Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

VANHAN KOULUN KYLPYHUONE

Yhteistyössä Tikkurilan ja Suomen Blogimedian kanssa

Vanhempieni talon kylpyhuone remontoitiin kokonaan alusta alkaen uusiksi. Tässä oli tilalla vain pieni koulun wc, joka oli tosi tavallinen koppero. Se purettiin pois, ja tila rakennettiin kokonaan uudellen vanhaan tyyliin sopivaksi. Talon henkeen sopivat kaakelit löytyivät Venuksen kylpy -nimisestä liikkeesta skattalta, ja laatoitus jatkettiin kylppärin edessä olevaan eteistilaan saakka. Väliseinä eteishallin ja kylpyhuoneen välille haluttiin jättää luonnonvaloa läpäiseväksi, ja vanhat ikkunat sopivat siihen tarkoitukseen loistavasti. Puuseppä rakensi kylppäriin paneelit, joissa on samaa fiilistä kuin keittiön kaapistoissa. 



BEFORE:


Näissä ennen-kuvissa näkyy edellinen maalisävy, joka maalattiin ihan pari kuukautta sitten sekin. Mutta sävyn valinta ei osunut ihan nappiin, joten oli huippua että tarjoutui sopivasti tilaisuus tehdä yhteistyö Tikkurilan kanssa. Vanha sävy itsessään oli tosi kiva, vaaleanharmaa. Mutta sinertävän harmaa sävy ei sopinut sitten yhtään kaakeleiden kanssa yhteen, joissa taas on luonnonvaalea sävy. Ne yhdistettynä tekivät jotenkin todella epäonnistuneen lopputuloksen, ja sinertävän harmaa väri sai kaakelit näyttämään keltaisen likaisilta. Muutenkin väri oli jotenkin turhan pliisu tähän tilaan. 


Harmaa itsessään on tietysti lempivärini, mutta nyt päätin että lähdetäänpäs hakemaan jotain ihan muuta. Tarvittiin ehdottomasti lämpöisempää sävyä.


Ei siinä siis auttanut muu kuin kääriä hihat ja ruveta maalailuhommiin. Käytin Tikkurilan Jehu-pohjamaalia sekä Luja-sisustusmaalia. Ohjeet ja kuvat työvaiheista on koottu Tikkurilan sivuille, joten sieltä kannattaa käydä katsomassa tarkemmin prosessi! Maalaushommiin meni pari päivää kokonaisuudessaan pohjamaaleineen kaikkineen, eli aika sujuvasti saatiin kylpyhuone uuteen uskoon. 


AFTER: 


Valitsin seiniin Tikkurilan uudesta Color Now 2016 -värioppaasta sävyn S486 Vulkaniitti. Sävy oli melko rohkea valinta wc-tilaan, mutta uskoin että se toimii varmasti tilassa hyvin. Saven sävyinen maali sudittiin lattian rajasta ihan kattoon asti, samalla sävyllä paneelit, seinät ja kattokin vielä. Lisäksi eteishallin puolelta paneelit. Paneeleihin sudittiin puolihimmeä maalipinta, ja seiniin sekä kattoon himmeä. 



Tilasta tuli paljon tunnelmallisempi, kaakeleiden sävy pääsee loistavasti oikeuksiinsa ja ruskea toimii mielestäni yllättävän hyvin kylpyhuoneessakin!


Halusin tuoda kylppäriin tanskalaishenkistä tunnelmaa, ja kävin hakemassa kuvauslainaan Turun Aveliasta ja Dotsista ihania tuotteita, joilla mieluusti sisustaisin tämän kylppärin. Jotain vanhaa, jotain boheemia ja ripaus jotain eksoottista. Bambutikkaat ja maljakko sitten ostettiinkin käyttöön :) 

puujakkara, bambukori, tikkaat, saippuat, maljakko, käsivoide, harjat, saippuapidike ja lasi

pyyhkeet


Ikkunoihin on tarkoitus viritellä vielä ohut valkoinen kangas kummallekin puolelle ovea, joka suojaa katseilta mutta ei peitä valoa. Joku samantyyppinen ratkaisu, kuin San Franciscossa meidän Airbnb-kämpässä oli kylppärissä. Jos jollakulla on tietoa että mistä tuollaista intianpuuvillan (?) tyyppistä kangasta löytyisi, niin saa heittää vinkkiä!


Bambutikkaat ovat kiva vaihtoehto seinään kiinnitettäville naulakoille, ja niihin saa hyvin useamman pyyhkeen kuivumaan. Tuo hapsupyyhe oli myös täydellinen. Rakastan kaikenlaisia hapsuja vaatteissa ja sisustusjutuissa! Luonnonvaalea sävy myös on kaunis.



Pientä korjailtavaa jäi vielä maalipintaan, mutta mielestäni on ihan ok että oma kädenjälki näkyy pienenä rosoisuuteena seinissä!


KILPAILU

Mitä sinä haluaisit maalata seuraavaksi? Kerro kotisi seuraava maalausprojektisi kommenttiosiossa 18.5.-25.5.2016 ja liitä mukaan sähköpostiosoitteesi. Kaikkien postausta kommentoineiden kesken arvotaan 100 euron maalilahjakortti 26.5. Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti ja palkinto toimitetaan voittajan kertomaan postiosoitteeseen. Lisätietoja kilpailun säännöistä löydät täältä


65 kommenttia

  1. Lastenhuoneiden seinäy kaipaisivat jotain väriä valkoisen sijaan.

    VastaaPoista
  2. Maalaisin keittiön, ja kylppärin katon. Jälkimmäiseen voisi keksiä jotain sellaista, joka toisi vähän ilmettä pikkuruiseen, tavallistakin tavallisempaan kylppäriin.
    paivi(piste)kouki(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  3. Olemme neljä vuotta asuneet kertaalleen valkoiseksi maalatussa
    Talossa. Nyt talo pitäisi maalata toiseen kertaan.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Meillä on tulossa isoäitini omakotitalon pintaremppa ensi syksynä, joten nimenomaan maalattavaa riittää yllin kyllin!!

    Ps. Ihana tuo kylppäri!

    Annnni@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Maalauksen alla olisi mökiltä löytyvä ns vierasmökki, joka ei ole vielä koskaan maalia nähnyt. :) kuivahtanut puu pinta tarvitsisi mielestäni nyt jo jotain uudistusta kattoon ja lattiaan, joten maalit tulisivat tarpeeseen!

    VastaaPoista
  6. Makea lopputulos! Ruskea on kieltämättä hieman yllättävä väri mutta toimii tuossa tilassa erinomaisesti.

    Lattiaremontin jälkeen on ehditty toipua ja olohuoneessa odottaakin seuraava projekti seinien kanssa, harmaata maalia nykyisen beigen tilalle.

    anna.ahonen@icloud.com

    VastaaPoista
  7. Tylsän valkoisen olkkarin tai makkarin haluaisin päivittää jollain persoonallisemmalla värillä!

    Kiia.jasmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Pojan huoneen seinä kaipaa jotain kontrastiväriä kun muuten on niin hailakoita,vaaleita valkoisen ja harmaan sävyjä.
    ninni_pinni@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Huh, lista on pitkä. Mökillä oikeastaan kaikki maalauskohteet. Saunarakennuksen ulkoseinien maalaus jäi kesken viime kesänä. Myös huussi pitäisi maalata, tosin sisäpuolelta. Samoin saunan seinät ja pukuhuone sekä mökin kuistin lattia. Kuistin lattia on maalattu jo pariin kertaa uudestaan, kun jokin mennyt pieleen aiemmilla kerroilla. Valmis maalipinta mennyt kuprulle. Tekemistä piisaa :)

    Selina.kustula@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Haluaisin maalata avopuolisoni siskon perheen apuna! Heidän kotiinsa ollaan rakentamassa lisäsiipeä, johon on makuuhuoneita ja kylppäriä suunnitteilla. Sinne kelpaisi ylimääräinen 100€ maaleihin ja minä avustamaan :)

    anna.riikka.manninen@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kokonaan valkoinen kämppä olisi kiva maalata vähän persoonallisemmaksi!
    sarajulia.seppala@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Huonekalujen tuunausta olisi tiedossa, joten tässä olisi huomattava helpotus budjettiin :)

    niina-a(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Seuraavana maalausta vailla olisi ruokapöydän tuolit ja lipasto.
    charmed.90@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Meillä on nyt kesällä edessä talon ulkomaalaus. Lisäksi haluaisin maalata keittiön puulattian.
    pilviraitti@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Makuuhuone kaipaisi uutta väriä. Mummokalsarin sävy ei ehkä sittenkään ollut nappivalinta..

    mirdie007@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Hienolta näyttää!
    Itse maalaisin sen mikä vielä on maalamatta remppan keskellä, eli eteisen, vessan ja olkkarin ^_^
    annika.huurrekorpi@live.com

    VastaaPoista
  17. Vanhempieni talon yksi makkari on väriltään keltainen.. Kaipaisi pikaista päivitystä! (neja3810(at)student.su.se)

    VastaaPoista
  18. Lastenhuone olisi tarkoitus maalata seuraavaksi. Tämä olisi todella mukava helpotus budjettiin.

    Riikka

    riikka.evans (at) gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihan törkeen siisti kylppäri huhhuh!
    Mun seuraava maalausprojekti on eteinen, oon sen parilla eri sävyllä jo maalannut mutta pimeyden takia se kaipaa valoisampaa fiilistä eli puhtaan valkoista pintaa.

    kitty.sitwala@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Meillä on maalaustarvetta lähes joka huoneessa, akuutein tarve portaissa.

    herrmaninget@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Haluaisin maalata meidän mökin ruskeat lautalattiat vaaleanharmaiksi. :)

    Ihanan näköinen kylppäri tuli!

    VastaaPoista
  22. Pian alkavan keittiöremontin alla uuden ruokailuhuoneen seiniin kaivataan uutta väriä. Haluaisin valita väriksi ehdottomasti jotain muuta kuin perusvalkoista. Onneksi maailmasta löytyy niin paljon ihania värejä ja Color Now 2016 värioppaassa onkin upeita sävyjä.
    holttamirella@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ostin uuden asunnon ja teen kokonaisvaltaista remonttia joten maalia kuluu ja paljon. Lahjakortti tulisi todella tarpeeseen. Copotky@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Olen kesän lapsuuden kodissani, joka on jumahtanut vanhaan tyyliinsä. Haluaisinkin auttaa isääni ja maalata joko vierashuoneen tai eteisen uuteen uskoon!
    vilma.viinikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Minä maalaisin meidän olohuoneen seinät ja katon jotka sotkin puolitoista vuotta sitten mustalla ripsiliimalla. Uutena vuonna olohuoneessa meikatessa iso tuubi räjähti ja värillinen liima lensi huoneen poikki katosta seinälle asti. Fiksuina alettiin heti pestä sitä pois ja sotkettiin vaan enemmän. Tilataideteos pitäisi saada siis piilotettua vaikka hauska muisto onkin.
    katri.kurttila(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Eteinen, lastenhuone, makuuhuone. Jos nyt ihan tarkkaan miettii niin melkein koko koti kaipaa seinäpintojen kunnostusta, osittain myös katto. Ihanaksi olette laittaneet kylppärin!

    VastaaPoista
  27. Olohuoneen seinät ovat parhaat päivänsä jo aikaa sitten nähneet. Vaatisivat kipeästi kolojen paikkausta ja uutta maalia pintaansa.

    mdddox@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ostimme juuri mieheni kanssa ensimmäisen oman kodin. Maalattavaa löytyy aika lailla ja kaikkea muutakin remontoitavaa, joten olisipa mahtavaa jos arpaonni osuisi. :)

    Ps. Ihanan näköinen kylpyhuone! Muutenkin oon saanut sun blogista tosi paljon hyviä vinkkejä tulevaan uuteen kotiin, kiitos sulle siitä.

    valpuri.liimatainen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Keittiön seinän ehdottomasti!

    liselotte.holmberg (a) gmail.com

    VastaaPoista
  30. Aivan upea kylpyhuone!

    VastaaPoista
  31. Ihana kylpyhuone! Lastenhuoneen valkoisiin seiniin olisi kiva saada jotain väriä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  32. Maalaan seuraavaksi ulko-oven karmeineen luultavasti tummanharmaaksi ja omatekoisen saarekkeen OSB-taustalevyn eukalyptuksenvihreäksi.

    tjugoenkvadratmeter ÄT outlook PISTE com

    VastaaPoista
  33. Keittiön kaapit voisivat kaivata raikastusta tai sitten suti saisi heilua etelänpuoleisen ulkoseinän uusien lautojen kimpussa :)

    kati.riihela (a) suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Makkari huutaa uutta maalikerrosta ! Murretut siniset ja vihreät kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  35. Ompa kaunis greigen sävy!! Minä aloitan tumman ruskean seinämaalin vaalennuksen olohuoneesta. T. Mèrvi mervi.liikala@roosmari.fi

    VastaaPoista
  36. Urakkana tälle kesälle talon ja puuaidan maalaaminen toiseen kertaan. Saara piste leppala at gmail piste com

    VastaaPoista
  37. Askarteluhuoneeseeni kaipaisin jotakin uutta ja inspiroivaa väriä! :)

    santunmaja(a)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Haluaisin maalata olohuoneen kellastuneen mäntypaneelikaton valkoiseksi. Huonekalujakin on liuta odottamassa maalausta joten projektia riittää...
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  39. Muuten asunnossa on maalaushommat hoidettu, mutta vessa jäi viimeksi maalaamatta. Joten siellähän sitä sutia pitäisi heiluttaa. kuppiteeta@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Lastenhuoneen vanhat tapetit saisivat väistyä raikkaan maalin tieltä!
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kaksi lastenhuonetta sekä eteisen seinä kaipaisivat uutta maalia pintaansa. Vaikka lasten tuottama taide on ihanaa, mutta tussilla piirretyt laajat kaaret lastenhuoneen seinällä eivät kovin hivele silmää. hmpehk@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Näyttää kivalle! Mun pitäisi maalata meidän uusi kesämökki, joka on pieni valkoinen huvila 40-luvulta! Sinne tulee värimaailmaksi valkoinen, vihreä ja helmenharmaa.

    VastaaPoista
  43. Makuuhuoneen seinät tekisi mieli maalata. Kun pari vuotta sitten muutimme nykyiseen asuntoon, maalasimme kaikki seinät valkoisiksi. Nyt taas maistuisi jokin muukin väri. Kauniit sävyt ja muutenkin onnistunut pesuhuoneremontti vanhemmillasi.

    sahannu (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Vai, että mitäkö pitäis maalata? :) No, koko talo! Hoh hoijaa! ;) Siis talo, joka on juuri rakenteilla ja maalaushommiin päästään alku syksystä. Mielellään otetaan maaliputeli vastaan…

    blog.rako6(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Makuuhuoneen seinä näyttää nyt kevään armottomassa auringonvalossa aika kulahtaneelta, ja seinään pinttyneet jäljet pitäisi saada piiloon. jolielaide00@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Lundian tuunausprojekti odottaa jatkumistaan. Siihen siis sutisin kivat maalit😃 sannamke@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Meillä on rakennusprojekti menossa, joten käytännössä koko talo täytyy maalata. :D Ensimmäisiä projekteja ovat kuitenkin kalusteet. Vanha väliovi ja kylpyhuonekalusteeksi siirtyvä vanha pöytä tarvitsevat uudet oikeanlaiset maalipinnat. Pihalla maalia tulevat kaipaamaan vanhoista ikkunoista rakennettava kasvihuone sekä vanhat puuaidat. Meillä tulisi siis sekä asiantuntija-apu että maalilahjakortti tarpeeseen. :)

    sari(a)sarandia.fi

    VastaaPoista
  48. Aivan ihana kylppäri! Mä niin haluaisin muuttaa sun äidin ja isän luo! :)

    Täällä meillä olkkarin valkoisuus ärsyttää ja seinät huutavat harmaanvihreää maalia! Se on aika outo valinta, sillä en yleensä tykkää yhtään vihreästä...

    saara@inspiraatiokauppa.fi

    VastaaPoista
  49. Äidillä on pian merkkipäivä, ja hän haaveilee lapsuudenkotini saunan vilvoittelutilan uudistamisesta - teen hänelle lahjaksi suunnitelman ja lahjakortti olisi mukava lisä tähän :)

    VastaaPoista
  50. Olemme uudistaneet ja purkaneet vanhan talon ja rempanneet 2,5 vuotta. Saunan viereinen oleskelutila on vielä ihan pommi! Lattia pitäisi matoittaa, seinät maalata, ikkunat uusata, valaisimet valita ja sisustaa matkoilla, penkeillä, haluaisin siitä viihtyisän vilvoittelu- ja oleskelutilan saunaan mentäessä ja sieltä tullessa.
    sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  51. Makuuhuoneen seinät olisi kiva maalata niin tulisi vähän uutta pirteämpää ilmettä! :)

    Pikkumyy17@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Muutto ihan kulman takana ja koko kaksion remppa edessä :) maalia tulee kulumaan, kaikki seinät, lattiat ja katto tullaan uudistamaan. Emppu wheefi@yahoo.com

    VastaaPoista
  53. TuulaK: Poika muuttaa ekaan omaan kotiin ja siellä on maalille käyttöä!

    VastaaPoista
  54. Mielestäni koko omakotitalon saisi maalata. Olemme juuri muuttaneet omakotitaloon, en tykkää tapeteista joten ne haluaisin repiä irti ja maalata asunnon :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Remontoimme parhaillaan 50-luvun kerrostalokolmiota. Kaikki seinät, lattialistat ja ovet tulevat saamaan uutta maalia pintaan. Ja sitähän kuluu! Joten lahjakorttille olisi todellakin käyttöä. Myös muutama huonekalu kaipaisi ehostusta, mutten ole varma riittääkö niiden entisöintiin aikaa ja energiaa juuri nyt.

    johanna.suutari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  56. Ehdottomasti tulevan lapsen huone kaipaisi sävyä vitivalkoisille seinille. -taivaanrannanmaalari-

    VastaaPoista
  57. Olohuoneen tummanharmaa seinä on kiva, mutta on sitä tässä jo muutama vuosi katseltu niin jotain uutta kaipaisin tilalle. Ehkä jopa tummempaa? Metsänvihreä, tummansininen... Myös makuuhuonetta voisi vähän piristää värillä, kun nyt se on turhankin valkoinen.

    pahnue miuku gmail.com

    VastaaPoista
  58. Pihasaunan kimppuun, kun maalirahat on tienattu. 😊 Ihana koulusta muokattu koti tässä meidän lähellä.

    VastaaPoista
  59. Edelliseen lisäys: lissunloota@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Mökillä on remontti käynnissä ja kuistin sisämaalaus on seuraava maalauskohde. Kotona odottaa vanhan rintamamiestalon ulkomaalaus. Töitä piisaa:)

    herakivi@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Meillä on vaaleat seinät jotka auringonvalossa ovatkin sitten hempeän vaaleanpunaiset... ei kiva. Eli niihin laittaisin mielelläni jonkun (yllätys yllätys) vaalean harmaan sävyn.

    VastaaPoista
  62. Ja hups, sähköposti jäi. Eli: karhusanna1@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Remppalistallani on eteisen maalaaminen.
    annemeili (at) gmail.com

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall