Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

3 DAYS IN STOCKHOLM


Käväisin torstaista lauantaihin yllättäen Tukholmassa Visit Swedenin design-aiheisella pressimatkalla, kun sain kutsun peruutuspaikalle. Noh mikäs siinä, hyvä kun tässä ehtii matkalaukkuja edes purkamaan kun on kaikenmaailman Egyptiä, Tamperetta ja mökkireissua peräjälkeen..! Vaan tokihan minä mieluusti lähdin, oikeastaan Tukholmassa ei ole tullut pahemmin käytyä pitkään aikaan ja sinne olenkin pientä reissua halunnut tehdä juurikin tällä teemalla. Taas oli aikataulu sen verran tiukka, että omia mutkia ei juurikaan ehtinyt tekemään, mutta monta kivaa vinkkiä sain kyllä kerättyä jaettavaksi teille. 


Matkaan kuului kaksi hotelliyötä Nobis-hotellissa, jossa oli kyllä varsin kelpo nukkua ja etenkin aamupalabuffetin seitsemän tuorepuristettua mehua tekivät tytön tyytyväiseksi. Sisustus oli tyylikkään moderni ja taso viittä tähteä. Selvennykseksi kerrottakoon että yllä näkyy ihan vain katukuvaa Tukholmasta, ei kyseinen hotelli.  :)


Hotellissa ei tietenkään ehtinyt kuin nukkumaan, sillä kävimme kiertelemässä mm. muutamia designtoimistoja, uusia ravintoloita ja putiikkeja. Marmori ja messinki olivat edelleen kovaa huutoa, ja niitä löytyi mm. Luzette-ravintolasta, jossa kävimme lounaalla. Trendiväri lohenpunaistakin oli tuoleissa. Mutta siitä lisää myöhemmin, ravintolassa oli sen verran kiva sisustus että otin sieltä enemmänkin kuvia jaettavaksi.


Ilma oli toisena päivänä sumuisen kostea, ja toisena päivänä paistoi nätisti aurinko. Mietin vähän että tarkenenkohan kevyellä syystakilla, mutta siellä olikin ihan yllättävän lämmin ja välillä takkikin oli liikaa. Lämpimämpi siis kuin Helsingissä. :)



Torstaina piipahdin muutamassa kaupassa ennen illallista, ja kohteiksi valikoituivat hotellin vieressä sijaineet Acne ja Urban Outfitters. Acnessa olisi ollut aivan täydellinen harmaa villakangastakki teddymäisellä karvalla, mutta se hinta.... Olen etsinyt harmaata pörröistä pitkää villakangastakkia talveksi, ja etsintä jatkukoon edelleen. Tai sitten mennään edellisvuotisella. Urban Outfittersillä oli alet meneillään, mutta siellä en oikein ehtinyt kiertelemään kunnolla kun tuli jo kiire. Löysin silti yhden kivan kaulakorun.


Tässä kuva Nobis-hotellin sviitin kylpyhuoneesta, jota kävin kurkistamassa hotellikierroksella. Kuulemma Kanye West on tuossa sviitissä yönsä viettänyt, hahaa. Se mielikuva kun Kanye tuossa kylpee.... Ehkä Kardashianin Kim oli myös mukana, who knows? Joka tapauksessa tyylikäs marmoroitu kokonaisuus, kelpaisi kyllä tuossa kylpeä. 


Kaduilla oli hauskan näköisiä pikkupöytiä kahviloiden ulkopuolella ja ihmiset tosiaan tarkenivat hyvin vielä ulkona. 


Kipaisimme Monica Försteriä jututtamassa, ja ihastelemassa hänen työhuonettaan Södermalmilla. Ylläolevat pöydät ja keramiikat ovat hänen suunnittelemiaan. Tiedätte varmaan ne mustat aterimet? Ne ovat myös Monican käsialaa. Oli mielenkiintoista kuulla designereiden mietteitä ja tavata heitä henkilökohtaisesti. Tuli sellainen olo että hei, mäkin olen muotoilija ja voisin hyvin myös olla töissä jossain designtoimistossa. 


Tukholma-kortilla pääsi kulkemaan pari päivää julkisilla. 


Tukholmaan päin tuli lennettyä, ja takaisin Suomeen tultiin Viking Grace -laivalla, joka oli sekin hieno kokemus. Enpä tiennyt että ruotsinlaiva voi näyttää näinkin hienolta. Laivan suunnitteli dSign Vertti Kivi & co ja herra itse oli näyttämässä meille paikkoja ja kertomassa suunnitteluprosessista. Laivalla oli erityisen suuret ikkunat, paljon erilaisia hengailupaikkoja, kivasti sisustettuja ravintoloita ja käytävätkin ajateltuja. Laiva kulkee Turun ja Tukholman välillä.

Matkan tarjosi Visit Sweden ja Viking Grace

Tukholmasta ajattelin tehdä erilliset postaukset vielä seuraavista aiheista, miltäs kuulostaisi esim:

- 2x uusi ravintola Tukholmassa
- Viihtyisä kahvila-työskentelytila Södermalmilla
- Uusi kiva sisustuskauppa
-Acne store 
+ehkä muutakin

Hello there, greetings from Stockholm! I got a chance to join a presstrip with a design theme and I didn't say no :) So I spent three days from last thursday to saturday in Stockholm and we went around design studios, new restaurants and shops. We visited Note design studio, Monica Förster and Färg & Blanche, which were very interesting designers. A good place to sleep was Nobis hotel. They had seven different fresh squeezed juices in breakfast buffet and that definitely made my morning. 
We came back to Finland with Viking Grace and I can tell you that it was something else than just a regular cruise between Finland and Sweden. It was a design cruise with nice decorations and lounge areas. I will be doing few posts about new restaurants, nice cafe's and a new interior shop. This was just a short cut of little bit of everything. So stay tuned for more!

9 kommenttia

  1. Kiva postaus! Hih, olen lähdössä huomenna Tukholmaan. Mites olis sneak peek siihen sisustuskauppaan nimen muodossa, että osaan etsiä sen? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! Joo se oli semmonen ku House on Rym. Kivalla alueella sijaitsi, kuulemma uus trendialue, vähän niinku meidän Kallio. Siellä oli paljon kirppiksiä ja muita kivoja putiikkeja ja kahviloita lähellä eli sinne ihmeessä kiertelemään. :) Hauskaa reissua!

      http://www.houseofrym.com/ Tegnérgatan 5b onpi osoite.

      Poista
    2. Eli antamani osoite olikin väärä! Pahoittelut!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein mukava reissu, ei käy kieltäminen! Visit Sweden kyllä osaa järkätä hyvin :) Voi että, sun olis kyllä pitäny olla mukana myöskin!

      Poista
  3. Tuo uutukaissisustusputiikki sijaitsee Hornsgatanilla. Tuo antamasi osoite on Huskvarnan kaupungissa. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Onpas noloa.. Mä katoin väärin, pahoittelut. Hyvä kun tulit sanomaan!

      Poista
    2. Tekevälle sattuu. :) Huomioni kiinnitti kovin oudolta kuulostanut kadunnimi, sillä Söderissä on tullut käytyä pari kertaa, ja sen kartta on tullut tutuksi. :---)

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall