Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

VAATESÄILYTYS YKSIÖSSÄ



Kurkataanpas sitten tänne laajan lukaalini lounaissiipeen, ja tarkemmin sanottuna vaatesäilytyksen puolelle. Suunnittelin etukäteen että tuohon eteisen jälkeiseen kohtaan saisi hyvin mahdutettua vaaterekin ja laatikoston. Suunnitelma toimii hyvin käytännössä, ja vaaterekin vieressä on heti peili, jonka toisella puolella vielä neljä matalampaa säilytyslaatikkoa sukkahousuille, alusvaatteille, sukille ja asusteille.  Siinä saa siis entiseen malliin hyvin peilailtua asuja.


Vaaterekkisysteemi kutistui periaatteessa neljäsosaan  entisestä, sillä laitoin tällä kertaa vain yhden poikittaistangon vaatteille. Olen karsinut turhia vaatteita pois ja halusin saada pitkät mekot mahtumaan tähän samaan rekkiin, joten tanko asetettiin suht korkealle.


Täytyy sanoa että nuo Ikean pahviset säilytyslaatikot ovat kyllä yllättävän kestävää tekoa, sillä ne ovat muuttaneet kanssani ties miten monta kertaa. Tosi käteviä lisäsäilytykseen.


Vanha kierrätyskeskuksesta löytynyt arkistointikaappi säilöö sisäänsä vaatteita, liinavaatteet, pyyhkeitä sekä taiteilu- ja askartelutavarat.  On siis melkoisen täynnä! Tarkoituksena olisi ostaa kylppäriin uusi kaappi, johon saisin pyyhkeet tuosta koska tila ei meinaa riittää. Siinä päällä sitten komeilee vielä toinenkin laatikosto, työpöydän tavaroita pullollaan. Ja takana kaikkea muuta sälää.


Lulun paikalle löytyi sopiva tila vaaterekin alta, ja siinä se tykkää ottaa nokosia ja päivystää hyvältä näköalapaikalta. Luin joskus että koiran peti pitäisi sijoittaa johonkin syrjäiseen ja rauhalliseen paikkaan kodissa, mutta kun sitä joskus kokeiltiin niin Lulu ei tykännyt yhtään enää hengata paikallaan. Joten mitä keskemmällä, sitä parempi. Tuohon se sitten myös raahaa eteisestä kenkiä ja nukkuu niiden kanssa. Ärsyttävä tapa, mutta onneksi se ei niitä syö kuitenkaan. 


Varmaan tuossa vaatteiden alla on mukavan suojaisa fiilis. 


Tämmöinen systeemi täällä siis käytössä. Isot kaapit vievät niin paljon tilaa ja tuntuvat järkäleiltä, joten en taaskaan halunnut semmoista tänne. Henkareista näkee sitäpaitsi aina tosi hyvin kaikki vaatteet, enkä koskaan jaksaisi viikata vaatteita hyllyille. Vaaterekki-systeemit ovat siis mielestäni ihan lyömätön vaihtoehto kaapeille.


Ulkovaatteet taas sain mahdutettua eteisen kaappiin. Ja mahtui sinne onneksi muutakin tavaraa. Yksi yläovi sieltä jo tipahti, kiva homma.. Mutta semmoista. Samalta siis näyttää kuin ennenkin, samat tavarat, mutta uusi paikka.

Vanha kirjoitus tuosta Stolmen-vaatesysteemistä:

15 kommenttia

  1. Näyttääpä toimivalta ja siistiltä kokonaisuudelta :) Täytyy antaa myös piste noille Ikean laatikoille. Juuri eilen tein muuttokuormaa ja mietin, että laatikkoni ovat jo todella vanhat ja monet muutot läpikäyneet, mutta edelleen todella hyvänkuntoisia :) Väri vaan alkaa kyllästyttää.. :D


    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo noi Ikean laatikot on kyllä ihmeen kestäviä, ja hyvä niin :)

      Poista
  2. siis onko tossa tosiaan sun kaikki vaatteet?? oon kade.... mites t-paidat, topit, farkut, shortsit yms. ?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on, siis tuosta arkistokaapista on kaks laatikkoa vielä varattu vaatteille vaaterekin lisäksi :) En käytä shortseja, t-paitoja tai toppeja kauheesti.. Multa löytyy parit farkut, oikeastaan käytän vaan yksiä mustia farkkulegginsejä kerrallaan ja ostan sitten uudet kun ne kuluu loppuun. Ja toppeja löytyy muutama, samoin t-paitoja. Oon koittanut karsia kaiken ylimääräisen pois. Eniten tulee erilaisia mekkoja ja neuleita käytettyä.

      Poista
  3. Kyllä siulla on kerrassaan i h a n a a koti, voi että :) Pitänyt jo aiemmin kysyä noista mustavalkoisista julisteista..oletko mistä ostanut ne? Olen käynyt noita nettipuoteja läpi mutten oo löytänyt samanmoisia :(
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos! <3 Eli siis mikä mustavalkoinen juliste sulla on nyt erityisesti mielessä? Ton arkistokaapin päällä näkyvän julisteen voitin jostain blogiarvonnasta enkä muista enää mistä se oli.. Ja se x-juliste on Society 6 -nettikaupasta tilattu, samoin kuin metsämaisema. Toi Ikean laatikoiden vieressä pilkottava mustavalkoinen juliste on Kristina Kroghilta. Ja sitten on vielä yksi mustavalkoinen valokuva mun pikkuveljestä, jonka on ottanut meidän yhteinen kaveri. Siitä teetettiin ihan vartavasten iso juliste mulle :)

      Poista
    2. Kiitos Peeta vastauksestasi :) Juurikin noita kyseisiä tarkoitin..minäpä käyn selailemassa tuotantoa :)
      Sari

      Poista
  4. Huh, meillä sama haaste kaksiossa jossa ei ole säilytystilaa.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä saa kyllä olla luovana ja hommata omia säilytyskalusteita jos ei muuten löydy säilytystilaa! :)

      Poista
  5. Haha tuosta kenkien kannosta, en ymmärrä mikä siinä on, sillä meidän jo 13 vuotias herra on aina kantanut niitä viereensä/mukaansa. Ikinä ei ole niitä pureskellut tai rikkonut mutta pitää kiinni tavastaan ja nappaa matkaansa jos pari jäänyt lattialle, eikä nostettu kenkähyllyyn....:DD kai se sillä yrittää ettei lähtö talosta ilman häntä olisi niin ripeää ? And it works..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, Lulu ei ole siis ainoa! Mä tarttisin oven tohon eteiseen jotta se ei hakis niitä, koska se ottaa kenkiä myös kenkähyllystä.... Joskus se vie kengän myös sohvalle, joka on NOT COOL. :D

      Poista
  6. Mä niin rakastan tuota sinun vaatesäilytystä <3 olen sitä ennenkin ihaillut. Lulun yksiö on myös mainio. Hei asunnon sijainti ratkaisee - myös hänellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh todellakin, me ollaan vaativia tyttöjä Lulun kanssa :D Toi on kyllä kiva rekkisysteemi munkin mielestä, mielettömän simppeli mutta silti jotenkin persoonallinen kun omat vaatteet on esillä.

      Poista
  7. ai vitsi miten hyvältä näyttää! Jotenkin paljon neliöitään isommalta :) Tykkään tositosi paljon tuosta seinällä roikkuvasta oksakoristeesta, oletko tehnyt sen itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Joo toi parvi on kyllä niin tärkeässä osassa tilan kannalta, jää neliöitä olemiseen kun sänky ei vie koko huonetta. Tein tuon oksasysteemin itse kyllä, heh kiitos.

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall