat!
    wilma.viertola@hotmail.com

    VastaaPoista
  161. Lipun oon ehtinyt jo ostaa ja vaikka upgreidaus vippiin ois jees, valitsen ton ihanan lampun!! :)

    emmi.lahteenmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  162. Flow-lippu kelpais kyllä, tietty!! Kesän paras viikonloppu 😊

    VastaaPoista
  163. Minä puolestaan lähden tavoittelemaan tuota hienoa valaisinta, kun festariliput on tullut jo ostettua.

    VastaaPoista
  164. Flow liput!!!
    minnasofianystrom@gmail.com

    VastaaPoista
  165. Flowww :)
    millavuo@gmail.com

    VastaaPoista
  166. Vitsi mä haluan molemmat, mut jos on pakko päättää niin flow. Koska viikon lopulle ei ole poikaystävän kanssa vielä tekemistä.

    VastaaPoista
  167. Flow-liput toimeis :) hjortmeri@gmail.com

    VastaaPoista
  168. Ihana arvonta! Haluaisin päästä Flowhun ekaa kertaa elämässäni!
    jenni_ke@hotmail.com

    VastaaPoista
  169. Ihanalta näyttää sekä Ljubljana että Helsingin koristelut. Lippua viikonlopulle himoitsen minäkin!
    lauralyh@gmail.com

    VastaaPoista
  170. Valaisimeen olis näköjään aika hyvät mahikset, mutta Flow-lippu vie voiton tällä kertaa. Yksin liikkeellä, niin eipä tartteis stressata, ettei kaverille olis megaübergolden-lippua. Heh.

    Sanna.p.hoffren (a) gmail.com

    VastaaPoista
  171. Osallistun arvontaa, lamppu kiinnostelis tällä kertaa. :) Kiva arvonta!

    VastaaPoista
  172. Flow - lippu, xoxoxo ! Sussu754@hotmail.com

    VastaaPoista
  173. Itse haluaisin mielummin tuon ihanan valaisimen :) eliixa_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  174. Flow'hun en tällä kertaa pääse, mutta tuon valaisimen mielelläin ottaisin omaksein! :)

    VastaaPoista
  175. flow -lippu olisi mahtia voittaa. 😍
    martsiina@hotmail.com

    VastaaPoista
  176. Ehdottomasti Flow-liput! Reissukassaan menee tällä hetkellä kaikki roposet enkä siksi raskinut ostaa itse lippuja. Ois kyllä huikeaa jos sellaset sattuis voittamaan. :-)

    VastaaPoista
  177. Kuu-valaisin olis iki-ihana meän maknarissa, sen siis tahtoisin kovasti voittaa!

    jasmiinakk@gmail.com

    VastaaPoista
  178. Olisin kiinnostunut flow lipusta! :)
    maili: schroderus.jr@hotmail.com

    VastaaPoista
  179. Kuu-valaisin loppukesän ja syksyn iltoja valaisemaan :)
    hezzuxt@gmail.com

    VastaaPoista
  180. Flow Festivalin 3 päivän Gold Area VIP- lipun arvontaan osallistuisin!

    niko.uusisimola@gmail.com

    VastaaPoista
  181. Osallistun Flow-lipun arvontaan!
    Kalle.vahakari@Outlook.com

    VastaaPoista
  182. Ihana Kuu valaisin!
    rita.a.turunen@gmail.com

    VastaaPoista
  183. Mikä ihana valaisin! Se siis, sopisi niin hyvin meidän tulevaan uuteen asuntoon! Viikonloppu hurahtaa maaseudulla mökkeillessä kun ei Flow-festareille minulla ja avecilla ollut varaa... :/

    rosmariiniruusu@gmail.com

    VastaaPoista
  184. Flow-liput

    eveliinakoljo@gmail.com

    VastaaPoista
  185. Flow-lippu olis todella hieno juttu!
    joel.pircklen@gmail.com
    Kiitos!

    VastaaPoista
  186. Flow-lippu ilman muuta! :)
    jonna.sorvisto@gmail.com

    VastaaPoista
  187. Mun valinta olisi tuo valaisin... Lippuja kun on vain yksi, enkä viitsisi yksin lähteä.
    kkallio76@gmail.com

    VastaaPoista
  188. Koska mä puuhaan muuta viikonloppuna, niin laitetaan arpa Kuulle. Se onkin aika hauskan näköinen tyyppi :-)

    VastaaPoista
  189. Flow-liput! Vaikka valaisinkin on ihana, en voi haalia itselleni enempää materiaa :-(
    sienisanja at gmail.com

    VastaaPoista
  190. Flow-liput :)
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  191. Lippu jo plakkarissa, joten lamppu kyllä kiinnostelee!

    VastaaPoista
  192. Voi Flow-lippu kinostelis kyllä erittäin kovasti! Kiitos arvonnasta! :P
    tiina-i@hotmail.com

    VastaaPoista
  193. Liput ehdottomasti!

    reksunroskat@gmail.com

    VastaaPoista
  194. Valaisin, fiilistelin sitä blogissasi jo aiemmin. Se on upea!

    laura.charlottta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  195. Flow-liput tietenkin! Tuo on upea lamppu, mutta Flow ajaa sitten kuitenkin sen ohi.

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall