Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

LEMPPARIT PS-MALLISTOSTA


Yhteistyössä Ikean ja Suomen blogimedian kanssa

Kerroin about kuukausi sitten Ikean uudesta PS 2014 -mallistosta, ja nyt nämä kalusteet ovat rantautuneet kauppoihin sekä verkkokaupan puolelle. Yhteistyömme Ikean kanssa jatkuu, ja nytpä kerron mitkä ovat omat lempparini tästä mallistosta! Jonkun aikaa piti pohdiskella ja selata kuvia läpi, mutta suosikeiksini valikoitui kolme tuotetta, joissa materiaalit kohtaavat hinnan sekä minua miellyttävät värit. Simppeleitä peruskalusteita, joissa on jokin hauska jippo.

1. Seisomatyöpiste. Pöytä on valkoiseksi maalattua terästä, joka on yksi lempimateriaaleistani kotona teollisen fiiliksensä ansiosta. Aluksi en meinannut huomata tätä kalustetta, mutta sitten kun silmäni vihdoin pysähtyivät tämän kohdalle niin tajusin sen mahdollisuudet. Mukavan teollinen fiilis hallitsee pientä ja korkeaa pöytää, ja vaikka itse tuskin työpisteenä sitä käyttäisin, niin näkisin että tämä sopisi hyvin mihin tahansa nurkkaan esim kukkapöydäksi, lehtien säilyttämiseen, eteiseen, mihin vain! Nimenomaan sen materiaalin ja tuon kivan reikälaatikon takia innostuin tästä niin kovasti.


2. Vaatekaappi. Tämä oli ehdottomasti se ensimmäinen juttu johon iskin silmäni mallistossa. Jos meillä vain mitenkään olisi tilaa / tarvetta vaatekaapille, niin tämä lähtisi meille! Nuo irroitettavat väriläpyskät saa siis itse tuunata haluamaansa kuvioon, mutta itse ottaisin ne kokonaan pois. Laittaisin kaapin sisään muutaman lempivaatteen, lehtiä,  muutamat kengät ja hattuhyllylle hatun. Kovin täyteen sitä ei varmaan kannata tunkea jotta siivoaminen onnistuu, mutta muutenkin näkisin että läpinäkyvä kaappi kannattaa pitää suht siistinä. House doctorillahan on ollut tämän tyylisiä kaappeja melkein tonnin hintaan eli aika hyvä diili kyseessä..

3. Pöytä. Massiivimäntyisestä ruokapöydästä tuli mieleen meidän pöytämme, sillä niissä on samaa muotokieltä. Tässä pöydässä on hauskat laatikot, ja pöydän voi maalata minkä väriseksi tahansa! Tai sitten jättää raa'an puiseksi. Molempi parempi, riippuen kodista. Teräksisiin laatikoihin voi piilottaa vaikka ruokailuvälineitä tai läppärin, ja laatikoilla näyttäisi olevan sen verran kokoa että niistä on ihan oikeasti hyötyäkin.


Tästä pääset tsekkaamaan koko malliston. Kannattaa muuten pysyä kuulolla sillä pian tulossa myös arvonta aiheeseen liittyen, ja voin kertoa että palkinto on ihan huippu (sain itse valita minkä tuotteen arvon blogissani)! Olen siitä niin innoissani että pyysin tuotteen kuvauslainaan kotiin jotta saisin itse stailata sen oman maun mukaisesti. Pian näette mistä on kyse :)

12 kommenttia

  1. Uusi PS-mallisto on kyllä aivan ihana, jotenkin hirveen kekseliäs ja tuotteet on monikäyttösiä. Olen etsinyt pientä pöytäpeiliä ja tuoltahan semmonenkin löytyis, ihan hirmu söpönä vieläpä. Ja pyöreä tarjotin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä peilistä onkin käsittääkseni aika moni innostunut! :)

      Poista
  2. Rakastin sun blogia ennen ja uuden postauksen tullessa olin innoissani lukemassa, mutta näiden yhteistyöpostausten jälkeen intoni lukea sun postauksia on laskenut ihan nollaan. Kaikki näkee yhteistyöpostauksista läpi paistavat mainokset. Ei mua kiinnosta mainokset, mä haluaisin tietää sun ikiomat sisutusvalinnat, joihin yritykset eivät ole päässeet lahjomalla vaikuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä että sä olet heti "yhteistyössä" -sanan nähdessäsi jättänyt postaukset lukematta, koska muuten varmasti olisit huomannut mun omat perustelut ja innon tuotteita kohtaan. On aliarvioimista olettaa että mä tekisin yhteistöitä vain rahan takia. Mä valitsen yhteistyöt hyvin tarkkaan, enkä todellakaan lähde mukaan kaikkeen mitä ehdotetaan. Valitsen joukosta vain sellaisia mitkä mua itseäni kiinnostaa oikeasti. Jos nyt mietit vaikka tuota viime postauksen Unmondayn kaiutinta niin mä olen siitä jo ennenkin puhunut täällä blogissa ja olen siitä ihan superinnoissani. Siis kato sitä! Makein kajari ikinä, se ei olis meidän kotiin ja pöydälle muuttanut jos en siitä pitäisi. Ja tässä postauksessa esiintyy semmoisia tavaroita jotka voisin kotiini ottaa mieluusti. Jos meillä olisi tilaa vaatekaapille, niin ton haluaisin ehdottomasti. Mutta koska meillä ei ole sille tilaa, niin voin vain suositella sitä (ja noita muitakin) oman makuni mukaisena tuotteena.

      Vähän voisit mun mielestä miettiä uudestaan ja lukea nääkin läpi :) Nää kaks yhteistyö-postausta nyt sattui tulemaan peräkkäin, joka mua vähän harmittaa, mutta voitko rehellisesti sanoa että näitä olis jotenkin liikaa tai että et voisi kuvitella näitä kalusteita meidän kotiin? Ootahan kun näät sen arvontapalkinnon meillä kotona kuvattuna. Se on siisti. Sitten ehkä paremmin hahmotat että kyllä nää on mun makuun sopivia, pressikuvissa on vain aina eri fiilis mutta itse kyllä näen näiden potentiaalin.

      Poista
    2. Mitä väliä sillä on vaikka kyseessä on yhteistyö, jos Peeta olisi muutenkin voinut kirjoittaa näistä tuotteista? Olisin nimittäin voinut kuvitella blogiin postauksen PS-mallistosta, vaikka kyseessä ei olisi yhteistyö. Kaikki blogissa mainittavat asiat ovat omalla tavallaan mainostusta, vaikka vain kuvaisi jotain vaatettaja mainitsisi sen alkuperän, joten en ymmärrä mikä ongelma lukijoille tulee jos bloggaaja saa korvausta vaivannäöstään postauksien suhteen!

      Poista
    3. Niinpä. Kyllä mä ymmärrän että yhteistyöpostauksia kritisoidaan, mutta vastustaminen ihan vain vastustamisen ilosta on turhaa ja toivon että jengi luottais myös muhun :) En todellakaan mainostais täällä mitään mistä en aidosti pidä, miks mä niin tekisin? Ja monia juttuja tosiaankin tulee "mainostettua" ihan ilmaiseksi, joten kyllä mä mieluusti teen yhteistyö-postauksiakin jos vaan mahdollisuus tulee.

      Poista
  3. Ikea PS mallisto on mieletäni tulevaisuuden keräilykohteita.
    Tämän sarjan tuotteet on Ikeaa parhaimmillaan: ennakkoluulotonta muotoilua, uutta näkemystä ja hinta/laatu kohdillaan.
    Mutta totuuden nimissä kaikista tämän sarjan tuotteista en hlökohtaisesti tykkää,
    osa on suorastaan rumia tai muuten kökköjä.

    Tämä vuoden 2014 mallisto on kiva ja tuo ruokapöytä olisi toiveiden täyttymys, jos vaan koko olisi isompi.
    Mahtava leikkaus noissa pöydän jaloissa. Vaatekaappikin miellyttää.

    Lopuksi lämpimät onnittelut Aussie Blog Awards 2014 tulokkaan palkinnosta. Hieno homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä näistä mallistoista helmiä löytyy, jos nyt miettii vaikka sitä miltei joka kodista löytyvää metallista tv-tasoakin, niin sehän on PS-mallistoa! Se on mun mielestä edelleen kiva. Jotenkin mulla on semmonen kutina että tosta metallikaapista tulee hitti.

      Ja hei kiitokset onnittelusta! :) Oli kyllä mainio yllätys, en kyllä odottanut moista kunniaa.

      Poista
  4. Oo onpa kivoja! Toi kaappi kiinnostaa erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kannattaapi katsastaa tänään käyntiin pyörähtänyt arvonta! :)

      Poista
  5. Tuossa mallistossa on kyllä kivoja juttuja! Se pitkä kukkajalka/kukkateline ois aika hauska! Ja jotenkin ihastuin myös söpöihin seinäkelloihin ja kirjotuslipastoon. Kattolampussakin on ihan hauskaa ideaa vaikka ei oman makuni kanssa yksiin menekään. :) -Kitty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kukkatelineen voi muuten voittaa Pinjacoladan arvonnassa, joka on samaan aikaan käynnissä! :) Mallistossa oli kyllä montaa hauskaa juttua, mm. se kirjoituslipastokin.

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall