Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

GOOD LIFE COFFEE | KURVIN VAHVISTUS


Käytiin eilen Markin kanssa aamukävelyllä ostamassa papuja ja kahvittelemassa kurvin Good life coffeessa, joka on Lauri Pipisen menestyneen kahvilan tuoreempi vahvistus. Niitä on nyt kaksi, ja se kertoo siitä että Helsingissä ja selvästi varsinkin Kalliossa osataan arvostaa hyvää kahvia ja yrittämisen rentoa meininkiä. Kolmannen linjan kahvilasta olen kirjoitellut viime syksynä. Tämä uudempi GLC on avattu helmikuun lopussa, ja nyt vasta tuli mentyä katsastamaan paikka.


Vilhovuorenkadulla sijaitseva kahvila on pienempi kuin isoveljensä, mutta pariin pöytään mahtuu istumaan jos ei ole ruuhkaa. Me satuttiin paikalle hiljaiseen aikaan, mutta avaamisen aikaan oli kuulemma ollut jonoakin ovella valmiina. Baristana toimii Viivi, jonka osaamisesta kertoo toinen sija Baristojen SM-kisassa.


Ja kyllähän se latte taas hyvältä maistui! Otin kylkeen vielä croissantinkin koska en ollut aamiaista kotona ehtinyt syömään.


Mark on myös alusta asti tykännyt GLC-kahviloiden tunnelmasta. Niissä on jotain New York -henkistä hänen mielestään.


Erityisplussan annamme aina siitä jos koiran saa ottaa mukaan kahvilaan. Ei tuota pallopäätä voi jättää yksin pihalle, se lähtisi kenen tahansa mukaan tai vinkuisi hulluna yksin jäädessään. Perheenjäsen tulee mukana tai sitten kukaan meistä ei mene sisään. On niin kiva käydä kävelyllä koiran kanssa ja pistäytyä samalla jossain lähialueen kahvilassa.


Kahvilan löytää vaaleanpunaisen talon kivijalasta.


Meikäläinen siinä siemailemassa. Ostettiin kotiin samoja The Barnin papuja kuin mitä tuossakin kahvissa oli käytetty. Pääsee maistelemaan uutta.


Harmi kun tuo punainen auto oli parkkeerattu suoraan kahvilan eteen, muuten tuosta olisi saanut niin kivan kuvan! No menkööt silti.

Vilhonvuori 7-9
Ma-pe 7:30-18
La 11-16

6 kommenttia

  1. No jopas on tyylikäs paikka !

    VastaaPoista
  2. HERRANJUMALA onko noi sun omat hiukset?!? miten ne on NOIN paljon kasvanu :o kerro mitä oot niille tehny haha et oot saanu noin pitkiks lyhyessä ajassa haha?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihan omat on! Hitaasti mutta varmasti oon saanu kasvateltua, käyny liian harvoin kampaajalla ;) Just kävin tosin pätkäsemässä muutaman sentin latvoista ja värjäsin vaaleeta latvoihin!

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall