Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

DESIGN MARKET 2014


Eilen aamulla kello kahdeksalta suuntasin Kaapelitehtaalle rakentamaan ja roudaamaan tavaroita. Ovet aukenivat vasta yhdeltätoista, mutta sitä ennen oli saatava MADesignin osasto pystyyn! Suunnittelin siis heille osaston Design marketiin, jossa tuore yritys oli ensimmäistä kertaa esillä. Olen tehnyt blogiyhteistyötä MADesignin kanssa, ja on ollut kiva vähän laajentaa blogin ulkopuolellekin tätä yhteistyötä. Anniina ja Antti eivät olleet käyneet Design marketissa, ja minä kun asun täällä Helsingissä ja olen useasti tuolla pyörinyt asiakkaan näkökulmasta, niin uskoin pystyväni suunnittelemaan heidän tarpeisiinsa sopivan tavan pistää tavarat esille.


Matot, valaisimet, lyhdyt ja handirat piti saada jotenkin kunnolla esille, joten suunnittelin varatun alueen kokoisen kehikon, jonka Maukoset sitten kotonaan toteuttivat. Puusta rakennettuun kehikkoon sai hyvin ripustettua tuotteita näkyville ja ideana oli saada pientä basaaritunnelmaa marokkolaisten tavaroiden ympärille. Suunnittelin myösMADesignin henkeen sopivan kyltin, sillä on tärkeää että yrityksen nimi tulee kunnolla esiin tällaisissa tapahtumissa.


Muutama matto ripustettiin puiden päälle roikkumaan, ja loput matot laitettiin rullalle ja kasaan kuormalavojen päälle.


Pöydät, tarjottimet, puffit, laatikot ja muu tavara saatiin kivasti osaston reunoille sijoiteltua, niin että myyntipöydän ympärille jäi hyvin tilaa kävelemiseen. Tuotteet tulivat mielestäni näin hyvin esille, ja basaarihenkisyys ei ollut liian alleviivattua vaan skandinaaviseen tyyliin vähän pelkistetympää. Anniina ja Antti olivat kuulemma myös tyytyväisiä. :) Siinäpä muuten vihdoin kuva tästä mukavasta pariskunnasta, josta olen teille aiemminkin kertonut!


Myyntipöytänä toimi vanha berberiovi, joka sekin oli myynnissä. Se oli Maukosten oma idea, ja toimi hyvin! Sain laittaa pöydälle oman mainoskylttini esille :) Minun piti teettää käyntikortteja myös tuohon jakoon, mutta tilaaminen viivästyi sen verran että ne tulevat sopivasti vasta ensi maanantaina... Pöh. No ehkä joku tuon nimen tuosta silti bongasi.


Toivottavasti osasto toimi hyvin myös käytännössä. Olipa ainakin kiva työtehtävä tämä!


MADesignin osaston pystyyn saamisen ja sen valokuvaamisen jälkeen kävin vielä kiertämässä Design marketin muun tarjonnan läpi. Oli kyllä taas sen verran paljon porukkaa liikenteessä, että pari tuntia meni siinä ihmismassassa liikkumiseen. Tämä kuva on otettu juuri ennen ovien aukeamista.


R/H:n osastolla oli houkuttelevan näköisiä neuleita myynnissä.


Laser cut studiolla oli tänä vuonna ylijäämäpaloista tehtyjä lasinalusia. Yhteen pakettiin kuului sekalainen setti eri materiaaleista leikattuja kuusikulmioita, ja väriskaala oli ainakin minun mieleeni.


Ihanan näköisen kaislikon oli RCM koonnut omalle tontilleen lavasteeksi. Tosi nätti idea.


Ihastelin Raran nahkaisia vöitä ja laukkuja.


Uusi mielenkiintoinen tuttavuus oli korumerkki Bow before, jolla oli vähän erikoisempia hopeisia koruja.


Tykästyin erityisesti samassa pöydässä olleisiin Dunder-Bergin tummiin hopeakorviksiin, joista toinen oli plus ja toinen miinus. Ajattelin kyllä että ne olivat raksi ja viiva... :) Mutta en kuitenkaan raaskinut niitä ostaa tällä kertaa. Eräät toiset korvikset ja batiikkivärjätyn harmaan laukun kylläkin ostin! Ehkäpä laitan niistä kuvaa Instagramiin. Löysittekö te jotain?

8 kommenttia

  1. Oli kyllä älytön tungos vielä tänäänkin! Olishan tuolla ollut vaikka mitä, mut rahaa ei niinkään...:D muutamia koruja jäin harmittelemaan ja Saanan ja Ollin tyyny on ikuisuushankintalistalla. Ostin kuitenkin sit vaan Laser cut studion tarran Iphoneen kun entinen meni särki.

    Ja osasto oli tosi nätti! Hyvää työtä Peetuska! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voin kuvitella, tuntuu että tuolla käy joka vuosi vaan enemmän porukkaa! Kohta pitää valloittaa joku messukeskus että ihmiset mahtuu kulkemaan ;)

      Joo mulla kans sama, Saanan ja Ollin maailman synty -tyynyt valkoisina mustalla printillä olis ikuisuuslistalla. Harmittaa kun en ostanu sisustusbloggaajien kirppikseltä niitä viimeks naapuripöydästä. Ovat kuitenkin sen verran arvokkaita.. :) Ne laser cut studion kuoret on kyllä tosi kivoja myös!

      Ja jee kiitos, kiva kuulla!

      Poista
  2. Minä kävin kans vasta tänään kun olin toimistolla muutenkin ja tein pari täsmälöytöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se onkin sulle tuttu paikka =) Mitäs löysit?

      Poista
  3. Apua miten ihanan näköistä! Harmi etten päässyt paikan päälle ihastelemaan :/ Kuvissa ainakin näyttää onnistuneelta tuo MaDesigninkin osasto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Sääli ettet päässyt, on tuo aina semmoinen tapaus että siellä on kiva käydä pyörimässä. :)

      Poista
  4. Houkuttelevan näköinen osasto! Nuo marmoripöydät on edelleen niiiiiiiin ihania.

    VastaaPoista
  5. Ne on, en usko että menettävät hohtoaan hetkessä vaikka marmori trendikäs materiaali nyt onkin :) Ovat kuitenkin sen verran uniikkeja!

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall